Blogiarkistot
Vähäpukeisia ihmisiä
Huom! Tämän tekstin linkit johtavat sivustoille, joiden kuvissa esiintyy vähäpukeisia ja alastomia ihmisiä. (Kuten ehkä otsikostakin voisi päätellä, mutta ajattelin varoittaa kaiken varalta.)
Tulin tänään Siirin suosiollisella avustuksella tietoiseksi The Body Images Projectista (jos sivu kenkkuilee, kokeile päivittämistä), joka esittelee kuvia erilaisista vartaloista. Tästä mieleeni tuli The Adipositivity Project, joka on myös aivan mahtava. Minusta on upeaa, että tällaisia projekteja, tekijöitä ja nettisivuja on, sillä mielestäni valtavirtamediassa näkyvä kauneus on aivan liian yksipuolista. Samoin on upeaa, että on olemassa rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat osallistua tällaisiin projekteihin.
Jos joku tietää vastaavista projekteista, kuulisin niistä mielelläni.
Kokeilukeskiviikko: suolaista ja makeaa
Tänään saatte kaksi kokeilua yhdellä kertaa. Jatkan edelleen leivänpäällislinjaani ja ensimmäinen tänään vuorossa oleva tuote Vantastic foodsin kasvismaksamakkara.
Sekasyöjäaikoinani maksamakkara (ja -laatikko) kuuluivat lempiruokiini. Niistä ajoista on kuitenkin sen verran kauan, etten muista luotettavasti, miltä maksamakkara maistuu. (Tarvitsisin kipeästi sekasyöjää antamaan mielipiteensä näistä ”jäljittelytuotteista”.) En siis osaa sanoa tuotteen toimimisesta muuta kuin että se maistuu leivän päällä hyvältä ja suunnilleen siltä, miltä maksamakkara muistoissani maistuu.
Merkittävin ongelma tuotteen kohdalla on monen muunkin vegaanituotteen ongelma, pieni pakkauskoko ja siihen nähden kova hinta. Tiedän kyllä, että vegaaniruokaa saa tehtyä pienelläkin budjetilla, mutta jos miettii vaikka jotakuta, joka haluaa kokeilla vegaaniruokavaliota ja kaipaa niitä tuttuja makuja, ensivaikutelma vegaaniudesta voi hyvin olla se, että kyllä on kallista lystiä.
Jälkiruoaksi hollantilaisia vohveleita
Bongasin paikallisesta ekokaupasta tarjouksessa olevat hollantilaiset luomuvohvelit. Olen maistanut aiemmin ei-vegaanisia ja ei-luomuja vohveleita ja nämä maistuvat minusta aivan samalta. Ovat aika makeita, mutta teen kanssa ja viipyillen, kuten nämä tietääkseni kuuluisi nauttia, oikein sopivia.
Ja tältä teemukin päällä lämmetessä.
Youtubesta löytyy oikein videoitakin siitä, miten näitä vohveleita syödään oikeaoppisesti, linkitän tässä yhteen.
Kurkistus jääkaappiin
Tässä vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää.
Sisältö vasemmalta oikealle ja ylhäältä alaspäin:
- aurinkosalaattia
- tofua, soijajuustoa, sinistä Keijua
- kookosmaitoa, herkkusieniä
- pieniä tomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, kurpitsansiementahnaa, kapriksia
- avokadoja, perunoita, punasipuleita
- (ovessa) kasvisliemikuutioita, ketsuppia, mehua, ja öljyjä.
Huomisiin!
”Läski ei käy, paitsi koominen läski”
Otsikko on Samuli Putron kappaleesta Kansikuvapoika. Olen miettinyt tätä säettä paljon. Minkälaista on ”koominen läski”? Liittyykö se leppoisiin lihaviin? Liittyykö se omasta lihavuudesta vitsailuun? Mihin se liittyy, mitä se on? En ymmärrä.
Ovatko lihavat vartalot noin yleisesti ottaen jotenkin koomisempia kuin laihemmat vartalot? Tai oikeastaan ”koominen” on väärä sana, ”naurunalainen” ja ”pilkattava” ovat varmaan osuvampia. On melkein kuin lihavat olisivat vähemmän ihmisiä kuin laihat, tai ainakin minulle tulee tällainen mielikuva, koska netissä kiertävissä huumorikuvissa näkyy usein eläimiä ja kohtalaisen usein lihavia ihmisiä, kun taas laihempia ihmsiä näkyy harvemmin. (Esimerkkinä olkoon vaikka tämä Facebookissa kiertänyt kuva, jonka ilmeisesti on tarkoitus olla hauska.)
Lisäksi mietin seuraavaa: Nyt, kun joku ilmeisesti lukeekin tätä, ajattelin heittää pallon hetkeksi teille lukijoille. Kysynkin siis, onko jollakulla tätä lukevalla mielessä aihetta, johon toivoisit minun paneutuvan ja jota toivoisit minun penkovan pintaa syvemmältä. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita.