Blogiarkistot

Ajatuksia Vaarallista laihdutusta? -dokumentista

Sain nyt vihdoin katsottua YLEn Vaarallista laidutusta? -dokumentin. Sillä on enää muutama päivä katseluaikaa jäljellä ja minusta se oli katsomisen arvoinen, joten katsokaa nyt, kun vielä voitte. Tiivistettynä dokumentin sanoman voi kiteyttää seuraaviin kolmeen sitaattiin:

Ohjelmassa haastateltu professori Björn Richelsen toteaa sen, minkä moni meistä jo tietääkin:

Suuri painonpudotus on vaikea saavuttaa ja säilyttää pysyvästi. — — Joidenkin vuosien päästä useimmat painavat saman verran kuin aloittaessaan tai enemmän.

Dokumentin päähenkilö Suzette Witthöft summaa:

Osa lääkäreistä on pannut kaikki vaivani ylipainon syyksi. Ei ole kovin tehokasta jankuttaa, että pitäisi laihduttaa. Aivan kuin ihmiset eivät ymmärtäisi, että laihduttamaan patistavia löytyy kyllä aivan riittävästi.
Kun ylipainoinen näkee itsensä peilistä, suurin osa sanoo itselleen: ”Pitäisi laihtua.” Psyykkaamme jo itse itseäme vuorokauden ympäri. Ei lääkärin tarvitse enää tehdä sitä.

Kim Overvad puhuu laihdutuksen yhteydestä kuolleisuuteen:

Kuolleisuus kohoaa, jos terve ylipainoinen laihduttaa verrattuna siihen, että paino pysyy vakaana. Kymmenkunta kansainvälistä tutkimusta päätyy siihen, että laihduttajien kuolleisuus on korkeampi. Saatavilla on yksiselitteisiä tuloksia siitä, että terveen ylipainoisen vaara kuolla kasvaa laihdutuksen vuoksi.

Minusta tässä kyllä vähän vedetään mutkia suoriksi. Ensinnäkin puhe ”terveistä ylipainoisista”. Minkälaisesta terveydestä tässä on kyse? Onko ihminen terve, jos hänellä on hoitotasapainossa oleva diabetes? Entä onko mielenterveysongelmainen ihminen tässä yhteydessä terve?

Toisekseen minusta on ongelmallista väittää kaikkien laihdutuskuurien/laihtumistapojen olevan tasa-arvoisia vaarallisuudessaan. Kasvisten lisääminen ruokavalioon ja omalle keholle ja mielelle sopivan liikuntamuodon harrastamisen aloittaminen tuskin ovat pahoja asioita, vaikka ne usein aiheuttavatkin laihtumista.

Mutta eteenpäin: Eniten pidin dokumentissa sitä, miten siinä kuvattiin lihavien ihmisten liikunnanharrastusmahdollisuuksia ja heidän suhtautumistaan niihin. Hanne Bruun kertoo kokemuksistaan ylipainoisille suunnatusta tanssiryhmästä:

Kokemukseni muista treenipaikoista on sellainen, että tunnen muiden katsovan ja arvostelevan minua. — — Täällä treenaaminen on paljon rennompaa. Olemme samalla viivalla.

Suzettella ei ole mahdollisuutta vastaavanlaiseen ”turvalliseen” liikuntaympäristöön, mutta hän käy zumbaamassa.

On mukava päästä liikkumaan. Se on ihanaa. En silti voi välttyä ajattelemasta, keitä mahtaa olla paikalla ja katsooko joku ikävästi.

Lopun sanoma on kuitenkin tärkein. Suzette jättää mietittäväksemme seuraavan ajatuksen:

Ellei ylipainoani olisi tuomittu ja ellei siitä olisi pidetty niin paljon meteliä, ei syömishäiriöni ehkä olisi koskaan äitynyt niin pahaksi. En ehkä olisi ajatunut ahmimishäiriöön, jos minut olisi hyväksytty sellaisena kuin olen.

