Blogiarkistot

Läski liikkuu…

… junalla. Kävin kuun alussa toisella paikkakunnalla asuvan ystävän luona. Yleisesti ottaen matkustan todella vähän ja esimerkiksi junassa olin tätä ennen ollut viimeksi vuonna 2008. Siitä on monta vuotta ja myös monta kiloa. Oman koon asteittaisen muuttumisen havaitseminen on vaikeaa, joten voi sanoa, että vaikka (ainakin omasta mielestäni) hahmotan kokoni esimerksiksi arkeeni kuuluviin ihmisiin verrattuna, oman koon hahmottaminen suhteessa muihin asioihin on vaikeampaa. Siksi mietin etukäteen junalla matkustamisessa mahdollisesti eteen tulevia ongelmia; ovatko penkit minulle epämiellyttävän ahtaat, pystynkö käyttämään junan ”perusvessaa”?

Otin ennen matkalle lähtöä yhteyttä VR:n neuvontaan ja sain oikein asiallisia ohjeita ja neuvoja mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, mahduin penkkiin oikein hyvin ja vessassakin selvisin. (Tosin pyrin luultavasti vastedes valitsemaan paikan sellaisesta vaunusta, jossa on inva-WC, sillä asioita ei minusta tarvitse aina tehdä vaikeimman kautta.)

Siltä varalta, että blogin lukijoissa on muita, joille on väliä, missä päin junaa he matkansa taittavat, kerrottakoon, että paikan vapaa valitseminen onnistuu rautatieasemien lippuautomaateilla, ja tietysti myös, jos lipun ostaa vanhanaikaisesti lipunmyyjältä. Itse istun mieluummin käytäväpaikalla kuin ikkunapaikalla, ja (ehkä joustamattomuudestani ja mukautumisvaikeuksistani johtuen) näinkin pienillä asioilla on minulle merkitystä.

 

PS: Olin pitkään haudutellut ajatusta postauksesta, jossa kirjoittaisin selviytymistarinoiden hehkuttamisen ongelmallisuudesta. Kävi kuitenkin niin, että Radikaalia mielenterveyttä -blogin pitäjät ehtivät ensin. Suosittelen linkittämäni postauksen lisäksi blogia muutenkin.

Mainokset

Parhaat selkäpalat

Mietin pitkään, miten otsikoisin sekalaista sälää sisältävän postauksen ja yllä oleva on tämän kovan ajatustyön tulos. ”Parhaat selkäpalat” ovat siis ajatuksenpätkiä, jotka tahdon jakaa kanssanne, mutta joista minulla ei ole kokonaisen postauksen vertaa sanottavaa. Ottakaa ja nauttikaa.

TV:stä tuttuja

Ihan ensimmäiseksi haluan jakaa pari laihtumisohjelmiin liittyvää sivua:

 

Kuvaamataito

Muistan useitakin tilanteita, joissa tunnen tulleeni nolatuksi kehoni mittasuhteiden takia. Yksi kipeimmistä tapahtui ala-asteen kuvaamataidon tunnilla, kun opettelimme piirtämään ihmisiä. Opettaja selitti, miten ylävartalo kapenee kainaloista alaspäin mentäessä vyötärön kohdalle. Tämän selitettyään hän katsoi suoraan minuun ja sanoi: ”Toisaalta nykyään näin ei välttämättä ole, kun on kaikenlaisia ylipainoja.” Ei siis edes ylipainoisia ihmisiä, vaan ylipainoja, aivan kuin ihminen ei olisi muuta kuin painonsa.

Umpireitisyys

Tähän väliin sopii ehkä laittaa välikevennys. Erästä lihavuuteen liittyvää projektia tehdessäni opin uuden sanan: umpireitinen. Siltä varalta, että sana on muillekin vieras, valaisen. Umpireitinen ihminen on sellainen, jonka reidet koskettavat toisiaan, kun hän kävelee. Ymmärtääkseni reidet, jotka eivät kosketa toisiaan, ovat halutumpia kuin reidet, jotka koskettavat toisiaan. Tässä videossa on muutama pilke silmäkulmassa annettu vinkki umpireitisyydestä vapautumiseksi.

