Blogiarkistot

Syksyisiä ajatuksia

Tämänhetkistä elämäntilannettani voisi kuvata sanoin ”juuri ja juuri hallittu kaaos”. Periaatteessa asiat ovat hyvin, mutta eivät sitten kuitenkaan. Ja loppujen lopuksi sitten kuitenkin ovat.

Johtuneeko sitten vuodenajasta ja alkavasta pimeydestä, mutta suuri osa minua haluaisi vain syödä suklaata ja kuunnella äänikirjoja peiton alla. Toisaalta kaduilla on kiva kulkea, kun lehdet kahisevat jaloissa.

Tänään en mennyt tanssimaan. Toivottavasti saan mentyä ensi viikolla, sillä itseni tuntien osaan arvioida, että jos välistä jää kaksi kertaa peräkkäin, en varmaan saa itseäni motivoitua enää jatkamaan. Yksi kerta ei vielä ole niin paha juttu, tai ainakin yritän uskotella itselleni niin. Ja jos uskon sen, saan itseni ehkä menemään ensi viikolla tunnille. Toivoa sopii.

Blogiin kirjoittaminen on sekin tökkinyt. Jotenkin olen ajautunut ajattelemaan, että minulla on tällaisen blogin pitäjänä velvollisuus toimia lihavuuden hyväntahdonlähettiläänä, velvollisuus olla iloinen ja velvollisuus elää elämää, jossa sattuu ja tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Eikä kenenkään elämä ole aina mielenkiintoista tai jännittävää. Tai ainakaan minun ei ole, enkä rehellisesti sanoen jaksaisikaan sellaista elämää. Minun elämäni on loppujen lopuksi aika pieni.

Olen nyt ollut noin kuukauden ilman tupakkaa, ja ajattelin tsempata itseäni ja muita (jos tätä joku tupakoija lukee) tupakoimattomuuteen listaamalla asioita, joista nautin tupakattomana. Voin esimerkiksi

  • neuloa ilman, että tupakan haju tarttuisi käsistä neuleeseen
  • käyttää töissä tupakkatauot venyttelyyn, joka virkistää tupakkaa paremmin
  • olla rennosti paikoissa, joissa ei saa tupakoida
  • käyttää aiemmin tupakkaan kuluneet rahat hömppään ja vielä säästöönkin jää vielä vähän
  • nukkua ilman, että herään yöllä yskimään
  • nukkua aamulla vartin pidempään (tupakoimattomille selvennykseksi: yhtä savuketta polttaa noin viisi minuuttia ja tupakointiaikoinani poltin kolme savuketta aamuisin ennen töihin lähtöä).

Hyviä asioita.

Mainokset

Hengissä ollaan

Kuulumiset lyhyesti:

  • Tupakoimattomuus on edelleen kivaa.
  • Tanssiminen on edelleen kivaa.
  • MSM on edelleen pahaa.
  • Järkevästi syöminen on edelleen vaikeaa.
  • Olen edelleen pöllähtänyt reissun jäljiltä.
  • Töissä ruoka on edelleen välillä vähän mitä sattuu. (Parannusta aiempaan on tosin tapahtunut.)

Ensi kerralla enemmän sisältöä ja vähemmän listoja.

Mainontaa ja tavoitteita

Onko sinulla tavoite, jonka haluat saavuttaa? Sinun täytyy vain tehdä päätös – ja onnistut.

Näin sanoo siis mainos, joka pyörii ainakin Nelosen netti-TV:ssä jatkuvasti. Kyse ei tietenkään ole siitä, että ihmisiä haluttaisiin herätellä unelmien toteuttamiseen yleisellä tasolla, vaan kyse on laihdutusvalmistemainoksesta. Mainoksessa naiset kokeilevat farkkuja ja ovat onnesta soikeita, kun huomaavat niiden olevan oikeaa kokoa. (Epäilemättä kyse on tavoitevaatteista.)

Mainos sai huonoudestaan ja vastenmielisyydestään huolimatta miettimään, minkälaisia tavoitteita minä itse haluan saavuttaa. Totesin haluavani mm:

  • oppia ompelemaan hyvännäköisiä vaatteita
  • pysyä tupakattomana
  • oppia huolehtimaan kodista paremmin
  • oppia syömään järkevästi ja oppia sen niin hyvin, että siitä tulee rutiinia
  • löytää jonkin hyvältä tuntuvan ja lempeän liikuntaharrastuksen.

