Blogiarkistot

Mikä lihavuudessa on haitallista ja mikä hyvää?

Minulta kysyttiin Ask.fm:n puolella tuo otsikon kysymys. Lihavuuden hyviä ja huonoja puolia löytyisi paljonkin, mutta tässä nyt muutama heti mieleen pomppaava miete. Osa mietteistä on aika pinnallisia, mutta ehkä minulla vain on osittain pinnallinen mieli. Ja kyse tosiaan on minun subjektiivisesta kokemuksestani (mikä pätee toki suunnilleen kaikkiin tässä blogissa esitettyihin mielipiteisiin ja näkökantoihin). Tietääkseni ei ole olemassa minkäänlaista Kansainvälistä Lihavuuskomissiota, joka määrittelisi lihavien ihmisten kokemusmaailman meidän puolestamme. Haluan korostaa tätä seikkaa tässä yhteydessä siksi, että tiedän monia lihavia, jotka eivät todellakaan viihdy kehoissaan tai koe lihavuudella olevan muutenkaan minkäänlaisia hyviä puolia. Kyse on enemmän tai vähemmän mielipiteistä, asenteista ja muista asioista, joiden kohdalla ei ole olemassa yksiselitteistä totuutta. Mutta asiaan.

Mikä lihavuudessa on haitallista:

  • On joitakin sairauksia, joille lihavuus altistaa (tosin paljon enemmän on sairauksia, joille altistavat tekijät altistavat myös lihavuudelle, eli sairaus ja lihavuus johtuvat jostain kolmannesta muuttujasta).
  • Nättejä vaatteita on vaikeampi löytää. (Minusta ainakin tuntuu, että) Mitä lihavampia ihmiset ovat, sitä enemmän heidän kehojensa erimuotoisuudet korostuvat. Jotkut vaatteet näyttävät parhailta omenavartaloisen yllä, toiset tiimalasi- tai päärynävartaloisen yllä. Laihemmillakin on toki erimuotoisia vartaloita, mutta kehojen ollessa kaiken kaikkiaan pienempiä, myös erot eri vartalotyyppien välillä ovat pienempiä.
  • Ihmiset kohtelevat minua kuin lihavuuteni oikeuttaisi heidät syytämään ties mitä lokaa niskaani.

Mikä lihavuudessa on hyvää:

  • Se karsii pinnallisimmat ihmiset pois kuvioista varsin kätevästi.
  • Koen olevani laihoja ihmisiä vastustuskykyisempi taistelussa median kauneusihanteita vastaan, ajatuksena se, että kun en kuitenkaan tule ikinä kenenkään kuvitelmissakaan näyttämään supermallilta X, niin ei minun tarvitse edes yrittää. Se on vapauttavaa.
  • Viihdyn kehossani. Olen tottunut sen mittoihin, mittasuhteisiin ja fyysisiin ulottuvaisuuksiin ylipäänsä. Se on tuttu, se on turvallinen ja se on myös ainoani. Näistä viimeisen takia olen tehnyt kovasti työtä itseni hyväksymisen eteen, ja se työ on mielestäni kantanut hedelmää.

Ajatuksia vegaaniudesta ja laihtumisesta

Bongasin eräässä netin vegaaniryhmässä linkin vegaaniutta käsittelevään YouTube-kanavaan. Vilkaisin kanavaa ja kommentteja  ja ilmeisesti olen ainoa ryhmäläinen, jota häiritsee se, että vegaaniksi rupeamisen ja laihtumisen/laihduttamisen välille asetetaan yhtäsuuruusmerkki. Itse en laihtunut vegaaniksi ryhtyessäni, päin vastoin olen vegaaniuteni aikana lihonut.

Vegaaniuden ja laihtumisen yhteenliittäminen on minusta muutenkin ongelmallista. Kun näin tehdään, monet mieltävät vegaaniuden laihdutus-/laihtumiskuuriksi, väliaikaiseksi ja lähinnä omaa terveyttä hyödyttäväksi vaiheeksi. Itse miellän vegaaniuden elämäntavaksi, joka vaikuttaa elämän kaikkiin osa-alueisiin, ei vain siihen, mitä lapamme kitoihimme. Ja kuten olen joskus aiemminkin todennut, kyse ei minun kohdallani ole mistään kuurista.