Oikein tosi vegaani

Olin eräänä aamuna torilla, jonka kahvilassa kävin kauan sitten kesäisin aamupalalla. Edellisen kerran olin käynyt ennen vegaaniksi ryhtymistäni, joten siitä on aikaa. Kysyin sitten kahvilan työntekijältä, onko heillä mitään, mitä vegaani voisi syödä ja sain myöntävän vastauksen. Myyjä alkoi esitellä valmiita sämpylöitä, ensimmäisessä oli kasviksia ja kananmunaa. Toisessa oli juustoa. Kolmas olisi ollut levitettä lukuun ottamatta vegaaninen, mutta levitteettömänä, kananmunattomana ja maitotuotteettomana leipä alkoi olla aika onneton, joten kieltäydyin. Kun avasin vegaani-käsitettä myyjälle, hän totesi vain, että hänellä on käynyt vegaaniasiakkaita, mutta että nämä eivät olleet niin ”tiukkoja vegaaneja” kuin minä.

Tällaisia mietin tänä perjantaina. Hyvää viikonloppua!

Joka päivä karkkipäivä

Tämä teksti on osa Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivän blogikampanjaa. Päivää vietetään 6.5. ja linkit blogikampanjan teksteihin löytyvät SALT-hankkeen blogista. Syömishäiriöliiton sivuilta voit lukea painorauhan julistuksen (PDF).

Kerran, kun olin pieni, olimme kioskilla ostamassa nallekarkkeja. Kioskin myyjä sanoi, että kiltellä tytöillä on joka päivä karkkipäivä. Minä katsoin myyjää ja vastasin: ”Minulla on lauantaina.” Voisin lähteä spekuloimaan, mitä tuo pieni minä ajatteli itsestään, mutta rehellisyyden nimissä tunnustan, etten enää muista. Oletan, että ajatus joka päivä olevasta karkkipäivästä oli minulle vieras ja (ainakin lähes) mahdoton.

Loikkaamme ajassa eteenpäin, kuvitteelliseen kahvipöytään, jonka ääressä istun ystävän kanssa. Minulla on edessäni berliininmunkki (tässä kuvitteellisessa kahvilassa saa vegaanisia berliininmunkkeja), ystävälläni vain kivennäisvesipullo. Haluaisin mieluusti jakaa munkin tuoman nautinnon ystäväni kanssa, mutta hän on laihdutuskuurilla. ”Munkeista pitävillä ihmisillä on joka päivä Älä laihduta -päivä”, sanon. Ystävä katsoo minua ja vastaa: ”Minulla on 6.5.” Tämä kuvitteellinen ystävä lienee yhtä kyvytön kuvittelemaan laihduttamattomuutta joka päivään kuuluvana asiana kuin itse olin pienenä kuvittelemaan kaikkia päiviä karkkipäiviksi.

Kummassakin kohtaamisessa on kyse jostain sellaisesta, mikä ravistelee maailmankuvaamme. Voiko joku todella saada tehdä mitä ja milloin itse haluaa? En tarkoita sanoa, että meidän tulee syödä berliininmunkkeja joka päivä, jotta voimme vastustaa laidutuskuurikulttuuria. Sen sijaan yritän sanoa, että se, minkä verran arvostamme itseämme, vaikuttaa siihen, minkälaisia asioita miellämme ”ansaitsevamme”.

Ehkä mielsin itseni vähemmän kiltiksi ja siksi sanoin karkkipäiväni olevan lauantai. Ehkä tartuin faktaan; karkkipäiväni on lauantai, ja koska kilteillä tytöillä on karkkipäivä joka päivä, pidin itseäni vähemmän kilttinä muihin tyttöihin verrattuna. Itsensä mieltäminen väärän kokoiseksi vaikuttaa käytökseen (tällä kertaa kuvitteellisesta munkista kieltäytymiseen) ja käytöksemme vaikuttaa siihen, mitä mieltä me itse olemme itsestämme. En tiedä, kumpi oli ensin, muna vai kana.