Tuon viimeisen tavoitteen saavuttaminen on itse asiassa nytkähtänyt hitusen eteenpäin. Sain kuulla tanssitunneista, joissa tanssitaan puolella tempolla ja jotka on suunnattu ihmisille, jotka syystä tai toisesta haluavat liikkua  rauhalliseen tahtiin. Toivon, että tällainen voisi sopia minulle, koska olen tosiaan huonokuntoinen enkä ole koskaan harrastanut tanssia. Tanssia taas en ole harrastanut lähinnä sen takia, että olen huonokuntoinen. Näin nämä ajatukset pyörivät ympyrää ja jahtaavat toisiaan.

Näillä näkymin menen siis ensi viikolla kokeilemaan, miltä tuollainen tanssi ja liikkuminen tuntuu. Tunnit alkoivat jo viime viikolla, mutta tiedonkulussa olleiden ongelmien takia sain tietää ryhmästä vasta toissapäivänä.

Jännittää.

Loppuun vielä MSM-raportti: Huomasin, että jauheen ”nauttimisen” yhteydessä on tärkeää nauttia myös jotain C-vitamiinipitoista, sillä kynsien kunnosta päätellen MSM ei imeydy kunnolla, jos sen ottaa pelkiltään.

Suuria sanoja ja pieniä havaintoja

Lukaisin läpi tupakoinnista kirjoittamani tekstit ja totesin, että käytän ajatuksistani ja kokemuksistani aika suuria sanoja. Olen kirjoittanut olevani ”vapaa nikotiinihirviön orjuudesta” ja että on ihanaa ”tietää, että minun ei enää tarvitse polttaa tupakkaa”. Kirjoitin myös, kuinka ”maailmankatsomukseni on kokenut […] radikaalin muutoksen”.

Noin suuret sanat voisi hyvin tulkita aloittelijan uhoksi, ja totuuden nimessä en voi tietää, jos kyse todellisuudessa olisikin siitä. En kuitenkaan usko niin. Minun ei tee mieli tupakkaa, sen selkeämmin en voi asiaa sanoa. Ainoa vieroitusoire on ollut itkuherkkyys ja siitäkään en oikeasti tiedä, liittyykö se tupakattomuuteen vai siihen, että on se aika kuukaudesta. Syy voi tietenkin olla myös molempien yhdistelmässä.

Olen nyt tehnyt havaintoja käytöksestäni ja olotiloistani, mitä tupakointiin ja tupakoimattomuuteen liittyy, ja huomannut pari asiaa, joita en älynnyt odottaa.

Ensinäkin minulla on enemmän aikaa. Jos oletetaan, että yhtä savuketta polttaa noin viisi minuuttia ja päivässä polttaa noin 20 savuketta, tupakoimattomalla on tunti ja 40 minuuttia enemmän aikaa käyttää johonkin hyödylliseen. Viikossa siitä tulee jo reippaasti yli kokonainen työpäivä. En yleensä perusta tällaisista laskelmista, mutta jos mietin omaa tupakointiani, saatoin hyvinkin polttaa kolme savuketta ennen töihin lähtöä. Jos en polta niitä, voin nousta 15 minuuttia myöhemmin. Se on aamulla paljon.

Toiseksi on uskomattoman ihanaa tietää, että minun ei tarvitse tupakoida (eihän minun tarvinnut ennenkään, mutten vain osannut ajatella niin). Minun ei tarvitse miettiä, paljonko minulla on tupakkaa ja kuinka pitkälle se riittää, ei tarvitse miettiä, mistä sitä saa lisää ennen kuin se loppuu, ja vieraissa paikoissa ei tarvitse olla huolissaan siitä, onko siellä tupakkapaikkaa. Eikä minun tarvitse seistä sateessa ja loskassa nikotiinin orjana.

