Syksyisiä ajatuksia

Tämänhetkistä elämäntilannettani voisi kuvata sanoin ”juuri ja juuri hallittu kaaos”. Periaatteessa asiat ovat hyvin, mutta eivät sitten kuitenkaan. Ja loppujen lopuksi sitten kuitenkin ovat.

Johtuneeko sitten vuodenajasta ja alkavasta pimeydestä, mutta suuri osa minua haluaisi vain syödä suklaata ja kuunnella äänikirjoja peiton alla. Toisaalta kaduilla on kiva kulkea, kun lehdet kahisevat jaloissa.

Tänään en mennyt tanssimaan. Toivottavasti saan mentyä ensi viikolla, sillä itseni tuntien osaan arvioida, että jos välistä jää kaksi kertaa peräkkäin, en varmaan saa itseäni motivoitua enää jatkamaan. Yksi kerta ei vielä ole niin paha juttu, tai ainakin yritän uskotella itselleni niin. Ja jos uskon sen, saan itseni ehkä menemään ensi viikolla tunnille. Toivoa sopii.

Blogiin kirjoittaminen on sekin tökkinyt. Jotenkin olen ajautunut ajattelemaan, että minulla on tällaisen blogin pitäjänä velvollisuus toimia lihavuuden hyväntahdonlähettiläänä, velvollisuus olla iloinen ja velvollisuus elää elämää, jossa sattuu ja tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Eikä kenenkään elämä ole aina mielenkiintoista tai jännittävää. Tai ainakaan minun ei ole, enkä rehellisesti sanoen jaksaisikaan sellaista elämää. Minun elämäni on loppujen lopuksi aika pieni.

Olen nyt ollut noin kuukauden ilman tupakkaa, ja ajattelin tsempata itseäni ja muita (jos tätä joku tupakoija lukee) tupakoimattomuuteen listaamalla asioita, joista nautin tupakattomana. Voin esimerkiksi

• neuloa ilman, että tupakan haju tarttuisi käsistä neuleeseen
• käyttää töissä tupakkatauot venyttelyyn, joka virkistää tupakkaa paremmin
• olla rennosti paikoissa, joissa ei saa tupakoida
• käyttää aiemmin tupakkaan kuluneet rahat hömppään ja vielä säästöönkin jää vielä vähän
• nukkua ilman, että herään yöllä yskimään
• nukkua aamulla vartin pidempään (tupakoimattomille selvennykseksi: yhtä savuketta polttaa noin viisi minuuttia ja tupakointiaikoinani poltin kolme savuketta aamuisin ennen töihin lähtöä).

Hyviä asioita.

Advertisement

Voiko lihava olla onnellinen?

Olen tarkoituksella antanut blogille kärjistävän alaotsikon, lähinnä siksi, että monien mielestä lihavuus tuottaa automaattisesti itsevihaa, epätoivoista laihduttamista ja muita sellaisia asioita, joiden summana on kärsimys, jonka vain laihtuminen voi poistaa.

Lihava voi olla onnellinen siinä, missä muutkin. Lihava voi olla myös lohduttoman onneton. Lihava voi kokea nämä ääripäät, eikä niiden tarvitse edes liittyä ruokavalioon tai painoon millää tavoin.

Näiden ja muiden ääripäiden takia blogissa on ollut viime aikona hiljaisempaa. Periaatteessahan voisin kirjoittaa tänne mitä vain, sillä kaikki, mitä koen, on lihavan ihmisen kokemusmaailmaa. En nyt silti ajatellut kirjoittaa siitä, kuinka en ole lainkaan jaksanut siivota tai tiskata. Tällaisista aiheista kirjoittaminen olisi rehellistä, mutta tuskin kovin tarpeellista tai kiinnostavaa. (Mutta jos joku haluaa vertaistuenomaisesti lukea kotini kaaoksesta, niin siitäkin kirjoittaminen kyllä onnistuu.)

Tänäänkään ei vielä irtoa tämän enempää. Ensi kerralla sitten. Voikaa paksusti!

Hengissä ollaan

Kuulumiset lyhyesti:

• Tupakoimattomuus on edelleen kivaa.
• Tanssiminen on edelleen kivaa.
• MSM on edelleen pahaa.
• Järkevästi syöminen on edelleen vaikeaa.
• Olen edelleen pöllähtänyt reissun jäljiltä.
• Töissä ruoka on edelleen välillä vähän mitä sattuu. (Parannusta aiempaan on tosin tapahtunut.)

Ensi kerralla enemmän sisältöä ja vähemmän listoja.

Mitä vegaani syö reissussa?