Aikuisena saan itse päättää, onko minulla karkkipäivä lauantaisin vai joka päivä. Aikuisena saan itse päättää, onko minulla Älä laihduta -päivä kerran vuodessa vai joka päivä. Aikuisena olen myös oppinut sen, että oma itse on se ihminen, jonka kanssa joutuu viettämään enemmän aikaa kuin kenenkään muun kanssa.  Itsestään huolehtiminen voi saada monia muotoja. Jonain päivänä se tarkoittaa sitä ihanaa vegaanista berliininmunkkia (kyllä, olen tätä kirjoittaessani nälkäinen), jonain toisena päivänä se voi olla kävelylle lähtemistä ystävän kanssa. Minun maailmassani itsestään huolehtiminen ei tarkoita grammojen pakkomielteistä punnitsemista ja kaloritaulukkojen ulkoa opettelua. Pikemminkin pyrin etsimään lempeitä ja hyvältä tuntuvia tapoja hoitaa itseäni ja opetella arvostamaan sitä, mihin tämä yksi, ainoa ja ainutkertainen kehoni pystyy.

Itseään saa rakastaa,
ei syytä häpeään!
Elämä on parempaa,
kun pitää itsestään.

Linkkejä

Tänään tarjoan teille sekalaisia, minusta mielenkiintoisia linkkejä. Kattauksessa on toivottavasti jokaiselle jotakin.

Niille, jotka kaipaavat kokeilukeskiviikkoa, suosittelen Vegaani.us-blogia. Kirjoittaja kuvailee blogia seuraavasti:

Tämä blogi käsittelee veganismia. Blogista löydät kuvia vegaanisista ruoista, meikkiarvosteluita, jonkin verran reseptejä, ohjeita aloittelijoille ja yleistä höpinää veganismista.

Blogin kirjoittajana toimii parikymppinen noin viisi vuotta vegaanina elänyt nuori nainen.

Cityn sivuilta bongasin artikkelin Kauneusihanne ja läskiviha.

Doven sivuillla on varsinaisten kauneudenhoitovinkkien lisäksi juttuja kauneusihanteista ja itsetunnosta. Videokin löytyy. (Onhan tämä vähän tekopyhää Dovelta, mutta osa artikkeleista on oikeasti hyviä.)

Videoista pitäville löysin myös seuraavaa:

En nyt laita linkkejä niihin miljoonaan löytämääni artikkeliin ja videoon, joissa kerrotaan kuinka lihavien pitäisi huolehtia itsestään paremmin, kuinka lihavuus on rumaa, sairasta ja ällöttävää ja kuinka lihavat sitä ja lihavat tätä. Emmeköhän ole kuulleet ne jutut jo ihan riittävän monta kertaa.

Loppukevennykseksi vielä Saturday Morning Breakfast Cereal -sarjakuva.

Pari artikkelia laihtumisesta ja kunnon kohentamisesta

Olen viime aikoina käynyt (ja seurannut vierestä) keskusteluja painonpudotuksen ja kunnon kohentamisen suhteesta toisiinsa (miettien siis kulkevatko ne käsi kädessä vai voiko olla toista ilman toista). Tiede-lehden artikkelissa Lopeta laihduttaminen sanotaan kunnon kohenemisesta/kohentamisesta mm. seuraavaa:

Edestakaisin jojoileva ikuislaihduttaja voisikin tänä vuonna tehdä paremman päätöksen kuin aloittaa uuden laihdutuskuurin: lopettaa laihduttamisen, keskittyä syömään terveellisesti ja harrastaa liikuntaa.

