Olen super(suuri)!

Seuraan Tumblrissa lihavuusteemaisia juttuja postaavia tyyppejä, joista osa lähinnä kirjoittaa ja osa postaa kuvia monennäköisistä lihavista ihmisistä. Vähän aikaa sitten törmäsin feedissäni kuvaan suunnilleen minun kokoisestani naisesta. Yksi kuvan tageista oli ”supersized fat woman”. Se pysäytti. Toki lihavuus on suhteellista, ja yhden ihmisen supersized voi olla toiselle ihmiselle jotain muuta. En katsonut hyödylliseksi alkaa googlata, onko tälle supersize-koolle jotain ”virallista” tai yhteistä määritelmää ja jos on, täytänkö minä kriteerit. Jos minulta olisi ennen tämän kuvan näkemistä kysytty, minkä kokoisen ihmisen itse määrittelisin supersize-lihavaksi, olisin varmaan sanonut, että pitäisin supersizena sellaista ihmistä, jonka lihavuus vaikeuttaa hänen elämäänsä huomaavasti. Tarkoitan tässä siis ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi pysty liikkumaan ilman apua, en sellaisia ihmisiä, jotka hengästyvät joutuessaan kiipeämään portaita.

Koska en käytä vaakaa ja vaatteeni ovat enimmäkseen joustavia, en oikein hahmota kokoni muuttumista. Näen itseni toki peilistä joka päivä, mutta kun itsensä näkee peilistä joka päivä, muutosta ei huomaa. Vaikka tiedostan, että olen tällä hetkellä isompi kuin koskaan, en tunne itseäni samalla tavalla ”ennen kaikkea lihavaksi” kuin joskus nuorempana, mikä johtuu varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että nykyään en saa kuulla päivittäin, kuinka lihava ja ällöttävä olen ja kuinka minua ei tarvitse kohdella hyvin, koska olen niin lihava ja ällöttävä. Tämä lähinnä ala-asteella tapahtunut kiusaaminen on toki jättänyt jäljet ja vaikuttaa varmasti yhä siihen, mitä mieltä olen kehostani ja itsestäni muutenkin, mutta näitäkin haavoja aika on parantanut. Haavojen paranemista on edesauttanut hyväksytyksi tuleminen, muiden lihavien ja lihavuutensa kanssa sinut olevien ihmisten tapaaminen, lihavuudesta ja kehollisuudesta lukeminen — ja tietysti myös tämä bloggaaminen.

Siltä varalta, jos joku ei vielä tiedä, että olen lihava

Fancy Lady Industriesin lähetys tuli tiistaina. FLI valmistaa mm. lihavuusteemaisia Girth Guide -kangasmerkkejä, vähän partiolaisten taitomerkkien tapaan. (”Girth Guide” on sanaleikki: ”Girl Guide” tarkoittaa tyttöpartiolaista ja ”girth” puolestaan tarkoittaa ympärysmittaa.) Itse tilasin kolme merkkiä. (Tämän, tämän ja tämän, joista kaksi ensimmäistä ompelen reppuuni ja kolmas saa vielä odottaa paikkaansa ja aikaansa.) En jaksanut ottaa selvää tullimaksuista ja verotuksista (ja mitä nyt tarvitseekin huomioida EU:n ulkopuolelta tilatessa, en itse asiassa edes tiedä yksityiskohtia tuon tarkemmin), mikä on suurin syy sille, etten villiintynyt ostovimmassani täysin pitelemättömäksi.

Joku voisi kysyä, miksi kukaan haluaa ”tehdä lihavuudestaan numeron”, ja tavallaan se onkin ihan aiheellinen kysymys. Miksi ihmiset ylipäänsä haluavat tehdä ominaisuuksistaan numeron? Vaatteet on mun aatteet ja itse oletan, että ihmiset haluavat ”julistaa” niitä ominaisuuksiaan, jotka he kokevat identiteettinsä kannalta olennaisiksi. Toisaalta lihavuus poikkeaa monista muista ominaisuuksista siinä, että toisin kuin vaikka uskonto tai seksuaalinen suuntautuminen, lihavuus näkyy ulospäin kaikille. Yleisin suhtautuminen lihavuuteen on kuitenkin, että se on tila, josta pitäisi pyrkiä pois, ja tämä on se ajatusmalli, jota haluan haastaa ja kyseenalaistaa tekemällä numeron lihavuudestani.

Alun perin bongasin merkit Tumblrista, jonka kautta olen löytänyt muitakin hyviä juttuja. (En linkitä Tumblr-tiliäni tähän, sillä käytän sitä lähinnä mielenkiintoisten juttujen seuraamiseen enkä itse kirjoita sinne mitään.)

PS: Blogiin on tultu haulla ”oikeutta lihaville blogi”. Oikeutta lihaville olisi kieltämättä hyvä blogin (tai vaikka manifestin) nimi. Saa käyttää, ei ole pakko.