Sain onnekseni tilaisuuden viettää kolmisen päivää kaukana arjesta.  Tämä tapahtui paikassa, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin. Minua oli kehotettu varaamaan eväitä ja muutenkin olen tottunut siihen, että uusiin paikkoihin mennessä on varmuuden vuoksi hyvä ottaa jotain syötävää, että pärjään, jos ruoasta vastaavat henkilöt eivät ihan tajua tätä vegaanijuttua. Yleensä reissut ovat olleet tämänkertaista lyhyempiä, joten eväiden merkitys ei ole ollut näin suuri. Nyt eväinäni oli:

• peruna-purjokeittoa annospusseissa (paikallisesta ituhippikaupasta)
• tomaatti-basilikakeittoa annospusseissa (samasta ituhippikaupasta)
• omena-kanelikeittoa annospusseissa (saa ihan peruskaupasta)
• pikapähkinäpuuroa annospusseissa (myöskin ihan peruskaupasta)
• viinirypäleitä
• leipää
• banaaneja
• Pandan vegaanista tummaa suklaata.

Viimeksi mainituista eväistä syntyy, kuten jotkut tietävätkin, maailman paras leirijälkiruoka, notskibansku. Kaikki eivät ehkä tunne tätä kulinaristista elämystä, joten valotan termiä ja kerron, että notskibansku tehdään siis banaanista, jonka kylkeen tehdään viilto ja tämä viilto täytetään suklaapaloilla. Koko hoito kääritään folioon ja paistetaan grillillä (ja se maistuu niin hyvältä kuin maistuu luultavasti siksi, että sitä syö niin harvoin.)

Loppujen lopuksi eväistä jäi syömättä suuri osa, mikä on tietysti parempi kuin se, jos eväät olisivat loppuneet kesken. Tosin, jos olisin miettinyt eväitä ja niiden ravitsevuutta enemmän, olisin luultavasti varannut eväiksi esimerkiksi pähkinöitä ja jonkin sortin välipalapatukoita, ehkä myös jotain energiapitoisia superfoodeja. Silloin pärjäisi vielä helpommin, ei tarvitsisi kuin pestä kädet ja avata pussi tai repäistä kääre auki.

Jos teillä on lyömättömiä ideoita helposti alkeisissakin olosuhteissa valmistuvista ja lämpimässä säilyvistä eväistä, kommentit ovat varsin tervetulleita. On näitä reissuja myöhemminkin tulossa, tai ainakin toivon niin.

Makeaa hikeä

Olen muistaakseni aiemminkin joskus kirjoittanut siitä, kuinka haluaisin löytää jonkin itselleni sopivan liikkumistavan ja kuinka se ehkä saattaisi olla jonkinlainen tanssi. No nyt on käynyt niin onnekkaasti, että taisin löytää lajini, tai ainakin yhden erinomaisen vaikutuksen tehneen lajin. Sain nimittäin tietää ryhmästä, jossa tanssitaan puolella nopeudella. Siinäkin tuntuu välillä olevan puolet liikaa, mutta yritän tsempata itseäni ja ajatella, että kun en ole ennen harrastanut tanssia, olisi kohtuutonta odottaa, että osaisin kaiken heti täydellisesti. (Vakuuttelu ei estä minua odottamasta itseltäni täydellisyyttä, mutta helpottaa hieman painetta.)

Erityisesti pidän siitä, että paikassa, jossa tunnit pidetään, ei ole peilejä. Kyllä, peileistä on hyötyä, sillä niiden avulla näkee helpommin, tekeekö liikkeet oikein. Niiden olemassaolo voi kuitenkin lannistaa, kun näkee kuinka pahasti väärin liikkeet tekee. Ehkä peilen aika tulee sitten myöhemmin, kun pysyn edes jotenkin kärryillä, kuka tietää?

Toinen asia, joka on minulle tärkeä, on se, että ryhmässä on muitakin, jotka ovat yhtä pihalla kuin minä, ja jotka näyttävät siitä huolimatta nauttivan liikkumisesta ja musiikin tahdissa heilumisesta.

Kerrankin tunnen olevani kohderyhmää. Olen kömpelö, rytmitajuni on huono, olen fyysisesti huonossa kunnossa ja vaikka mitä vielä. Tuossa ryhmässä en ole ainoa. Jo tuollaisen ryhmän olemassaolo on minusta mullistavaa, kun tuntuu, että useimmat liikuntajutut on suunnattu jo valmiiksi liikunnallisille ihmisille, ei meille, jotka olemme vasta aloittelijoita. Kun tanssit oli tanssittu, eräs ryhmäläinen totesi, että tämä on hyvä tapa liikkua ja että tunnilla hikoiltu hiki oli ikään kuin ”makeaa hikeä”, veren maku suussa hikoiltun hien vastakohtana.

Tanssi on liikkumista, mutta se ei tunnu minusta liikunnalta. Näin saan huijattua itseäni liikkumaan ilman, että liikuntatuntien aiheuttamat traumat nousisivat pintaan. Toivottavasti sama linja pysyy jatkossakin.

Mainontaa ja tavoitteita

Onko sinulla tavoite, jonka haluat saavuttaa? Sinun täytyy vain tehdä päätös – ja onnistut.

Näin sanoo siis mainos, joka pyörii ainakin Nelosen netti-TV:ssä jatkuvasti. Kyse ei tietenkään ole siitä, että ihmisiä haluttaisiin herätellä unelmien toteuttamiseen yleisellä tasolla, vaan kyse on laihdutusvalmistemainoksesta. Mainoksessa naiset kokeilevat farkkuja ja ovat onnesta soikeita, kun huomaavat niiden olevan oikeaa kokoa. (Epäilemättä kyse on tavoitevaatteista.)

Mainos sai huonoudestaan ja vastenmielisyydestään huolimatta miettimään, minkälaisia tavoitteita minä itse haluan saavuttaa. Totesin haluavani mm:

• oppia ompelemaan hyvännäköisiä vaatteita
• pysyä tupakattomana
• oppia huolehtimaan kodista paremmin
• oppia syömään järkevästi ja oppia sen niin hyvin, että siitä tulee rutiinia
• löytää jonkin hyvältä tuntuvan ja lempeän liikuntaharrastuksen.

Tuon viimeisen tavoitteen saavuttaminen on itse asiassa nytkähtänyt hitusen eteenpäin. Sain kuulla tanssitunneista, joissa tanssitaan puolella tempolla ja jotka on suunnattu ihmisille, jotka syystä tai toisesta haluavat liikkua  rauhalliseen tahtiin. Toivon, että tällainen voisi sopia minulle, koska olen tosiaan huonokuntoinen enkä ole koskaan harrastanut tanssia. Tanssia taas en ole harrastanut lähinnä sen takia, että olen huonokuntoinen. Näin nämä ajatukset pyörivät ympyrää ja jahtaavat toisiaan.

Näillä näkymin menen siis ensi viikolla kokeilemaan, miltä tuollainen tanssi ja liikkuminen tuntuu. Tunnit alkoivat jo viime viikolla, mutta tiedonkulussa olleiden ongelmien takia sain tietää ryhmästä vasta toissapäivänä.

Jännittää.

Loppuun vielä MSM-raportti: Huomasin, että jauheen ”nauttimisen” yhteydessä on tärkeää nauttia myös jotain C-vitamiinipitoista, sillä kynsien kunnosta päätellen MSM ei imeydy kunnolla, jos sen ottaa pelkiltään.

Syksy

Syyskuu yllätti, vaikken olekaan autoilija. On se aika vuodesta, kun ihmiset ”ottavat itseään niskasta kiinni”, ”tarttuvat härkää sarvista” ja muutenkin aktivoituvat. Itse en ole suunnitellut juuri mitään ja nekin vähät suunnitelmat ehtivät jo mennä mönkään, joten ei niistä sen enempää.

Lyhesti minulle kuuluu seuraavaa:

• tupakoimattomuus jatkuu, vaikka ensimmäisten päivien autuas olo onkin jo himmentynyt arjeksi
• huomasin, että MSM-jauhe maistuu suunnilleen yhtä pahalta suuressa määrässä vettä kuin pienessä määrässä vettä, joten sekoitan sen nykyään vähempään veteen ja yritän juoda niin nopeasti, etten ehdi maistaa
• en ole jaksanut miettiä syömisiäni.

Elämä heittelee, ja tänään elämäni heitti minut miettimään leluja. Olen mahdollisesti aloittamassa nukkekodinsisustusprojektin ja mieleeni tuli, että haluan nukkekotiini kaikennäköisiä ihmisiä (ellen päädy eläinasukkaisiin), eri pituisia, eri levyisiä, eri värisiä, kaikin tavoin erilaisia. Valmistaisikohan joku sellaisia, vai opettelenko tässä syysiltojen pimetessä myös nukentekoa… Tai sitten päädyn niihin eläinhahmoihin, eläinten valtaama autiotalo voisi sekin olla projektina mielenkiintoinen. Saa nyt nähdä, mitä tästä tulee.

Elän selkeästi jälleen ”juuri ennen” -hetkeä. En vielä ole edes nähnyt kyseistä nukkekotia, mutta nyt jo pää on enemmän kuin täysi ideoita; on autiotaloa, avaruustaloa, taiteilijakommuunia, kauhutaloa ja vaikka mitä muuta.

Tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin, että onhan minulla suunnitelmia syksylle, ja vielä kokonaisen talon verran! Joskus on vähän pitkät piuhat ja lisäksi minun on vaikea mieltää harrastukseksi asioita, joita tehdäkseen ei tarvitse mennä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan tekemään samaa kuin kaikki muutkin paikassa olijat.