– Melko roimastikin lihavien kohdalla on todettu, että jos onnistutaan muuttamaan ruokatottumuksia ja lisäämään liikuntaa, terveys paranee erittäin paljon, vaikka paino ei muutu, sanoo Fogelholm, joka nykyisin johtaa Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikköä.

Kuulostaa minusta järkeenkäyvältä, siis tämä että terveelliset elämäntavat yleisesti ottaen tuottavat parempaa terveyttä. Mutta miten näitä terveempiä elämäntapoja voisi opetella ja ottaa osaksi arkea? Tähän Google löytää vastauksen Kauneus & Terveys lehden artikkelista Lopeta laihdutus ja laihdu. Siinä kirjoitetaan intuitiivisesta syömisestä:

Intuitiivinen dieetti on ratkaisu ikuisiin dieetteihin kyllästyneille, sillä se hylkää ne kaikki. Kiellot ja rajoitukset unohdetaan. Niiden ja loputtoman kieltäytymisen sijaan ruokaan ja syömiseen opetellaan suhtautumaan myönteisesti. Saa syödä, saa nauttia.

Järkeenkäypää edelleen.

Miksen sitten jo pane toimeksi? Siihen on pari (huonoa) syytä. Järkevän ateriarytmin ylläpito on minulle melkoinen haaste. Osittain tämä johtuu siitä, että olen tottunut oppimaan asioita nopeasti ja turhaudun, jos näin ei tapahdu. Asiat pitää kuitenkin panna oikeisiin mittasuhteisiin: jos suhteeni ruokaan on ollut vääristynyt vuosikausia, niin uusia tapoja ei opi viikossa tai kahdessa.

Toinen haaste on Kauneuden & Terveyden artikkelin listan viimeinen kohta: ”liiku mielihyvällä.” En ole löytänyt omaa lajiani, en omaa tapaani harrastaa liikuntaa ilman ahdistumista (ehkä sellaista ei olekaan?). Vinkkejä ”lempeistä” liikuntamuodoista otetaan vastaan suurella kiitollisuudella. (Jooga on kokeiltu, se ei sopinut.)

 

PS: Sadas teksti on jo lähellä. Tahtoisin tehdä sen kunniaksi jotain erityistä, mutta pää lyö tyhjää. Ehdotukset ovat tervetulleita.

Vaatteiden etsintää

Tähän blogiin tullaan usein pukeutumista sivuavilla hakusanoilla, joten ajattelin koota tähän epätäydellisen listan vaatteidenhankkimislähteistä. Jouduin kuitenkin tässä välissä kirjoittamaan lyhyen avautumisen sanoista ja sanavalinnoista, jälleen kerran sanasta ”lihava”. Seuraavassa poimintoja hakutuloksista:

  • ”älä sano lihava! sano pullea”
  • ”itse olen Iso tyttö, vihaan sanaa lihava”
  • ”XL-tytöt”
  • ”kurvikkaat kanssasiskot”
  • ”isot ihmiset” (Tämä ei ärsytä ihan niin paljon kuin yllä olevat, mutta on omalla tavallaan ongelmallinen. Ovatko esimerkiksi lyhyet ja lihavat myös isoja ihmisiä? Entä laihat ja pitkät?)

Googlaaminen tuotti onneksi jonkin verran toivottujakin tuloksia. Tässä Me Naisten jutussa on aika kattava lista nettikaupoista. Henkilökohtaisesti en osaa sanoa kaupoista juuri mitään, koska ainoat vaatteet, joita olen tilannut ulkomailta, ovat kengät. Jos jollakulla on suosituksia tai varoituksia, mitä nettikauppoihin tulee, kuulisin ne mielelläni.

Löysin myös Isotkoot.com-foorumin, joka ei pikaisen vilkauksen perusteella näyttänyt olevan kovin aktiivinen, mutta tyhjää parempi sekin.

