Monthly Archives: toukokuu 2017
Älä laihduta, paitsi jos et mahdu muottiin
Huomenna 6.5. vietetään kansallista Älä laihduta -päivää (International No Diet Day). Minulla oli aikomus kirjoittaa tällä viikolla ajatuksiani aiheesta ja tehdä listaa eri paikkakuntien tapahtumista. En kuitenkaan tee listaa, sillä tieto tapahtumista on tehty minun jaksamiskyvylleni turhan hankalaksi löytää. Suosittelen siis ihan vain googlaamaan hakusanoilla ”älä laihduta” ja asuinpaikkasi nimi. Voi olla, että löydät jotain, voi olla, että et. Tapahtumaan liittyvistä ajatuksistani olen kirjoittanut aiemminkin, joten tällä kertaa keskityn nimenomaan siihen, mitä tämänvuotisesta tapahtumasta tiedän. (Yllä mainitusta syystä se ei ole kovin paljoa.)
Se vähä, mitä tiedän Älä laihduta -päivän puitteissa järjestettävistä tapahtumista, on mielestäni aika sekavaa. Erityisenä esimerkkinä haluan ottaa tähän Helsingissä järjestettävät Älä mahdu muottiin -kuvaukset. Facebook-tapahtuman kansikuvassa on alastomia ihmisiä, jotka poseeraavat mallinuken torso edessään. Kaikki kuvattavat ovat sen verran kapeita, ettei mitään kriittistä näy torson takaa. Kuvissa siis on nimenomaan ihmisiä, jotka mahtuvat muottiin — tai siis tässä tapauksessa muotin taakse. Kuvissa ei ole ketään, kenet luokittelisin varsinaisesti lihavaksi. Eri muotoisia ihmisiä kuvissa toki on, mutta kun vertaa kuvien ihmisiä vaikka siihen ihmisten kokojen kirjoon, jonka näen kaupungilla päivittäin, minun on vaikea pitää tapahtuman mainosta (tai oikeastaan edes sen ideaa) onnistuneena.
Muutenkin mietin, kenelle Älä laihduta -päivä on nykymuodossaan varsinaisesti suunnattu ja kellä on oikeus viettää sitä. Tietääkseni päivä on alkujaan suunnattu ennen kaikkea anoreksiasta kärsiville ja toipuville, mikä näkyy yhä mm. siinä, että suurin osa tapahtumista on Syömishäiriöliiton järjestämiä. Mielestäni päivän sanoma on kuitenkin tärkeä myös (ja ehkä jopa eritoten) lihaville ihmisille. Juuri he ovat niitä, joita ympäristö, perheenjäsenistä terveydenhuollon ammattilaisiin, painostaa laihtumaan, usein hinnalla millä hyvänsä ja toisinaan jopa terveyden kustannuksella. Olisi ihanaa, jos olisi edes yksi päivä vuodesta, jolloin voisin luottaa siihen, että kaikkia valintojani ei arvotettaisi sen mukaan, tekevätkö ne minusta oletettavasti tämänhetkistä lihavamman vai laihemman. Yksi päivä, jona saisin olla oma itseni juuri sen kokoisena kuin olen, ilman, että joutuisin ottamaan vastaan kritiikkiä ja niitä samoja ”hyviä neuvoja”, joita olen saanut kuulla jo vuosikaudet.
Joku vähemmän lihava voi ajatella, ettei minun pitäisi yrittää ”omia” Älä laihduta -päivää ja valjastaa sitä omiin tarkoituksiini. Näiltä ihmisiltä haluan kysyä seuraavaa: ”Montako ennen kaikkea lihaville sunnattua päivää, tapahtumaa tai paikkaa osaat nimetä?”
Lisätty 6.5. 20:30: Katsoin tapahtuman Facessa julkaisemia kuvia, niissä oli enemmän moninaisuutta kuin odotin. Hyvä tietysti näin.