Blogiarkistot

Ajatuksia Vaarallista laihdutusta? -dokumentista

Sain nyt vihdoin katsottua YLEn Vaarallista laidutusta? -dokumentin. Sillä on enää muutama päivä katseluaikaa jäljellä ja minusta se oli katsomisen arvoinen, joten katsokaa nyt, kun vielä voitte. Tiivistettynä dokumentin sanoman voi kiteyttää seuraaviin kolmeen sitaattiin:

Ohjelmassa haastateltu professori Björn Richelsen toteaa sen, minkä moni meistä jo tietääkin:

Suuri painonpudotus on vaikea saavuttaa ja säilyttää pysyvästi. — — Joidenkin vuosien päästä useimmat painavat saman verran kuin aloittaessaan tai enemmän.

Dokumentin päähenkilö Suzette Witthöft summaa:

Osa lääkäreistä on pannut kaikki vaivani ylipainon syyksi. Ei ole kovin tehokasta jankuttaa, että pitäisi laihduttaa. Aivan kuin ihmiset eivät ymmärtäisi, että laihduttamaan patistavia löytyy kyllä aivan riittävästi.
Kun ylipainoinen näkee itsensä peilistä, suurin osa sanoo itselleen: ”Pitäisi laihtua.” Psyykkaamme jo itse itseäme vuorokauden ympäri. Ei lääkärin tarvitse enää tehdä sitä.

Kim Overvad puhuu laihdutuksen yhteydestä kuolleisuuteen:

Kuolleisuus kohoaa, jos terve ylipainoinen laihduttaa verrattuna siihen, että paino pysyy vakaana. Kymmenkunta kansainvälistä tutkimusta päätyy siihen, että laihduttajien kuolleisuus on korkeampi. Saatavilla on yksiselitteisiä tuloksia siitä, että terveen ylipainoisen vaara kuolla kasvaa laihdutuksen vuoksi.

Minusta tässä kyllä vähän vedetään mutkia suoriksi. Ensinnäkin puhe ”terveistä ylipainoisista”. Minkälaisesta terveydestä tässä on kyse? Onko ihminen terve, jos hänellä on hoitotasapainossa oleva diabetes? Entä onko mielenterveysongelmainen ihminen tässä yhteydessä terve?

Toisekseen minusta on ongelmallista väittää kaikkien laihdutuskuurien/laihtumistapojen olevan tasa-arvoisia vaarallisuudessaan. Kasvisten lisääminen ruokavalioon ja omalle keholle ja mielelle sopivan liikuntamuodon harrastamisen aloittaminen tuskin ovat pahoja asioita, vaikka ne usein aiheuttavatkin laihtumista.

Mutta eteenpäin: Eniten pidin dokumentissa sitä, miten siinä kuvattiin lihavien ihmisten liikunnanharrastusmahdollisuuksia ja heidän suhtautumistaan niihin. Hanne Bruun kertoo kokemuksistaan ylipainoisille suunnatusta tanssiryhmästä:

Kokemukseni muista treenipaikoista on sellainen, että tunnen muiden katsovan ja arvostelevan minua. — — Täällä treenaaminen on paljon rennompaa. Olemme samalla viivalla.

Suzettella ei ole mahdollisuutta vastaavanlaiseen ”turvalliseen” liikuntaympäristöön, mutta hän käy zumbaamassa.

On mukava päästä liikkumaan. Se on ihanaa. En silti voi välttyä ajattelemasta, keitä mahtaa olla paikalla ja katsooko joku ikävästi.

Lopun sanoma on kuitenkin tärkein. Suzette jättää mietittäväksemme seuraavan ajatuksen:

Ellei ylipainoani olisi tuomittu ja ellei siitä olisi pidetty niin paljon meteliä, ei syömishäiriöni ehkä olisi koskaan äitynyt niin pahaksi. En ehkä olisi ajatunut ahmimishäiriöön, jos minut olisi hyväksytty sellaisena kuin olen.

PS. Oli jännä bongata ”tuttu” vaatekauppa, kun Suzette asioi Zizzillä. Sehän on alun perin tanskalainen ketju.

Pienet kädet

Juttelin kerran erään naisen kanssa lihavuudesta(mme) ja hän totesi, että minä voisin varmaan ihan oikeastikin laihtua, koska käteni ovat pienet. En ymmärtänyt toteamuksen logiikkaa (jos siinä edes oli sitä), mutta juttelun jälkeen olen salavihkaa katsellut erikokoisten ihmisten käsiä. Vielä en ole huomannut käsien ja kehojen koossa yhteyttä, eli — yllätys, yllätys — ihmisiä on monen kokoisia ja eri ihmisillä kehon mittasuhteet ovat erilaiset.

Linkitän tähän vielä Cherry Healeyn TV-sarjan Itsetunto-jakson. Se ei varsinaisesti kerro lihavuudesta, mutta ulkonäköpaineista ja niihin reagoimesta kuitenkin.

 

 

Pelastakaa söpöt ja älykkäät eläimet!

Aloitin Animalian haasteen katsomalla The Cove -dokumentin. (Earthlingsin ja Our Daily Breadin olen nähnyt jo aiemmin.) Dokumentti käsittelee delfiinejä, lähinnä niiden pyytämistä Japanissa. Yksi toisensa jälkeen ”hyvikset” puhuivat siitä, kuinka älykkäitä delfiinit ovat, kuinka niiden kanssa voi kokea yhteyden tunnetta ja kuinka niitä pitäisi suojella.

Ei siinä sinänsä mitään. En yritä kiistää sitä, että delfiinit varmasti ovat älykkäitä ja niitä pitäisi kohdella hyvin (lue: jättää ne rauhaan). Minua kuitenkin nyppii se, miten delfiinien suojelua perustellaan sillä, että ne ovat älykkäitä ja herkkiä eläimiä. Minusta delfiinit pitäisi jättää rauhaan, vaikka ne olisivat kuinka tyhmiä ja vastenmielisiä.

 

(Kyllä, otsikko on tarkoituksella provosoiva. Joskus täytyy olla.)

Pohdittua ja bongattua

Olen miettinyt tämän blogin suuntaa aika paljon. Toisaalta mieli tekisi pysyä anonyymina, sillä se kokemukseni mukaan edistää avoimuutta, mutta toisaalta mietin,  onko anonyymina pysyminen merkki siitä, että ei, en sittenkään uskalla olla ”julkisesti lihava”. Pyöritän erilaisia tapahtumaketjuja päässäni, mietin, miten reagoisin, jos joku tuttu vaikka löytäisi tämän blogin ja tunnistaisi minut sen kautta. Osa tutuistani kyllä tietääkin jo tästä blogista, enkä ole heidän suunnaltaan saanut kuulla mitään negatiivista. Voi siis olla, että olen huolissani turhaan.

Tuntuu, että juuri nyt luonnollinen etenemissuunta olisi kohti tunnistettavuutta. Aion nimittäin tarttua Animalian Facebook-sivulta (muistaakseni) löytämääni haasteeseen, ja se sisältää valokuvien ottamista ja julkaisemista blogissa. En jaksa ”naamioida” itseäni kirjoittamalla asioista niin, ettei esim. kotikaupunkiani voisi päätellä, sillä jokin tuntuu siinä väärältä. Ehkä laitan omakuvia varten vaikka sitten naamarin…

Mutta se haaste!

JOS LUET TÄMÄN, SINUT ON HAASTETTU! Kymmenen tehtävää bloggaajille:

  1. Etsi kaupasta vegaaninen tuote, kuvaa ja kerro mielipiteesi. Jos olet jo vegaani, kokeile jotain uutta. Jos tuntuu että etsintä käy liian hankalaksi, kurkista sivustolle vegaanituotteet.net.
  2. Bongaa eläinoikeusaktivisti – kulje avoimin silmin päivä kaupungilla ja koita saada kuva kaikista löytämistäsi eläinoikeusaiheisista kohteista: printtipaidoista, pinsseistä, mainoksista, tarroista ja niin poispäin.
  3. Tutustu löytöeläintaloon. Käy rapsuttamassa koditonta kissaa ja kysele yhdistyksen toiminnasta. Osta toimintaa tukeva heijastin tai muu pieni tuote ja esittele kokemuksesi blogissasi. Jos paikkakuntasi löytöeläintalo on liian kaukana tai suljettu vierailijoilta, vietä päivä lemmikin –omasi tai ystävän – kanssa.
  4. Käy syömässä ulkona ja tilaa kokonaan vegaaninen annos.
  5. Kehittele kolme asukokonaisuutta, joihin ei kuulu ollenkaan turkissomisteita (edes tekoturkista) tai nahkaa. Jos kaipaat lisähaastetta, jätä myös villatuotteet pois.
  6. Valitse muutama eläinoikeusaiheinen dokumentti ja vietä elokuvailta. Hyviä ovat esimerkiksi Earthlings ja The Cove, mutta vähemmän itkeskelyä aiheuttanee esimerkiksi hyvin neutraali dokumentti Our daily bread. Kirjoita blogiisi ajatuksista, joita ne herättivät.
  7. Kutsu ystäväsi tai perheesi kylään ja tarjoa heille (tai kokatkaa yhdessä) vegaaninen illallinen. Kirjaa blogia varten mieleenpainuvimmat kommentit!
  8.  Kerro mitä mieltä olet kasvisruokapäivästä kouluissa ja kouluruoan kasvisvaihtoehdoista.
  9.  Vieraile sivustolla turkistarhatonsuomi.fi ja kirjoita ylös tuntojasi ja ajatelmiasi aiheesta.
  10.  Vapautavalinnoilla.fi -sivustolta löytyy eläinkokeettoman kosmetiikan lista. Tutustu jonkin valmistajan tuotteeseen ja kerro siitä mielipiteesi.

Tarkoitus olisi edetä tämän kanssa omaan tahtiin, pikku hiljaa ja luultavasti epäjärjestyksessä. Luonnollisesti haastan tähän mukaan myös kaikki lukijat.

YouTuben aarteita

Löysin tänään YouTubesta dokumentin, joka on muistaakseni joskus näytetty Suomenkin televisiossa. Dokkari kertoo siitä, minkälaista on olla lihava (lähinnä nainen) Isossa-Britanniassa. Siinä kuvataan mm. lihaville ihmisille (lähinnä naisille) suunnattuja bileitä ja tanssitunteja.

Olen kade, en niinkään bileistä, mutta jonkin lihaville suunnatun liikuntaryhmän löytäminen olisi upeaa. Ehkä sellaisia onkin, myös täällä Suomessa, mutta toistaiseksi yhtäkään ei ole tullut vastaan. Luulisi, että jos lihavuus kerran on niin suuri terveydellinen ongelma, joku haluaisi tarttua tähän aiheeseen ja saada läskit liikkumaan.

Youtubesta löytyy muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi Joy Nashin ”Fat Rant” -sarja, jonka ensimmäisen osan olen jo linkittänyt tänne (2. osa ja 3. osa).

Mitä te olette löytäneet YouTubesta?

 

PS. Jos joku osaisi neuvoa, miten Formspring toimii, arvostaisin neuvoja suuresti.