Vaatteiden etsintää

Tähän blogiin tullaan usein pukeutumista sivuavilla hakusanoilla, joten ajattelin koota tähän epätäydellisen listan vaatteidenhankkimislähteistä. Jouduin kuitenkin tässä välissä kirjoittamaan lyhyen avautumisen sanoista ja sanavalinnoista, jälleen kerran sanasta ”lihava”. Seuraavassa poimintoja hakutuloksista:

• ”älä sano lihava! sano pullea”
• ”itse olen Iso tyttö, vihaan sanaa lihava”
• ”XL-tytöt”
• ”kurvikkaat kanssasiskot”
• ”isot ihmiset” (Tämä ei ärsytä ihan niin paljon kuin yllä olevat, mutta on omalla tavallaan ongelmallinen. Ovatko esimerkiksi lyhyet ja lihavat myös isoja ihmisiä? Entä laihat ja pitkät?)

Googlaaminen tuotti onneksi jonkin verran toivottujakin tuloksia. Tässä Me Naisten jutussa on aika kattava lista nettikaupoista. Henkilökohtaisesti en osaa sanoa kaupoista juuri mitään, koska ainoat vaatteet, joita olen tilannut ulkomailta, ovat kengät. Jos jollakulla on suosituksia tai varoituksia, mitä nettikauppoihin tulee, kuulisin ne mielelläni.

Löysin myös Isotkoot.com-foorumin, joka ei pikaisen vilkauksen perusteella näyttänyt olevan kovin aktiivinen, mutta tyhjää parempi sekin.

Advertisement

Kolme kaunista sanaa

Olen käynyt erilaisissa paikoissa syömässä ihan tätä blogia varten (just joo, oikeasti olen ollut vain laiska ja nälkäinen ja tämä on ollut hyvä tekosyy). Kuvia ja kokemuksia kirjoitan tarkemmin sitten, kun keksin (siis jaksan opetella), miten saan kuvat kännykästä koneelle ja koneelta tänne.

Haluan kuitenkin nyt nostaa yhden aiheen esille. Nimittäin sen, että pienistä ja paikallisista paikoista saa usein parempaa ruokaa kuin isojen ketjujen ruokapaikoista. Sen lisäksi tulee samalla tuettua niitä pieniä ja paikallisia. En ymmärrä niitä tapauksia, jotka ulkomaillakin käyvät ylikansallisissa paikoissa, joissa voisivat (ja kai usein myös käyvät) Suomessakin, sillä minulle ainakin paikallinen ruokakulttuuri on osa kokemusta. (Tästäkin voisi toki saivarrella, että miksen syö Suomessa perinneruokia, vaan käyn esimerkiksi thaimaalaisissa tai intialaisissa paikoissa. Jos joku haluaa käydä saivartelemaan, se sallittakoon hänelle.)

Tunnustan tosin kaksi asiaa: Ensinnäkään en ole matkustellut kovin paljoa enkä ollenkaan paikoissa, joissa jotain yhteistä kieltä ei olisi. Ja toiseksi olen kyllä joskus turvautunut Subwayhin, kun en ole jaksanut selittää kolmatta kertaa saman päivän aikana, mitä vegaanit syövät, ja kysyä, onko kyseisessä ruokapaikassa mitään, mikä kävisi minulle. (Sivumennen sanoen, sanon mieluummin, että jokin ruoka joko käy tai ei käy sen sijaan, että sanoisin, että en voi syödä jotakin. Kysehän ei ole siitä, ettenkö voisi syödä jotain, vaan siitä, että en halua tukea arvojeni vastaista toimintaa.)

Ja mitkä ne kolme kaunista sanaa ovat? No tietenkin ”kaikki on vegaanista”.

 

(Oho, tulipa tähän tekstiin paljon sulkuja.)

Pienet kädet

Juttelin kerran erään naisen kanssa lihavuudesta(mme) ja hän totesi, että minä voisin varmaan ihan oikeastikin laihtua, koska käteni ovat pienet. En ymmärtänyt toteamuksen logiikkaa (jos siinä edes oli sitä), mutta juttelun jälkeen olen salavihkaa katsellut erikokoisten ihmisten käsiä. Vielä en ole huomannut käsien ja kehojen koossa yhteyttä, eli — yllätys, yllätys — ihmisiä on monen kokoisia ja eri ihmisillä kehon mittasuhteet ovat erilaiset.

Linkitän tähän vielä Cherry Healeyn TV-sarjan Itsetunto-jakson. Se ei varsinaisesti kerro lihavuudesta, mutta ulkonäköpaineista ja niihin reagoimesta kuitenkin.

 

 

Häpeä

Ostin kengät, jotka hajosivat päivässä. Ensimmäinen ajatukseni ei ollut ”huonosti tehdyt kengät, kun eivät kestä”. Ei, ensimmäinen ajatukseni oli ”olenpa minä lihava, kun en pysty normikenkiäkään käyttämään”. Ehdin jo kehitellä kaikenlaisia kauhukuvia siitä, kuinka kassalla minua osoitellaan, minulle nauretaan ja kaikki huutavat kuorossa ”läski, läski!”

Niin ei tietenkään käynyt, vaan kassahenkilö oli asiallinen, kauppa purettiin ja sain rahani takaisin.

Tämä kokemus ja kohtaaminen nostivat mieleen sen, miten näen itseni usein ”lihavuus edellä”, siis että arjessa kohtaamani ongelmat johtuvat luultavammin lihavuudestani kuin jostain minun ulkopuoleltani tulevasta syystä (tai jostain muusta minuun itseeni liittyvästä syystä). Ajattelen, että ominaisuus, jonka perusteella minut muistetaan, on ennen kaikkea se, että olen hurjan lihava. Ja olenhan minä. Mutta olen myös pitkätukkainen, silmälasipäinen, keskimittainen, mekkoihin pukeutuva ja paljon muuta.

Lihavuus tuntuu olevan ”minua” jotenkin enemmän kuin esimerkiksi nuo yllä mainitsemani ominaisuudet. Eihän tämän bloginkaan nimi ole ”oikein tosi silmälasipäinen”.

6 palaa pitsaa

Olette varmaan kuulleet jutun blondista, joka meni pitseriaan. Jos ette ole, niin juttu menee näin: Blondi meni pitseriaan ja tilasi pitsan. Pitsaihminen kysyi, leikataanko pitsa kuuteen vai kahdeksaan osaan. Blondi vastasi: ”Kuuteen kiitos, en jaksa syödä kahdeksaa.”

Olette ehkä myös kuulleet väittämän, että pienemmältä lautaselta syödessä olo on kylläinen pienemmän ruokamäärän jälkeen kuin suurelta lautaselta syödessä. Minä suhtaudun tuollaisiin väittämiin aika suurella varauksella, joten päätin kokeilla itse. Ja uskokaa huviksenne, siinä on perää. (Joo, tämä blondijuttu nyt oli vähän huono aasinsilta, mutta tänään ei irtoa parempaa.) Olen kokeillut erilaisia lautasia ja erilaisia annoskokoja ja näiden yhdistelmiä, ja tulokset tukevat teoriaa.

Tämä havainto on minusta niin merkityksellinen, että se ansaitsee oman merkintänsä. Huomenna (tai myöhemmin) uudet (tai vanhat) vitsit ja uudet kujeet.

Mielipiteeni koulujen kasvisruoasta ja kasvisruokapäivästä

Koulujen kasvisruokapäivä on mielestäni periaatteessa hyvä idea. Käytännössä se ei kuitenkaan (ainakaan minun kokemukseni mukaan) välttämättä ole sitä. On puuropäivää, epämääräistä kasvissosekeittopäivää ja muuta ”tämän aterian ravitsemuksellinen arvo on huono” -päivää. En tietenkään tiedä, minkälaista kasvisruokaa kouluissa nykyään tarjotaan, mutta omina yläaste- ja lukioaikoinani tuollaisia ruokia tarjottiin usein.

Yläasteella oli tavallista, että kasvisruoka oli samaa kuin muillakin, paitsi että siitä oli jätetty eläimet pois ja korvattu ne esimerkiksi keitetyllä kukkakaalilla tai jollain muulla yhtä herkullisella ja ravitsevalla. Se ei siis ollut ihan sitä, mitä kasvava nuori tarvitsee. Lukiossa tilanne oli jonkin verran parempi, mutta sielläkin ruoka oli melkoisen yksitoikkoista, eikä todellakaan kuvastanut sitä, mitä kasvisruoka voi parhaimmillaan olla.

Kun kasvisruoka kouluissa on mitä on, ymmärrän hyvin, jos se ei maistu. Siitä huolimatta en ymmärrä niitä ihmisiä, jotka sanovat oikeudekseen saada lihaa kasvisruokapäivinä ja jotka perustelevat vaatimustaan sillä, että kasvissyöjät saavat kasvisruokaa sekaruokapäivinä. Miellän kasvissyöjyyden vakaumukseksi, joka tulee huomioida, mutten vielä ole tavannut sekasyöjää, jolla olisi eettinen, uskonnollinen tai muu vakaumus, jonka takia hänen olisi saatava lihaa joka ikisellä aterialla.

Kasvisruokapäivä voi jo ihan sanana aiheuttaa vastustusta, ja tämän takia minusta ei pitäisi erikseen korostaa, että tänään on tarjolla kasvisruokaa. Useimmille syöjille ruoka on ruokaa.

Pelastakaa söpöt ja älykkäät eläimet!

Aloitin Animalian haasteen katsomalla The Cove -dokumentin. (Earthlingsin ja Our Daily Breadin olen nähnyt jo aiemmin.) Dokumentti käsittelee delfiinejä, lähinnä niiden pyytämistä Japanissa. Yksi toisensa jälkeen ”hyvikset” puhuivat siitä, kuinka älykkäitä delfiinit ovat, kuinka niiden kanssa voi kokea yhteyden tunnetta ja kuinka niitä pitäisi suojella.

Ei siinä sinänsä mitään. En yritä kiistää sitä, että delfiinit varmasti ovat älykkäitä ja niitä pitäisi kohdella hyvin (lue: jättää ne rauhaan). Minua kuitenkin nyppii se, miten delfiinien suojelua perustellaan sillä, että ne ovat älykkäitä ja herkkiä eläimiä. Minusta delfiinit pitäisi jättää rauhaan, vaikka ne olisivat kuinka tyhmiä ja vastenmielisiä.

 

(Kyllä, otsikko on tarkoituksella provosoiva. Joskus täytyy olla.)

Pohdittua ja bongattua

Olen miettinyt tämän blogin suuntaa aika paljon. Toisaalta mieli tekisi pysyä anonyymina, sillä se kokemukseni mukaan edistää avoimuutta, mutta toisaalta mietin,  onko anonyymina pysyminen merkki siitä, että ei, en sittenkään uskalla olla ”julkisesti lihava”. Pyöritän erilaisia tapahtumaketjuja päässäni, mietin, miten reagoisin, jos joku tuttu vaikka löytäisi tämän blogin ja tunnistaisi minut sen kautta. Osa tutuistani kyllä tietääkin jo tästä blogista, enkä ole heidän suunnaltaan saanut kuulla mitään negatiivista. Voi siis olla, että olen huolissani turhaan.

Tuntuu, että juuri nyt luonnollinen etenemissuunta olisi kohti tunnistettavuutta. Aion nimittäin tarttua Animalian Facebook-sivulta (muistaakseni) löytämääni haasteeseen, ja se sisältää valokuvien ottamista ja julkaisemista blogissa. En jaksa ”naamioida” itseäni kirjoittamalla asioista niin, ettei esim. kotikaupunkiani voisi päätellä, sillä jokin tuntuu siinä väärältä. Ehkä laitan omakuvia varten vaikka sitten naamarin…

Mutta se haaste!

JOS LUET TÄMÄN, SINUT ON HAASTETTU! Kymmenen tehtävää bloggaajille:

1. Etsi kaupasta vegaaninen tuote, kuvaa ja kerro mielipiteesi. Jos olet jo vegaani, kokeile jotain uutta. Jos tuntuu että etsintä käy liian hankalaksi, kurkista sivustolle vegaanituotteet.net.
2. Bongaa eläinoikeusaktivisti – kulje avoimin silmin päivä kaupungilla ja koita saada kuva kaikista löytämistäsi eläinoikeusaiheisista kohteista: printtipaidoista, pinsseistä, mainoksista, tarroista ja niin poispäin.
3. Tutustu löytöeläintaloon. Käy rapsuttamassa koditonta kissaa ja kysele yhdistyksen toiminnasta. Osta toimintaa tukeva heijastin tai muu pieni tuote ja esittele kokemuksesi blogissasi. Jos paikkakuntasi löytöeläintalo on liian kaukana tai suljettu vierailijoilta, vietä päivä lemmikin –omasi tai ystävän – kanssa.
4. Käy syömässä ulkona ja tilaa kokonaan vegaaninen annos.
5. Kehittele kolme asukokonaisuutta, joihin ei kuulu ollenkaan turkissomisteita (edes tekoturkista) tai nahkaa. Jos kaipaat lisähaastetta, jätä myös villatuotteet pois.
6. Valitse muutama eläinoikeusaiheinen dokumentti ja vietä elokuvailta. Hyviä ovat esimerkiksi Earthlings ja The Cove, mutta vähemmän itkeskelyä aiheuttanee esimerkiksi hyvin neutraali dokumentti Our daily bread. Kirjoita blogiisi ajatuksista, joita ne herättivät.
7. Kutsu ystäväsi tai perheesi kylään ja tarjoa heille (tai kokatkaa yhdessä) vegaaninen illallinen. Kirjaa blogia varten mieleenpainuvimmat kommentit!
8.  Kerro mitä mieltä olet kasvisruokapäivästä kouluissa ja kouluruoan kasvisvaihtoehdoista.
9.  Vieraile sivustolla turkistarhatonsuomi.fi ja kirjoita ylös tuntojasi ja ajatelmiasi aiheesta.
10.  Vapautavalinnoilla.fi -sivustolta löytyy eläinkokeettoman kosmetiikan lista. Tutustu jonkin valmistajan tuotteeseen ja kerro siitä mielipiteesi.

Tarkoitus olisi edetä tämän kanssa omaan tahtiin, pikku hiljaa ja luultavasti epäjärjestyksessä. Luonnollisesti haastan tähän mukaan myös kaikki lukijat.

Väliaikatietoja

Hiljaisuus päivitysrintamalla jatkunee viikonloppuun asti. En suinkaan ole hylkäämässä teitä, nyt on vain vähän hankala vaihe.

Lauantailyriikkaa

Viholliset

Elin pitkään sotatilassa,
taistelin ruokaa vastaan

Ruoka voitti aina,
sillä loppujen lopuksi
on pakko syödä

Luulin kokeilleeni kaikkea
luulin, ettei minusta koskaan voisi tulla
laihaa ja onnellista

Eikä tullutkaan, ei kumpaakaan,
ennen kuin lopetin taistelun

En vieläkään ole laiha,
mutta yksi kahdesta
on sekin aika hyvin