PS. Oli jännä bongata ”tuttu” vaatekauppa, kun Suzette asioi Zizzillä. Sehän on alun perin tanskalainen ketju.

Miten hyväksyä oma lihavuus?

Kuten edellisenkin tekstin aihe, myös tämä on tullut Google-haun kautta. Aihe on mielestäni oman postauksensa arvoinen. En tosin tiedä, paljonko minulla on aiheesta annettavaa, mutta annan nyt ainakin sen verran, kuin voin. Olen kirjoittanut aiheesta jonkin verran aiemminkin, mutta kysymys ei missään nimessä ole vielä loppuunkäsitelty.

Hyväksymistä ei tarvitse (ja tuskin edes voi) oppia yhdessä yössä. Olisi toki kiva, jos jonain aamuna vain voisi herätä ja huomata, että hei, minähän olen kaikin puolin mahtava, mutta harvalle käy näin. Ainakin omalla kohdallani oman lihavuuden hyväksymisen tie oli/on mutkikas ja kuljin — kuten kuljen edelleenkin — hyvin pieniltä tuntuvin askelin.

Muun muassa seuraavat asiat ovat auttaneet minua hyväksymään oman lihavuuteni:

  1. Muiden lihavien vartaloiden näkeminen. Minun on monessa suhteessa ollut helpompi hyväksyä muiden vartalot. Niitä on ollut helpompi pitää kauniina kuin omaa vartaloani, vaikka katselisin jotakuta, joka on suunnilleen minun kokoiseni ja jonka ruumiinrakenne on samantapainen kuin minun. Kauneuden huomaaminen muissa on askel hyvään suuntaan, ja siitä toivottavasti seuraa kauneuden huomaaminen itsessä, kun aika on sille kypsä.
  2. Liikuntaharrastuksen etsiminen ja löytäminen. On ollut hienoa huomata, että kehoni pystyy tekemään muutakin kuin nyhjöttämään kumarassa istuma-asennossa ensin töissä ja töiden jälkeen tietokoneella. Pystyn tanssimaan, tai vähintäänkin hetkumaan rytmikkäästi musiikin mukana ja se on hauskaa.
  3. Kauniisiin vaatteisiin pukeutuminen. Kauniiden vaatteiden käyttäminen antaa ainakin minulle viestin siitä, että kehoni on kauneuden arvoinen. Kuulostanee pinnalliselta, mutta minusta kauniit vaatteet tekevät päivästä aina pikkuriikkisen paremman.
  4. Kaikkinainen itsestä huolehtiminen. Tämä on jatkoa edelliselle kohdalle, ja kyse on tässäkin siitä, että itsestä huolehtiminen antaa itselle (ja muille!) sen viestin, että ”on ansainnut” tämän huolenpidon.
  5. Lukeminen, sekä tietokirjojen että kaunokirjallisuuden. Tietokirjat ovat auttaneet ymmärtämään lihavuuden syitä ja vaikutuksia, kun taas kaunokirjallisuuden rooleina on ollut esim. toimia vertaistukena ja silmien avaajana, vaikka kaunokirjallisuuden hahmot ovatkin fiktiivisiä. Joku ne hahmot on kuitenkin keksinyt, joku on ajatellut, että tällaisiakin ihmisiä voi olla.

Toivottavasti tästä on jollekulle jotain hyötyä. Jos jollakulla on sanottavaa aiheesta, kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Hengissä ollaan

Kuulumiset lyhyesti:

  • Tupakoimattomuus on edelleen kivaa.
  • Tanssiminen on edelleen kivaa.
  • MSM on edelleen pahaa.
  • Järkevästi syöminen on edelleen vaikeaa.
  • Olen edelleen pöllähtänyt reissun jäljiltä.
  • Töissä ruoka on edelleen välillä vähän mitä sattuu. (Parannusta aiempaan on tosin tapahtunut.)

Ensi kerralla enemmän sisältöä ja vähemmän listoja.

Makeaa hikeä

Olen muistaakseni aiemminkin joskus kirjoittanut siitä, kuinka haluaisin löytää jonkin itselleni sopivan liikkumistavan ja kuinka se ehkä saattaisi olla jonkinlainen tanssi. No nyt on käynyt niin onnekkaasti, että taisin löytää lajini, tai ainakin yhden erinomaisen vaikutuksen tehneen lajin. Sain nimittäin tietää ryhmästä, jossa tanssitaan puolella nopeudella. Siinäkin tuntuu välillä olevan puolet liikaa, mutta yritän tsempata itseäni ja ajatella, että kun en ole ennen harrastanut tanssia, olisi kohtuutonta odottaa, että osaisin kaiken heti täydellisesti. (Vakuuttelu ei estä minua odottamasta itseltäni täydellisyyttä, mutta helpottaa hieman painetta.)

Erityisesti pidän siitä, että paikassa, jossa tunnit pidetään, ei ole peilejä. Kyllä, peileistä on hyötyä, sillä niiden avulla näkee helpommin, tekeekö liikkeet oikein. Niiden olemassaolo voi kuitenkin lannistaa, kun näkee kuinka pahasti väärin liikkeet tekee. Ehkä peilen aika tulee sitten myöhemmin, kun pysyn edes jotenkin kärryillä, kuka tietää?

Toinen asia, joka on minulle tärkeä, on se, että ryhmässä on muitakin, jotka ovat yhtä pihalla kuin minä, ja jotka näyttävät siitä huolimatta nauttivan liikkumisesta ja musiikin tahdissa heilumisesta.

Kerrankin tunnen olevani kohderyhmää. Olen kömpelö, rytmitajuni on huono, olen fyysisesti huonossa kunnossa ja vaikka mitä vielä. Tuossa ryhmässä en ole ainoa. Jo tuollaisen ryhmän olemassaolo on minusta mullistavaa, kun tuntuu, että useimmat liikuntajutut on suunnattu jo valmiiksi liikunnallisille ihmisille, ei meille, jotka olemme vasta aloittelijoita. Kun tanssit oli tanssittu, eräs ryhmäläinen totesi, että tämä on hyvä tapa liikkua ja että tunnilla hikoiltu hiki oli ikään kuin ”makeaa hikeä”, veren maku suussa hikoiltun hien vastakohtana.

Tanssi on liikkumista, mutta se ei tunnu minusta liikunnalta. Näin saan huijattua itseäni liikkumaan ilman, että liikuntatuntien aiheuttamat traumat nousisivat pintaan. Toivottavasti sama linja pysyy jatkossakin.

Mainontaa ja tavoitteita

Onko sinulla tavoite, jonka haluat saavuttaa? Sinun täytyy vain tehdä päätös – ja onnistut.

Näin sanoo siis mainos, joka pyörii ainakin Nelosen netti-TV:ssä jatkuvasti. Kyse ei tietenkään ole siitä, että ihmisiä haluttaisiin herätellä unelmien toteuttamiseen yleisellä tasolla, vaan kyse on laihdutusvalmistemainoksesta. Mainoksessa naiset kokeilevat farkkuja ja ovat onnesta soikeita, kun huomaavat niiden olevan oikeaa kokoa. (Epäilemättä kyse on tavoitevaatteista.)

Mainos sai huonoudestaan ja vastenmielisyydestään huolimatta miettimään, minkälaisia tavoitteita minä itse haluan saavuttaa. Totesin haluavani mm:

  • oppia ompelemaan hyvännäköisiä vaatteita
  • pysyä tupakattomana
  • oppia huolehtimaan kodista paremmin
  • oppia syömään järkevästi ja oppia sen niin hyvin, että siitä tulee rutiinia
  • löytää jonkin hyvältä tuntuvan ja lempeän liikuntaharrastuksen.

Tuon viimeisen tavoitteen saavuttaminen on itse asiassa nytkähtänyt hitusen eteenpäin. Sain kuulla tanssitunneista, joissa tanssitaan puolella tempolla ja jotka on suunnattu ihmisille, jotka syystä tai toisesta haluavat liikkua  rauhalliseen tahtiin. Toivon, että tällainen voisi sopia minulle, koska olen tosiaan huonokuntoinen enkä ole koskaan harrastanut tanssia. Tanssia taas en ole harrastanut lähinnä sen takia, että olen huonokuntoinen. Näin nämä ajatukset pyörivät ympyrää ja jahtaavat toisiaan.

Näillä näkymin menen siis ensi viikolla kokeilemaan, miltä tuollainen tanssi ja liikkuminen tuntuu. Tunnit alkoivat jo viime viikolla, mutta tiedonkulussa olleiden ongelmien takia sain tietää ryhmästä vasta toissapäivänä.

Jännittää.

Loppuun vielä MSM-raportti: Huomasin, että jauheen ”nauttimisen” yhteydessä on tärkeää nauttia myös jotain C-vitamiinipitoista, sillä kynsien kunnosta päätellen MSM ei imeydy kunnolla, jos sen ottaa pelkiltään.

Kaunista ja rumaa

Tänään olin tanssitunnilla oppimassa, miten liikutaan sulokkaasti. Kun vartaloa on joka suuntaan paljon, sulokkaasti liikkuminen on vaikeaa. Vaikeampaa siitä tekee se, että olen viimeisen vuoden aikana ollut yhteensä kahdella tanssitunnilla. Enkä todellakaan ollut seppä syntyessäni.

Sillä aikaisemmalla, viime vuoden puolella olleella tanssitunnilla teemana oli afrikkalainen tanssi, eikä siellä tarvinnut olla sulokas. Tuntuu melkein siltä, että kun yrittää oikein kovasti olla sulokas (siis tosiaan yrittää eikä osaa antaa sen tulla luonnostaan), liikkeet muuttuvat tylsiksi, kömpelöiksi ja rumiksi. Ja toisaalta, kun tekee ”rumaa” liikettä eikä mieti liikaa, miltä näyttää, lopputulos voi olla kauniimpi. Ainakin se on luonnollisempi.

Harvemmin sitä kuitenkaan tanssii vietelläkseen jonkun, joten tärkeämpää pitäisi olla sen, miltä kehossa tuntuu ja mitä ajatuksia päässä liikkuu. Minulla on paha tapa vertailla itseäni muihin ja unohtaa se tosiasia, että nuo, jotka tanssivat ja liikkuvat minua paremmin, ovat luultavasti olleet useammalla kuin kahdella tanssitunnilla. Tähän voi lisätä sen ahdistuksen, jota oman peilikuvan katseleminen aiheuttaa (tiedän kyllä, että peilit ovat tärkeitä, jotta näkee, tekeekö liikkeet oikein), ja lopputuloksena on, että on vaikea heittäytyä.

Mietin muiden mielipiteitä liikaa, vaikka tosiasiassa kaikilla on varmasti ihan tarpeeksi tekemistä oman oppimisensa kanssa. Tämän tosiasian tiedostaminen ei juuri auta, kun mielessä jyskyttävät minusta koulun liikuntatunneilla kuiskitut ja ääneen sanotut asiat. Olen huono, olen kömpelö, olen punkero, joka ei saa läskejään liikkumaan. Tuohon voisi lisätä vielä sen, että olen nykyään paljon lihavampi kuin olin kouluikäisenä, joten olen vielä huonompi, kömpelömpi ja punkerompi.

Olisi hienoa, jos löytäisi oman lajinsa ja oman tapansa harrastaa sitä. Tämänpäiväisen perusteella voin sanoa, että mikään erityistä sulokkuutta vaativa se ei  ainakaan ole. Joku muu tanssi voisi ehkä jopa ollakin, tämä jää nähtäväksi.