Laihuus ja vegaanius yhdistetään toisiinsa liian usein jo ilman tällaisia YouTube-kanavia. Kun näin lihava ihminen kertoo vegaaniudestaan, se monesti kyseenalaistetaan. Minulta kysellään usein, olenko tuore vegaani, ja kun kerron, etten ole, minulta kysytään salaliittolaisen elkein, ”huijaanko”, eli käytänkö myös ei-vegaanisia tuotteita. Usein tähän liittyy myös lupaus siitä, että keskustelukumppanini pitää harha-askeleni omana tietonaan. Tuntuu, että tällaiset ihmiset eivät ole ymmärtäneet, mistä vegaaniudessa — tai ainakin minun vegaaniudessani — on loppujen lopuksi kyse.

Joskus saatan alkaa vääntää asioita rautalangasta, mutta on myös niitä päiviä, joina en jaksa olla vegaaniuden tietosanakirja ja hyväntahdonlähettiläs. Aiemmin tunsin syyllisyyttä ja ahdistusta siitä, etten aina ja kaikissa tilanteisssa kykene toimimaan niin kuin haluaisin toimia, mutta vegaanivuosien karttuessa olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Teen tämän(kin) asian suhteen parhaani ja sen enempää minulta ei voi vaatia.

Miksi olen vegaani?

Muistaakseni en ole vielä kirjoittanut paljoakaan vegaaniuteni syistä tai vegaanihistoriastani tänne, mutta nyt ajattelin, että aika on sille kypsä, sillä blogiin on tultu toistuvasti vegaaniaiheisilla hakutermeillä.

Vegaaniuteni tarkoittaa siis, että pyrin välttämään kaikkia eläinperäisiä tuotteita, kuten lihaa, kanaa, kalaa, maitoa ja munia. Näiden sijaan käytän muun muassa kasviksia, juureksia, hedelmiä, marjoja, viljoja, papuja ja palkokasveja.Vegaaniuteen kuuluu ruokavalion lisäksi muitakin valintoja, esimerkiksi nahkaisten tai eläinkokeilla testattujen tuotteiden välttäminen. Omalla kohdallani ja omassa arjessani vegaanius ei ole sitä, että olisi aina oltava puhdas ja aatteellinen, vaan sitä, että teen parhaani kohtuuden rajoissa. Esimerkiksi autojen renkaissa on eläinperäisiä aineksia, mutta ajan siitä huolimatta bussilla. Syön eläinkokein testattuja lääkkeitä. Muita vastaavia esimerkkejä on useita.

Tuntemani vegaanit voi luokitella karkeasti kolmeen kategoriaan: eläinoikeusvegaaneihin, ympäristövegaaneihin ja terveysvegaaneihin. Yksittäinen vegaani voi toki kuulua useampaan kuin yhteen kategoriaan. Itse olen lähinnä eläinoikeusvegaani, hitusen ympäristövegaani ja todella vähän terveysvegaani. Eläinoikeuksilla tarkoitan sitä, että mielestäni  eläimiä ei pitäisi kohdella omaisuutena, vaan olentoina, joille ei pitäisi esimerkiksi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. (Olen aikoinaan käynyt joitakin kertoja puhumassa vegaaniudesta ja siihen liittyvistä asioista yläkoululaisille, mutta siitä on kauan, eikä filosofia ole oikeasti koskaan ollut minun leipälajini. Jos eläinten oikeudet kiinnostavat, voin suositella tutustumaan esimerkiksi Gary L. Francioneen ja hänen teoksiinsa.)

