Blogiarkistot

Ehkä vielä yksi, se jääköön viimeiseksi

Nyt tämä syömiskuvio ei oikein toimi. Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta kirjoitan uudestaan, sillä tilanteet eivät koskaan ole samanlaiset ja asia on jälleen(/yhä?) ajankohtainen.

Ruoka on hyvää. Tykkään syödä. Näitä kahta tosiasiaa en pysty muuttamaan enkä totta puhuen haluakaan muuttaa niitä. Silti olen sitä mieltä, että minun pitäisi muuttaa ruokailutottumuksiani.

Teoriassa tiedän, että pitäisi syödä kunnollinen aamupala ja pieniä aterioita pitkin päivää. Käytännössä syön kuitenkin riittämättömän aamiaisen, jotain sekalaista päivän aikana ja illalla olen valmis syömään nälkääni vaikka lentotukialuksen. Tämä korostuu varsinkin tilanteissa, joissa yritän dokumentoida sitä, mitä todellisuudessa syön.

Minun piti aloittaa syötyjen ruokien kuvaaminen ja julkaiseminen tänään. Itse asiassa aloitin kuvaamisen jo (yhden sämpylän tosin unohdin kuvata), mutta nyt, kun mietin mitä kaikkea olen tänään lappanut suuhuni, alan epäröidä, uskallanko sittenkään jakaa kanssanne sitä ruoan määrää. Näin siitä huolimatta, että blogin nimi on ”Oikein tosi lihava” ja jostainhan sen lihavuuden täytyy johtua. Uskon, että omalla kohdallani lihavuus johtuu ihan rehellisesti siitä, että ruoka on hyvää ja tykkään syödä. (Perintötekijöillä ja kasvuympäristöllä on toki varmasti ollut myös osuutensa.)

Kuvaamisen ja dokumentoimisen ideahan olisi nimen omaan juuri se, että ihmiset (minä itse mukaan luettuna) saisivat jonkinlaisen esimerkin siitä, mitä oikein tosi lihava ihminen syö. Lihavuus on toki monimuotoista ja moni muu lihava ihminen varmasti syö eri tavoin, erilaisia ruokia ja eri määriä kuin minä.

Mutta otsikkoon. Kuvaamisen ja kirjaamisen keskellä huomaan jatkuvasti ajattelevani milloin mistäkin epäterveellisestä ruoasta, että otan ehkä vielä yhden, mutta se saa luvan olla viimeinen, ja sitten aloitan kuvausprojektin oikein tosissani. Toimin siis täysin päin vastoin kuin pyrkimykseni ja aikomukseni on. Siitä, mitä todella syön, saa realistisen kuvan vain kuvaamalla ensimmäisen pienen, viho viimeiseksi jäävän ja kaikki ne, mitkä niiden välillä olen ehtinyt nauttia.

Mitä sitten pelkään? Jos joku nyt sattuisi näkemään, paljonko syön päivässä/viikossa/jne. ja haluaisi avautua minulle ruokailutottumusteni epäterveellisyydestä/epäekologisuudesta/jne. niin mitä sitten? Kaikille en voi kelvata, ja jos en jollekulle internet-ihmiselle kelpaa, niin maailma ei ehkä lopu siihen. Ja jos joku sattuu kommentoimaan, että eipä ole ihme, että olet noin lihava, kun tuolla lailla syöt, niin mitä sitten? Jos joku sanoo minua lihavaksi, se ei itsessään tee minusta lihavampaa, eikä kyllä laihempaakaan.

Ehkä yritän rohkaista itseäni ja jakaa huomenna kuvat siitä, mitä tänään söin ja minkälaisia tuntemuksia (muutakin kuin nälkää ja kylläisyyttä) se herätti. Katsotaan.

Mainokset

Laihtumisen pelko

En tiedä, onko tämä vain minun oma juttuni, vai laajemminkin olemassa oleva ilmiö, mutta rehellisesti sanoen välillä pelkään laihtumista ja sen kautta myös laihduttamista.

Pelko saattaa kuulostaa kummalta, mutta siihen on syitä. Suurin ja ensimmäisenä mieleen tuleva on se, että viimeksi, kun laihduin merkittävästi (noin 20 % painostani), olin hirvittävän masentunut ja pidin itseäni niin huonona, että minun oli rankaistava itseäni siitä huonoudesta. Rankaisin itseäni monin tavoin, mutta yksi merkittävimmistä tavoista oli ruoan kieltäminen itseltäni. ”Vapaasti” syöminen yhdistyy mielessäni parempaan psyykkiseen vointiin ja itsestä huolehtimiseen, ja syömisen rajoittaminen taas nostaa pintaan asioita ja tunteita, joita en halua kohdata.

Laihtumisen pelkoon on muitakin syitä. Yksi syy pelkoon on, että olen aina mieltänyt itseni lihavaksi enkä tiedä, osaisinko olla hoikempi. Lihavuuteni ”suojelee” minua usealtakin asialta. Otetaan esimerkiksi vaikka naistenlehtien mainokset, joissa photoshopatut kaunottaret esittelevät milloin mitäkin. Minä olen mainosten naisista todella kaukana. Niin kaukana, etten juuri ajattele ”tuo voisin olla minä” tai edes ”tahtoisin olla kuin hän”. Olen niin erilainen, etten osaa kuvitella olevani kuin mallit. Minä elän aivan eri maailmassa.