Löydettyjä lehtijuttuja ja blogin tulevaisuus

Olen tässä googlaillessa löytänyt pari mielenkiintoista llihavuutta käsittelevää lehtijuttua. Näistä vanhempi on Me naiset -lehden artikkeli ”Nuori, nainen ja yli 100 kiloa: ’Ongelmani ei ole lihavuus vaan muiden asenteet’”, ja uudempi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen ”Viidessä vuodessa 58 kiloa lisää: Todella lihava vihaa sovituskopin peiliä”. Artikkeleissa kuvataan kahta erilaista ihmistä ja tapaa olla lihava. Näitä tekstejä voisi analysoida vaikka kuinka, mutta nyt en pysty siihen itse. Sen sijaan kehotan lukemaan, oikein ajatuksella.

Mutta asiasta toiseen. Olen tässä miettinyt, mitä haluan tältä blogilta ja sen kirjoittamiselta. Miettimiseni tulos on, että haluan

  • oppia uusia asioita itsestäni
  • kokeilla uusia asioita, haastaa itseäni ja raportoida näiden kokeilujen ja haasteiden tuloksista
  • kasvaa ihmisenä uusien asioiden oppimisen ja kokeilemisen myötä
  • sisällyttää blogiin jonkinlaisia toistuvia elementtejä (kuten esim. lauantailyriikka ja eräs toinen, joka nähnee päivänvalon ensi viikolla)
  • saada palautetta ja käsitellä asioita, jotka ovat teidän lukijoiden mielestä käsittelyn arvoisia.

Näiden avulla toivon löytäväni blogille ryhdin, suuremman suunnan ja vision. Unohdinko jotain olennaista?

Sata kiloa

Tuntuu, että useimmilla ihmisillä ei ole mitään aavistusta siitä, mitä minkäkin kokoiset ihmiset painavat. Muistan lukeneeni erästä nuortenkirjaa, jossa tehtiin suuri numero siitä, että yksi kirjan henkilöistä painoi sata kiloa. Kirjassa korostettiin sitä, kuinka ihminen, joka painaa sata kiloa, ei voi löytää mistään itselleen sopivia vaatteita. Tämä hämmentää minua suuresti, sillä painan itse tosiaan reippaasti yli sata kiloa, ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, voin ostaa vaatteita ihan tavallisista kaupoista.

(Pyydän anteeksi lihavoinnin liikakäyttöä. En voi itselleni mitään.)

Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, miltä tietyn painoiset ja pituiset ihmiset näyttävät, netissä on useita käteviä sivuja, joista yksi on tämä. Minusta tällaisten olemassaolo on hienoa. Maailmassa, jossa paino ja painoindeksi ovat suunnilleen ihmisyyden mittana, oman painonsa paljastaminen julkisesti on lähestulkoon vallankumouksellista.

Liikkumisen vaikeudesta

Ajattelin kirjoittaa liikunnasta ja siihen liittyvistä ongelmista, mutta sitten löysin Karen Corbelin blogista tekstin 14 Reasons Fat People Don’t Exercise. ja totesin, että se suurin piirtein summaa sen, mitä halusin sanoa.

Kuulemma liikkumisen ongelman ratkaisu on sopivan lajin löytäminen. Minullekin on ehdotettu vaikka mitä lajeja, mutta aina on jokin (teko?)syy, jonka takia en voi kyseistä lajia harrastaa. Vesijumppa ja -juoksu eivät käy, koska en kestä uimahallivettä. Jooga ei käy, koska olen muita hitaampi ja liikkeiden tekeminen liian nopeasti ahdistaa. Useimmat tanssilajit eivät käy, koska niissä pitää hyppiä ja hyppiminen sattuu. Perusjumppa ei käy, koska se vetää ajatukset heti koululiikuntaan, mikä taas johtaa ahdistukseen.

Olisihan sitä vaikka mitä tapoja liikkua, mutta sitä itselleni omaa en ole ainakaan vielä löytänyt. Löytämistä voisi ehkä helpottaa se, jos alkaisin etsiä.