Ennen vegaaniksi ryhtymistäni olin lakto-ovo-vegetaristi (kasvissyöjä, joka käyttää myös maitoa ja munia). Minusta tuntui yksinkertaisesti loogiselta, että jos ihmisen ei tarvitse tappaa eläimiä ravinnokseen, niin silloin tällainen tarpeeton tappaminen ei ole (minun mielestäni ja minun kohdallani*) oikein. Kesti kuitenkin monia vuosia tajuta se, ettei esimerkiksi lypsykarjan elämä ole sen hohdokkaampaa kuin lihakarjankaan. En muista, mikä kaikki vaikutti siihen, että aloin arvioida periaatteitani ja toimintatapojani uudelleen. Joka tapauksessa rupesin vegaaniksi vuoden 2006 alussa eikä ole kaduttanut.

Minulta kysellään silloin tällöin, enkö kaipaa jotakin makua, mutta nykyään vegaanielämään on tottunut niin, että harvoin kaipaan mitään ei-vegaanista (tai ainakaan mitään sellaista, mistä ei voisi valmistaa vegaanista versiota). Ainoa mieleen tuleva poikkeus on juusto, jota sitäkin kyllä saa vegaanisena ja jopa juuston makuisena**, mutta se on niin kallista, etten yleensä viitsi ostaa sitä. Onnekseni en asu kovin syrjäisellä seudulla, siellä vegaanituotteiden saatavuus on ainakin minun kuvitelmissani hankalampaa.

 

* Todellisuudessa toivoisin tietysti, että kaikki rupeaisivat vegaaneiksi, mutta tiedostan, että se ei tule tapahtumaan ainakaan sen kautta, että tyrkytän vegaaniuttani kaikille kaikissa tilanteissa.

** Useimmat vegaaniset ”juustot” maistuvat ihan ihmeellisiltä.

Haaste

Bamiella haastoi minut seuraavanlaiseen haasteeseen:

  • Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
  • Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
  • Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  • Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa.
  • Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat. 
  • Ei takaisin haastamista.

Minä sain seuraavat kysymykset:

1. Miksi aloitit bloggaamaan?
Mielestäni maailmassa ei ollut tarpeeksi suomenkielisiä läskiblogeja.

2. Mitä et tekisi, vaikka siitä maksettaisiin?
Tappaisi.

3. Mikä saa sukat pyörimään jaloissasi?
Vegaaniset leivonnaiset.

4. Ketä ihailet?
Yleisesti ottaen ihmisiä, jotka ovat rohkeasti omia itsejään.

5. Mihin/kehen uskot?
Uskon Jumalaan. Yritän uskoa myös itseeni.

6. Mitä inhoat?
Haisevia viemäreitä.

7. Mikä ihastuttaa sinua?
Kauneus.

8. Onko sinulla lemmikkieläin/-eläimiä? Mikä eläin/eläimiä?
Ei ole, ei tule.

9. Masentaako sinua koskaan? Mikä masentaa?
Masentaa. Yleensä elämä, joskus jokin pienempi asia.

En haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan, tässä on sellaista henkilöä varten yksitoista kysymystä:

  1. Mikä on parasta maailmassa?
  2. Mikä saa sinut itkemään?
  3. Mistä ominaisuudestasi olet ylpein?
  4. Kuka on lempikirjailijasi? Miksi?
  5. Onko jotain asiaa, jota teet vain ollessasi ihan yksin?
  6. Mitä haluat tulevaisuudelta?
  7. Mitä olet oppinut menneisyydeltä?
  8. Mitä et pelkää?
  9. Onko olemassa jotain aatetta tai ideologiaa tms., jonka vuoksi olisit valmis kuolemaan?
  10. Minkälainen on unelmakotisi?
  11. Mikä kysymys minun olisi vielä pitänyt esittää?

Jos vastaat näihin kysymyksiin, linkitäthän vastaukset kommenttiin, jotta saan lukea vastauksesi.

Luettavaa vailla ja vielä vähän vaatteista

Tykkäisin seurata blogeja ja muita nettijuttuja, joissa käsitellään lihavuutta, kehollisuutta ja muita mielenkiintoisia asioita. Valitettavasti olen huomannut, että minulle mieleisten sivujen löytäminen googlaamalla on vaikeaa. En halua lukea laihdutusblogeja, niiden lukeminen ei auta minua itseni hyväksymisen matkalla. Kaipaan niiden sijaan positiivisuutta ja edellisessä tekstissäni mainittua lempeämpää asennetta itseä ja muita kohtaan. Suosituksia ja linkkejä otetaan vastaan. Erityisesti minua kiinnostavat suomalaiset blogit.

 

Mutta aiheesta toiseen, palaan hetkeksi vielä vaate- ja pukeutumisteemaan. Kaikki varmaan tietävät sen tunteen, kun huomaa jossain tilanteessa pukeutuneensa samaan vaatteeseen kuin joku toinen paikallaolija. En tiedä, miten muut sen kokevat, mutta minusta se on tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän kiusallista.

Saatavilla olevien kivojen vaatteiden määrä on rajallinen, varsinkin kun mennään isoihin kokoihin. Vaatekauppojen valikoima on loppujen lopuksi varsin niukka. Itse en käytä housuja, ja olen tottunut siihen, että isonkin vaatekaupan tarjonnasta minulle jää vahtoehdoiksi yksi tai kaksi hametta ja pari samalla kaavalla tehtyä mekkoa, joiden malli on minulle huonosti sopiva. Näille sanon ei kiitos.

Yksi tapa selvitä pukeutumisen ongelmasta on kirpputorien kiertäminen, mutta se vaatii aikaa, viitseliäisyyttä ja kykyä olla ahdistumatta ja turhautumatta, kun puolen tunnin kierroksen saaliina on kaksi T-paitaa. Toinen — ja minusta paljon mieluisampi — tapa on etsiä vaihtoehtoisia paikkoja ostaa vaatteita. Itse olen löytänyt oman ”hovihankkijan”, joka tuo itse vaatteita maahan pieninä erinä. Vielä en ole törmännyt samanlaisiin vaatteisiin muiden päällä. Ostamani mekot ovat aika hintavia, mutta en katso maksavani pelkästä vaatteesta, vaan sen lisäksi erinomaisesta asiakaspalvelusta. (Voisin oikeasti hehkuttaa tätä vaatteita myyvää naista vaikka kuinka, mutta se nyt menee vähän ohi aiheen.)

Joogaa

Kävin tänään joogatunnilla toista kertaa elämässäni, ensimmäinen kerta taisi olla lukioaikoina. Tunti oli lempeää hatha-joogaa (tuo sana ”lempeä” oli siis tunnin nimessä, ja aika lempeää se olikin). En tiedä joogasta oikeastaan mitään, joten en osaa sanoa, minkälaista tuo on muuhun joogaan verrattuna. Vetäjä oli erinomainen, kannustava ja rohkaiseva.

Olen nyt yrittänyt analysoida reaktioitani tuntiin, mutta niistä on vaikea saada tolkkua. Osa tehdyistä harjoituksista tuntui todella hyvältä, mutta toisaalta osa harjoituksista tuntui niin pahalta, että nieleskelin itkua. Syystä en saa kiinni. Ajattelin, etten ihan vielä heittäisi kirvestä kaivoon tämän suhteen (pitäähän uusia ruokiakin maistaa useampi kerta, jotta niihin tottuu), vaan kokeilen vielä ehkä pari kertaa, jos sopivia tilaisuuksia tulee. Ja niitähän tulee, kun järjestää.

Toiveissa olisi kokeilla jotain muutakin huonokuntoiselle ja aina vähän liikkuneelle sopivia lajeja. Vinkkejä saa antaa. Samoin, jos jollakulla on vastausehdotuksia siihen, miksi osa tunnista tuntui aivan hirveältä, olisin enemmän kuin kiitollinen ehdotusten kuulemisesta.

Kaaos

Viime aikoina syömiseni on ollut melkoisen kaoottista. En ole suunnitellut kaupassakäymisiäni, minkä seurauksena kotoa ei ole löytynyt esimerkiksi kunnollisia aamupalatarpeita. Olen viettänyt pitkiä päiviä kaupungilla ja syönyt, jos olen muistanut ja ehtinyt, eli päiväsyömisetkään eivät ole menneet ihan putkeen. Illalla olen sitten syönyt senkin edestä.

