Lihavuuden hirveydestä

Seuraan PostSecretiä kohtalaisen säännöllisesti. Tämänpäiväisistä salaisuuksista yksi liippaa blogin aihetta, joten ajattelin kirjoittaa siitä. Kortissa on kuva naisesta ja teksti ”I’d much rather be dead than fat”.

Pikainen Google-haku tuotti mm. seuraavat tulokset:

• I’d rather be dead than fat.
• I’d rather be blind than fat.
• I’d rather be sad than fat.
• I’d rather be ugly than fat.
• I’d rather be stupid than fat.
• I’d rather be bald than fat.
• I’d rather be poor than fat.
• I’d rather be crazy than fat.
• I’d rather be anorexic than fat.

Ja löytyy näitä suomeksikin:

• mieluummin syömishäiriöinen kuin lihava.
• mieluummin psykooottinen kuin lihava.
• mieluummin kuollut kuin lihava.
• mieluummin holhottu kuin lihava.
• mieluummin ainaisesti ahdistunut kuin lihava.

Ilmeisesti mikään ei siis ole niin kauheaa kuin lihavuus. Ehkä näiden ajatusten kirjoittajilla on vääristynyt kuva siitä, mitä on olla lihava. Se, että on lihava, ei tarkoita, että koko elämä pyörisi oman lihavuuden ympärillä. Esimerkiksi kun kuljen kaupungilla, ajatukseni harhailevat ja saatan vaikka miettiä myöhässä olevia kirjaston kirjoja,  tehdä mielessäni kauppalistaa ja harmitella sitä, että myöhästyin bussista aamulla. Ajatukseni eivät ole jatkuvaa ”olen lihava, olen lihava, voi, kun olen liiihaavaa!!” -kehää. Totta, olen lihava. Ei, se ei kovin usein dominoi ajatuksiani.

Kun luen noita yllä olevia listoja, mietin, missä lihavuus näiden ihmisten mielestä alkaa. Mikä on se paino/painoindeksi/vaatekoko/vyötärönympärys, josta alkaen on niin lihava, että haluaisi mieluummin olla sokea — tai kuollut?

Advertisement

Liikunnan ikävyydestä ja ikävyden selättämisestä

Aloitan tämänkertaisen tekstini luettelemalla muutamia ajatuksia, joita olen kuullut, kun puhe on kääntynyt liikuntaan:

• Liikunnan tulee olla tavoitteellista ja tavoitteiden toteutumisesta tulee pitää kirjaa.
• Tavoitteellisen liikunnan ei kuulukaan olla mukavaa tai tuntua hyvältä — no pain, no gain!
• Jos olet lihava ja harrastat liikuntaa, teet sen laihtuaksesi.

Arvaatte varmaan, mitä mieltä olen listan väitteistä. Jos ette arvaa, niin minäpä kerron: Sontaa! Täyttä sontaa! Juuri tuollaiset väitteet johtavat siihen, että liikuntaharrastuksen aloittamisen tai etsimisen kynnys kasvaa. Ne antavat liikunnan harrastamisesta täysin vääristyneen kuvan. Ainakin voin sanoa asian olleen näin omalla kohdallani.

Myönnän olevani kovin mukavuudenhaluinen eikä minua saisi millään tekemään säännöllisesti yhtään mitään, mikä tuntuisi minusta pahalta. Sitä sain tarpeeksi koulun liikuntatunneilla, joilla sivumennen sanoen oli suuri rooli prosessissa, joka sai minut karttamaan ihan kaikkea liikuntaa vuosiksi. Juuri (perus)koulun liikuntatunneilla opin vertaamaan itseäni (ja ”huonouttani”) muihin (ja ”parempiin”) ja sisäistin mm. ajatusmallit, jotka listasin tämän tekstin alussa. Nyt haluan nostaa niiden vastapainoksi pintaan seuraavat ajatukset:

• Jokaiselle on olemassa sopiva laji (tai jopa useampi), se täytyy vain löytää.
• Liikunta hoitaa sekä kehoa että mieltä.
• Liikunta saa olla hauskaa ja sen tulee tuntua hyvältä.
• Liikkuessa pitää muistaa kuunnella kehoaan ja kunnioittaa sen rajoja.

Noista tärkein on tietysti tuo viimeinen. Toivon liikunnan iloa ihan kaikille tätä lukeville!

Eksyksissä

”Sähän olet pahemman kerran eksyksissä”, totesi tuttu bussikuski, kun ajoin eri linjalla kuin aiemmin. Tietämättään hän taisi olla oikeassa, ainakin olen etsinyt itseäni mitä erilaisimmista paikoista alkaneen vuoden aikana —  ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

En tiedä, mikä tämän itseen kohdistuvan tyytymättömyyden syy on, tiedän ainoastaan, että viime aikoina ei ole ollut mukavaa olla minä. Vietän paljon aikaa todellisuuspaossa kirjojen, TV-ohjelmien ja musiikin parissa. Asiat ovat periaatteessa ihan hyvin, en vain osaa olla tyytyväinen. Itseni tuntien ennustan, että kohta olen taas siinä pisteessä, etten jaksa edes välittää. Valittaa näköjään jaksan.