”Juuri ennen” -hetket

Harrastan kirjoittamista. Suurin ilo on luonnollisesti jonkin projektin loppuun saattaminen, mutta melkein yhtä suurta iloa tunnen ”juuri ennen” -hetkinä, siis silloin kun koko projekti on vielä pääkopassa muhimassa ja hakemassa muotoaan. Se on hetki, jolloin usko onnistumiseeni on rautainen, samoin kuin usko siihen, että tästä tekstistä tulee paljon parempi kuin mikään tähänastisista teksteistäni. Kun kirjoittaminen alkaa, muistanjälleen kuinka työlästä on saada teksti kokoon ja paperille ja todellisuus vyöryy niskaan niin voimakkaana, että välillä itse kirjoittamisesta ei tule mitään ilman voimakasta psyykkausta tai häämöttävää deadlinea.

”Juuri ennen” -hetkiä ja niiden nautintoa voi totta kai kokea myös muun kuin kirjoittamisen parissa. Siivoaminen on yksi näistä asioista. Ennen kuin alan siivota, suorastaan hekumoin, kuinka kodistani tulee puhtaampi ja järjestyksellisempi kuin se on ikinä ollut. Paisuttelen ajatusta siitä, kuinka tämän siivousurakan jälkeen minusta tulee varsinainen kotihengetär, joka myös pitää kotinsa siistinä ja järjestyksellisenä. Sama ilmiö pätee tiskaamiseen. (Minulla on hirveästi likaisia astioita.)

”Juuri ennen” -hetket ovat petollisia. Niiden aikana itsevarmuus ja varmuus onnistumisesta ovat poskettoman yliampuvia, niiden aikana ei vielä tarvitse kohdata sitä todellisuutta, että kaiken merkittävän aikaansaamiseksi pitää ponnistella, ei ainonastaan suunnitella ja kuvitella lopputulosta. Lopputuloksen ajattelu on toki hyödyllistä, sillä minä ainakin tarvitsen jonkinlaisen tavoitteen, johon tähdätä. Onnistumisen kannalta olennaisia ovat kuitenkin myös ne kaikki pienet teot ja päätökset, joista kokonaisuus muodostuu. ”Juuri ennen” -hetkissä ei ole tilaa realismille.

Mutta miksi kirjoitan tästä tänne? Lähinnä siksi, että tällä hetkellä elän aivan uudenlaisessa ”juuri ennen” -hetkessä. Ostin tupakoinnin lopettamista käsittelevän kirjan ja olen kahlannut sen melkein loppuun. Ettekä ikinä usko, kuinka hekumoinkaan terveyden kohenemisella, rahojen säästymisellä, vähemmän haisemisella ja vaikka millä. Tässä hetkessä, kun hekumointi ei vielä vaadi tupakattomana oloa, se tuntuu uskomattoman hienolta ja suloiselta. Totuus voi olla toinen, mutta kuten ylempänä sanoin, kaiken merkittävän aikaansaamiseksi pitää ponnistella.

Jos kirjan lupaukset pitävät paikkansa, minusta(kin) voi tulla entinen tupakoija. Niin isoa ja lopullista tavoitetta en vielä ota itselleni, vaan sen sijaan ajattelin, että pyrin antamaan itselleni lahjaksi nikotiinittoman viikon tässä lähiaikoina, kunhan nyt saan kirjan luetuksi. Teen sitten säästyneillä rahoilla jotain oikein kivaa ja hömppäpitoista.

Advertisement

Pari artikkelia laihtumisesta ja kunnon kohentamisesta

Olen viime aikoina käynyt (ja seurannut vierestä) keskusteluja painonpudotuksen ja kunnon kohentamisen suhteesta toisiinsa (miettien siis kulkevatko ne käsi kädessä vai voiko olla toista ilman toista). Tiede-lehden artikkelissa Lopeta laihduttaminen sanotaan kunnon kohenemisesta/kohentamisesta mm. seuraavaa:

Edestakaisin jojoileva ikuislaihduttaja voisikin tänä vuonna tehdä paremman päätöksen kuin aloittaa uuden laihdutuskuurin: lopettaa laihduttamisen, keskittyä syömään terveellisesti ja harrastaa liikuntaa.

– Melko roimastikin lihavien kohdalla on todettu, että jos onnistutaan muuttamaan ruokatottumuksia ja lisäämään liikuntaa, terveys paranee erittäin paljon, vaikka paino ei muutu, sanoo Fogelholm, joka nykyisin johtaa Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikköä.

Kuulostaa minusta järkeenkäyvältä, siis tämä että terveelliset elämäntavat yleisesti ottaen tuottavat parempaa terveyttä. Mutta miten näitä terveempiä elämäntapoja voisi opetella ja ottaa osaksi arkea? Tähän Google löytää vastauksen Kauneus & Terveys lehden artikkelista Lopeta laihdutus ja laihdu. Siinä kirjoitetaan intuitiivisesta syömisestä:

Intuitiivinen dieetti on ratkaisu ikuisiin dieetteihin kyllästyneille, sillä se hylkää ne kaikki. Kiellot ja rajoitukset unohdetaan. Niiden ja loputtoman kieltäytymisen sijaan ruokaan ja syömiseen opetellaan suhtautumaan myönteisesti. Saa syödä, saa nauttia.

Järkeenkäypää edelleen.

Miksen sitten jo pane toimeksi? Siihen on pari (huonoa) syytä. Järkevän ateriarytmin ylläpito on minulle melkoinen haaste. Osittain tämä johtuu siitä, että olen tottunut oppimaan asioita nopeasti ja turhaudun, jos näin ei tapahdu. Asiat pitää kuitenkin panna oikeisiin mittasuhteisiin: jos suhteeni ruokaan on ollut vääristynyt vuosikausia, niin uusia tapoja ei opi viikossa tai kahdessa.

Toinen haaste on Kauneuden & Terveyden artikkelin listan viimeinen kohta: ”liiku mielihyvällä.” En ole löytänyt omaa lajiani, en omaa tapaani harrastaa liikuntaa ilman ahdistumista (ehkä sellaista ei olekaan?). Vinkkejä ”lempeistä” liikuntamuodoista otetaan vastaan suurella kiitollisuudella. (Jooga on kokeiltu, se ei sopinut.)

 

PS: Sadas teksti on jo lähellä. Tahtoisin tehdä sen kunniaksi jotain erityistä, mutta pää lyö tyhjää. Ehdotukset ovat tervetulleita.