En tiedä, mikä syömisen suunnittelemisessa on niin vaikeaa, sillä pystyn kyllä muiden asioiden suhteen suunnittelemaan, mitä aion päivän aikana tehdä.

Kävin alkuvuodesta ravitsemusterapeutilla muutaman kerran. Silloin tunsin hetkellisesti, että pystyn syömään ”järkevästi”, mutta nyt se ei onnistu ollenkaan. Pitäisiköhän tässä alkaa taas pitää ruokapäiväkirjaa? Ajatus aiheuttaa ahdistusta, mutta kun viimeksi pidin ruokapäiväkirjaa, olin motivoituneempi syömään ”kunnon ruokaa”.

Jos jollakulla on neuvoja jaettavaksi asti, olen pelkkänä korvana (tai, koska en lue tätä ääneen, pitäisi kai sanoa olevansa pelkkänä silmänä).

Tänään en jaksa

Mietin pitkään, kirjoittaisinko tästä aiheesta, mutta päätin lopulta tarttua siihen, ihan rehellisyyden nimissä.

Tänään olen ilmeisesti noussut väärällä jalalla. Tänään en pidä itsestäni, tänään ei ole mukavaa olla minä. Lihavuus ei (edelleenkään) ole tunne, mutta tänään se voisi yhtä hyvin olla. Koen itseni vastenmieliseksi ja suljen hississä silmät, jotten näkisi peilikuvaani.

Välillä on tällaisiakin päiviä. Minulla on oikeus myös niihin. Mielessä jyskyttää ajatus, joka käskee minua vääntämään naamani hymyyn ja muistamaan, että olen ”iloisen lihavuuden käyntikortti”. Tänään en ole iloinen, olen pelkästään lihava. Läski. Pallo. Tänään nuo sanat kuulostavat negatiivisemmilta kuin yleensä.

Huomenna voi olla parempi päivä.

 

Tuli tuossa mieleen, kun Sekamehu suositteli löytämäänsä ilmeisesti vegaanista levitettä, että kiinnostaisiko teitä lukijoita lukea ruoasta enemmänkin. Mieleen tulee tässä heti kaksi teemaa, ensimmäisenä uusien vegaanisten elintarvikkeiden testaaminen, ja toisena se, miten ja mitä syön. Toki, jos jokin muu ruokaan ja syömiseen liittyvä teema kiinnostaa, olen avoin ehdotuksille.

”Läski ei käy, paitsi koominen läski”

Otsikko on Samuli Putron kappaleesta Kansikuvapoika. Olen miettinyt tätä säettä paljon. Minkälaista on ”koominen läski”? Liittyykö se leppoisiin lihaviin? Liittyykö se omasta lihavuudesta vitsailuun? Mihin se liittyy, mitä se on? En ymmärrä.

Ovatko lihavat vartalot noin yleisesti ottaen jotenkin koomisempia kuin laihemmat vartalot? Tai oikeastaan ”koominen” on väärä sana, ”naurunalainen” ja ”pilkattava” ovat varmaan osuvampia. On melkein kuin lihavat olisivat vähemmän ihmisiä kuin laihat, tai ainakin minulle tulee tällainen mielikuva, koska netissä kiertävissä huumorikuvissa näkyy usein eläimiä ja kohtalaisen usein lihavia ihmisiä, kun taas laihempia ihmsiä näkyy harvemmin. (Esimerkkinä olkoon vaikka tämä Facebookissa kiertänyt kuva, jonka ilmeisesti on tarkoitus olla hauska.)

Lisäksi mietin seuraavaa: Nyt, kun joku ilmeisesti lukeekin tätä, ajattelin heittää pallon hetkeksi teille lukijoille. Kysynkin siis, onko jollakulla tätä lukevalla mielessä aihetta, johon toivoisit minun paneutuvan ja jota toivoisit minun penkovan pintaa syvemmältä. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita.