Sosiaalisia tilanteita ja lihavia ajatuksia

Jos minun pitäisi kuvailla itseäni (ja nyt ilmeisesti pitää), sanoisin olevani ihmisenä kohtalaisen sosiaalinen. Introvertti–ekstrovertti-janalla asetun melko lailla keskelle, aavistuksen enemmän ekstrovertin suuntaan. Elämässäni on erinäisiä ongelmia, jotka vaikeuttavat toimimistani sosiaalisissa tilanteissa, mutta enimmäkseen viihdyn ihmisten parissa.

Minun täytyy tässä tunnustaa, että jaan sosiaaliset tilanteet mielessäni kahteen ryhmään: niihin, joissa olen ainoa lihava / selkeästi lihavin, ja niihin, joissa on muitakin lihavia. Ei liene yllätys, että jälkimmäisissä tunnen oloni kotoisammaksi. Tilanteissa, joissa olen selkeästi lihavin, tunnen usein painetta olla ikään kuin lihavuuden hyväntahdonlähettiläs. Jotten pilaisi tunnelmaa, minun pitää olla vähintäänkin leppoisa lihava, mahdollisesti jopa koominen läski. Henkilökohtaisesti en haluaisi vahvistaa lihavuuteen liitettyjä stereotypioita, mutta tavallisimmissa sosiaalisissa tilanteissa en koe asianmukaiseksi puhua suutani puhtaaksi. Jos minut on esimerkiksi kutsuttu rippijuhliin, ei mielestäni ole kohteliasta käydä valistamaan ihmisiä, jotka sattuvat sanomaan jotain typerää. (Sen sijaan avaudun sitten mm. tässä blogissa.)

Mitä stereotypioita sitten haluaisin vastustaa? Eniten sitä, miten minusta tuntuu, että lihavien ihmisten oletetaan ajattelevan päivät pitkät kolmea asiaa:

1. Olen lihava, olen lihava, olen lihava ja minun pitäisi aloittaa laihdutuskuuri.
2. Voi hyvänen aika, tuolla on joku vielä minuakin lihavampi! Huraa! Onneksi en ole tuossa kunnossa.
3. On nälkä, missä on lähin Mäkkäri?

Tässä olettamuksessa ei tietenkään ole mitään järkeä. Ajatukset saattavat kulkea noita ratoja (luultavasti silloinkin tuota Mäkkäriä lukuun ottamatta), jos on lihonut paljon ja nopeasti, sillä silloin on ikään kuin virittäytynyt tarkkailemaan itseään ja muita. Koin samansuuntaisen kokemuksen, kun aloin käyttää silmälaseja. Yhtäkkiä maailma oli täynnä silmälasipäisiä ihmisiä. Nykyään en (tietenkään) enää ajattele, että voi, olenkohan minä nyt kummallisen näköinen, kun minulla on nämä lasit. Olen sekä silmälasipäinen että lihava, ne ovat osa arkiminua.

 

Mutta oikein tosi hyvää juhannusta kaikille, älkää hukkuko!

Advertisement

Syömisestä ja selittelystä

Olin tässä eräänä päivänä saunomassa ja grillaamassa. Olin syönyt päivän aikana aika huonosti ja minulla oli nälkä. Kun söimme, huomasin syöväni nopeammin ja enemmän kuin muut ja tämä käynnisti minussa välittömästi puolustelu- ja selittelyryöpyn. ”Töissä oli huonot ruoat.” ”En ole tänään ehtinyt syödä kunnolla.” Ja viimeisenä se kuuluisa: ”jos kukaan muu ei tuota syö, niin minä syön, ettei mene hukkaan.”

Ihan niin kuin olisin jollekulle tilivelvollinen jokaisesta suupalastani. Tykkään syödä ja ruoka on hyvää (ainakin useimmiten). Päässä kummittelevat aikaa sitten sanotut asiat, lähinnä nämä ”mitä vain sille antaa, niin aina se syö” -jutut, jotka herättävät minussa tunteen siitä, että tapani syödä on vääränlainen.

Tykkään syödä ja ruoka on hyvää. ”Julkisesti syöminen” on aikoinaan ollut todella vaikeaa, ja vieläkin se aiheuttaa toisinaan ongelmia. Soluasunnossa asumiseni alkuaikoina en voinut mennä keittiöön, kun kämppis oli kotona. Hänhän olisi voinut nähdä, että minä syön. Olin jo silloin saanut kuulla paljon siitä, mitä ja miten minun pitäisi syödä, tai pikemminkin mitä ja miten minun pitäisi olla syömättä, jotta laihtuisin ja jotta minusta tulisi muutenkin parempi ihminen.

Kun syön omassa rauhassani, syöminen on paljon mutkattomampaa kuin syödessäni julkisesti. Jokin, epäilemättä aiempiin kommentointeihin liittyvä, nostaa julkisesti syödessä pintaan ajatuksia siitä, että minun pitäisi syödä jotenkin eri tavalla kuin todellisuudessa syön. Todellisuudessa syön usein nopeasti ja paljon, sillä ruoka on hyvää ja tykkään syödä.

Ei kai syömisestä tykkäämisessä sinänsä ole mitään väärää. Jotkut harrastavat viinejä, jotkut juustoja, jotkut gourmet-ruokaa. Riittäähän näitä. Jotenkin vain tuntuu, että syömisen ”korkeakulttuuri” on erillään ”tavallisesta” syömisestä ja jollain tavalla ”hienompaa”. (Vähän niin kuin on ”hienompaa” tykätä oopperasta kuin jääkiekosta.)