Sano se sana

Moni on varmasti törmännyt netissä erilaisiin englanninkielisiin lihavuusaiheisiin sanataskuihin, joista monet muodostuvat sanasta fat liitettynä toiseen sanaan. Näitä ovat mm. fatshion (fat + fashion), fattoo (fat + tattoo) ja fatkini (fat + bikini). Omituisin, mihin olen törmännyt, on fattering (fat + flattering), jota tosin ymmärtääkseni käytettiin lähinnä kiinnittämään lukijoiden huomiota siihen faktaan, että usein ne vaatteet, joita pidämme ”imartelevina” jonkun yllä, luovat samalla vaikutelman siitä, että hän olisi hoikemman näköinen kuin joissain toisissa vaatteissa. En ole vielä lopullisesti selvittänyt, mitä mieltä olen itse näistä sanataskuista, mutta jokin niissä häiritsee.

Se, mikä ehkä häiritsee eniten, on se, miten tällaisten sanojen muodostaminen luo mielikuvan siitä, että esimerkiksi lihavan ihmisen bikini on jotain täysin erilaista kuin ei-lihavan ihmisen. Todellisuudessahan kyse on jatkumosta laihojen ihmisten bikineistä lihavien ihmisten bikineihin ja varmasti riippuu katsojasta, missä kohtaa bikini muuttuu fatkiniksi. Olen tosin ollut huomaavinani, että ”fatkinit” ovat tyypillisesti leikkaukseltaan erilaisia kuin laihemmille ihmisille suunnitellut bikinit. Jos tämä ero on syynä siihen, miksi osa bikineistä on fatkineja ja osa ei, olisiko mahdollista valmistaa laihoille ihmisille sopiva fatkini?

Sanataskuihin törmää kohtalaisen paljon myös vegaanipiireissä. Tällä hetkellä sanoista eniten pinnalla on vihis (vege + lihis), josta olen nähnyt käytettävän — aika vahvasti kieli poskella — myös nimeä vihapiirakka (vege + lihapiirakka). Tällaiset sanataskut häiritsevät huomattavasti vähemmän, sillä vihikset ja lihikset todella ovat eri asioita eikä niiden välillä ole minkäänlaista jatkumoa. Taidan kuitenkin välttää jatkossakin sanaa vauvantaimakkara (vege + lauantaimakkara).

Vegaaniruoka on liian hyvää

Olin kesällä reissussa ja ilokseni sain joka aterialla vegaanista ruokaa. Totta, ruoka oli välillä aika omituista, mutta kaikesta nyt vaan ei voi pitää. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että mukana oli myös muutama sekasyöjä, joiden mielestä vegaaniruoka on sekaruokaa parempaa ja joiden mielestä heillä oli maksavina asiakkaina oikeus maistaa kaikkea, mitä oli tarjolla. Sain kuulla heiltä, että he maistavat ”ihan vain vähäsen”, ja että minun pitäisi vegaanina olla hyvilläni siitä, että vegaaniruoka maistuu myös sekaaneille. Yhden hengen ruoka-annoksesta jää kuitenkin jäljelle aika vähän, jos muutamakin utelias ottaa ”ihan vain vähäsen” vegaaniruokaa sen sijaan, että söisivät sitä sekaruokaansa (josta he ovat maksaneet).

Tällaiset ”älkää syökö mun ruokaa, haluan syödä sen itse” -tilanteet saavat minut usein vaivautuneeksi ja varautuneeksi. Olen saanut kuulla ihan riittävän usein, että minunhan pitäisikin lihavuuteni takia syödä vähemmän (mihin/kehen verrattuna vähemmän?), ja ehkä minun pitäisi tuntea siis jopa kiitollisuutta siitä, että osa minun ruoastani menee laihempiin suihin.

En ymmärrä, miksi nämä sekaanit eivät tilaa itselleen vegaaniruokaa, jos se kerran on heidän mielestään niin hyvää. En myöskään ihan ymmärrä tätä ”minähän saan maksavana asiakkaana syödä kaikkea tarjolla olevaa” -asennetta. Itselleni ei tulisi mieleenkään ottaa esimerkiksi gluteenittomaksi merkittyä ruokaa, koska voin syödä muutakin, toisin kuin se keliaakikko, jota varten gluteeniton ruoka on tehty. Tilanne on toki eri, jos ruoan määrästä selvästi näkee, että se on tarkoitettu kaikille, myös vegaaneille/keliaakikoille/jne. Järjen käyttö on näissä tilanteissa enemmän kuin toivottavaa.