Ketä tahdon miellyttää

Bamiella pyysi postausta aiheesta ”itsensä hyväksyminen”. Olen sivunnut aihetta jo aiemminkin, mutta se on minusta niin tärkeä, että kirjoitan siitä mielelläni lisää.  Tässä tekstissä keskityn lähinnä oman kehon hyväksymiseen, vaikka oman itsen hyväksyminen kattaa tietysti myös monia ei-fyysisiä ominaisuuksia.

Oman kehon hyväksymisen teema liittyi ainakin minun kohdallani pitkään kiinteästi siihen, miten muut suhtautuivat minun kehooni. Lihavana ihmisenä (ja uskoakseni erityisesti lihavana naisena) saan kuulla usein siitä, kuinka minun pitäisi laihduttaa, jotta olisin laihempi/kauniimpi/onnellisempi/terveempi/hyväksytympi ja niin edelleen. Minulle listataan asioita, joita minun pitäisi tehdä enemmän, asioita, joita minun pitäisi tehdä vähemmän, ja asioita, joita minun ei pitäisi tehdä lainkaan. Yritä siinä sitten hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, yritä oppia arvostamaan kehosi ainutlaatuisuutta, yritä nähdä itsesi tärkeänä ja hyvien asioiden arvoisena.

Erityisen vaikeaa itsensä hyväksyminen on minulle tilanteissa, joissa jopa oma lähipiirini antaa ymmärtää, että minun pitäisi muuttua toisenlaiseksi, tai ainakin yrittää oikein tosissani. Olen miettinyt tätä asiaa paljon, ja siinä samassa muitakin asioita, jotka tekisivät minut ”kelvollisemmaksi” muiden silmissä. Loppujen lopuksi päädyin siihen — ja tähän väliin kliseevaroitus — että minulla on vain tämä yksi elämä ja minä olen tämän elämän päähenkilö. En mitenkään voi miellyttää kaikkia muita, joten mitä jos yrittäisin muiden sijasta miellyttää itseäni?

Helpommin sanottu kuin tehty, kun on vuosikausia luullut muiden mielipiteitä omikseen.

Mitä itsensä miellyttäminen sitten tarkoittaa? Minun kohdallani se tarkoittaa ennen kaikkea realismia ja lempeyttä, kumpaakin sopivassa määrin. Tiedän esimerkiksi, että sopivanlainen liikunta tekee minulle hyvää, mutta tiedän myös, että jos sätin itseäni väliin jääneistä liikuntakerroista, kynnys liikkumisen jatkamiseen kasvaa. Minun ei tarvitse elää joka hetkeä kategorisen imperatiivin mukaan. Lisäksi itsensä miellyttäminen tarkoittaa minulle hetkessä elämistä. Kieltäydyn tavoitevaatteista ja muista vastaavista ”kannustimista”. Niiden sijasta pyrin luomaan olosuhteet, joissa voin olla onnellinen nyt enkä kymmenen vuoden (tai kymmenen kilon) päästä.

Advertisement

Kuinka kertoa, että on lihava

Blogiin on tultu kohtalaisen monta kertaa hakusanoilla ”kuinka kertoa että on lihava”, joten ajattelin yrittää sanoa aiheesta jotain. Oletan, että nämä ”lihavuuskaapista ulostulemiset” liittyvät lähinnä internet-tuttavuuksiin ja muihin vastaaviin, sillä jos jonkun tapaa kasvotusten, lihavuutta ei oikein pysty salaamaan.

Sekalaisia ajatuksia liittyen lihavuudesta kertomiseen:

• Jos kyse on nettideittailusta, lihavuudesta kannattaa mielestäni mainita kohtalaisen aikaisessa vaiheessa. Jos tieto lihavuudesta saa vastapuolen pakenemaan, hän ei ole sinun aikasi ja vaivasi arvoinen. Uskoisin, että seurustelukumppania etsiessä lihavuus on useimmiten isompi kompastuskivi kuin nettiystävyydessä.
• Paras tapa kertoa omasta lihavuudesta on mielestäni (asiallisen) kuvan lähettäminen. (Olettaen, että harrastaa sellaista.) Lihavuutta kun on monenlaista ja jos vain sanoo ”olen lihava”, ei voi tietää, miten vastapuoli tulkitsee kommentin. Kuvan avulla on minusta helpompi kertoa, että hei, olen lihava ja sen lisäksi minulla on punainen tukka ja kaksitoista lävistystä ja olen kerrassaan mahtava pakkaus.
• Huumoria voi toki käyttää, mutta suosittelen varovaisuutta sen suhteen. Huumori voi tehdä asian puheeksi ottamisen helpommaksi, mutta se voi myös jumittaa sinut Leppoisaksi Lihavaksi, jolla on lähestulkoon velvollisuus tehdä itsensä naurunalaiseksi.
• Mielestäni on aiheellista mainita myös, suunnitteleeko/yrittääkö painonpuodotusta vai ei, sillä moni yhdistää (naisen) lihavuuden jatkuvaan dieettirumbaan.

Mielestäni on tärkeää olla edes suurin piirtein sinut itsensä kanssa, sillä jos lihavuus on itselle ongelma, usein olettaa, että se on ongelma myös vastapuolelle. Asiasta on hyvä keskustella avoimesti ja rehellisesti. Kuten olen aiemminkin sanonut, minun ihannemaailmassani ”lihava” on vartaloa kuvaileva neutraali sana samoin kuin ”pitkä”. Tarvitseeko nettituttua varoittaa ennen tapaamista, että olen muuten 180-senttinen? Tiedän kyllä, ettemme vielä elä tässä ihannemaailmassa. Samoin tiedän, että monelle oma tai toisen lihavuus on iso juttu eikä tarkoitukseni ole vähätellä asiaa.

Jos jollakulla on aiheeseen jotain sanottavaa, minä ja googlaajat olisimme molemmat kiinnostuneita näkökannoista ja käytännön vinkeistä. Itse oletan nykyään kaikkien tietävän, että olen lihava, kun kuljen netissäkin usein ns. ”läskit edellä”.