Kasvikset eivät ole ruokaa

Katselin aikani kuluksi vanhaa MasterChef Suomi -jaksoa, jossa oli kilpailemassa yksi pesco-vegetaristi. Yksi tuomareista kommentoi kilpailijan ruokavaliota sanoen, että tämä on ”syönyt pelkästään kalaa” kymmenen vuotta. Voi olla, että ylitulkitsen (ei olisi ensimmäinen kerta), mutta itse ainakin kuulen tuossa lausahduksessa sekaaneille tyypillisen tavan hahmottaa vain eläinperäiset tuotteet (tai pelkkä liha) ”oikeaksi ruoaksi” ja jättää muu syötävä lisukkeiden asemaan.

Jokainen kasvissyöjä on varmasti kuullut ateriaansa koskien sanottavan, että ”tuo ei ole ruokaa, tuo on sitä, mitä ruoka syö”. Tai että ”minulla on pupujen kanssa sopimus: minä en syö niiden ruokaa eivätkä ne minun”. Pahin neronleimaus mielestäni on kuitenkin ”jos eläimiä ei olisi tarkoitettu syötäviksi, miksi ne olisi tehty lihasta?” Nyt oikeasti. (”Jos me emme söisi eläimiä, ne söisivät meidät!” –lausahdusta en edes kommentoi.)

Typeriin lohkaisuihin on totta kai olemassa (minusta suunnilleen yhtä typeriä) vastavetoja. ”Minulla on pupujen kanssa sopimus: en syö niitä eivätkä ne minua.” ”Jos ihmisiä ei olisi tarkoitettu syötäväksi, miksi ne olisi tehty lihasta?” Ja niin edelleen. Tässä voisi kuitenkin olla hyvä muistaa seuraava neuvo: kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli, että hän ei tee samoin. On toki ihmisiä, joita vegaanius ja sen eri syyt kiinnostavat ihan aidosti, mutta he eivät heittele yllä olevien kaltaisia kommentteja. Toinen ohjenuora, jonka olen itse havainnut hyväksi, on: ”älä puhu ruoasta ruokapöydässä”. Olen varmaan joskus aiemminkin maininnut tästä. Minusta ruokavalioista puhuminen (joo, vegaanius on muutakin kuin ruokavalio, mutta ruokapöydässä puhuttaessa se on ennen kaikkea ruokavalio) on parasta jättää tilanteisiin, joissa kellään ei ole edessään eläintuotteita, sillä niiden läsnäolo tuo keskusteluun helposti ”vegaanit vastaan sekaanit” -sävyn ja keskustelusta syntyy väittely, jonka tuloksena kenelläkään ei ole hyvä mieli.

Advertisement