Lisäksi olen skarpimpi. Mieli tuntuu kirkkaammalta ja ajatukset selkeämmiltä. Tätä oloa on vaikea kuvata, enkä oikein osaa pukea kokemustani sanoiksi. Uskon kuitenkin, että ihmiset, joilla on kokemusta riippuvuuksista, ymmärtävät mitä tarkoitan. Niille, joilla ei ole kokemusta riippuvuuksista, voin sanoa vain, että tämä olo on upea, ja minusta tuntuu aivan siltä kuin olisin saanut osan omasta itsestäni takaisin itselleni. (Toivottavasti tuli selitettyä tarpeeksi epäselvästi…)

Tupakoimattomuus on siis edelleen ihanaa!

Ihanaa

Tänään minusta ei irtoa itseeni liittyen muuta kuin ylistystä sille, miten ihanaa on tietää, että minun ei enää tarvitse polttaa tupakkaa. (Ei minun tietenkään aiemminkaan tarvinnut, mutten osannut ajatella sitä niin. Olin aivopesun uhri.) Poltin siis viimeisen savukkeeni lauantai-iltana ja siitä lähtien olen ollut tupakatta. Aika on lyhyt, mutta maailmankatsomukseni on kokenut niin radikaalin muutoksen, että tässä vaiheessa uskon täysillä itseeni ja kykyyni olla onnellinen ilman tupakkaa.

Mietin tuota aiempaa tekstiä, jossa sanoin, että lahjoitan itselleni alkajaisiksi nikotiinittoman viikon. Nyt, kun olen pohtinut asiaa, ajatus nikotiinittomasta viikosta tuntuu vähän hölmöltä. Ihan kuin ostaisin pyöräilykypärän, käyttäisin sitä viikon ja sen jälkeen lähtisin taas sekoilemaan liikenteeseen ilman kypärää. Toisaalta ajatus siitä, etten ikinä enkä missään tilanteessa voisi tupakoida, tuntuu haastavalta. Olen siis kompromissina tupakoimatta toistaiseksi ja jos nyt jostain tulee jokin syy, minkä takia minun pitäisi aloittaa tupakointi uudelleen, teen uuden tilannearvion. (En kyllä osaa kuvitella sellaista syytä, mutta jos vaikka jään autiolle saarelle mukanani vain sytkä ja vaaleanvihreä Pall Mall -aski…)

Tupakoinnin lopettamisestani suurin kunnia menee epäilemättä Allen Carrin kirjalle Vihdoinkin savuton (julkaistu myös mm. nimellä Stumppaa tähän!), jos minua itseäni siis ei lasketa. En tiedä, miksi kirja toimii, mutta se toimii. Kirjan alussa kielletään vähentämästä tupakointia kirjan lukemisen aikana ja minä suorastaan ahmin muutaman viimeisen luvun, jotta vihdoinkin pääsisin kirjan loppuun ja saisin lopettaa tupakoinnin ihan ”luvan kanssa”. Suosittelen kirjaa lämpimästi, kirjastosta löytyy ja tämä tosiaan ei maksa uutenakaan kirjakaupassa kuin kahden tupakka-askin verran. Menetettävää ei siis ole järin paljon, lähinnä vain kirjan lukemiseen kuluva aika.

Vapaa!

Olen nyt toista kokonaista päivää vapaa nikotiinihirviön orjuudesta. Tupakoimatta oleminen on ollut helpompaa kuin odotin. Valitsin kyllä tietoisesti ajoittaa lopettamisen viikonlopulle, toisin sanoen aikaan, jolloin en joudu tekemään mitään kovin stressaavaa enkä myöskään joudu olemaan tekemisissä tupakoijien kanssa.

Näin tupakoimattomana sen vasta huomaa, miten voimakas rutiini tupakoinnista on muodostunut. Huomaan usein ajattelevani, että sitten kun saan jonkin asian tehtyä loppuun, menen tupakalle. Kestää hetken muistaa, että minähän en enää tupakoi. Vaikka en polttanut kuin nelisen vuotta, tupakoinnista ehti muodostua kiinteä osa arkeani.

Tupakka on edustanut minulle montaa asiaa, esimerkiksi:

  • apua stressin käsittelyyn
  • palkkiota asioiden aikaansaamisesta
  • tyhjän ajan täyttäjää
  • yksinäisyyden helpottajaa
  • virkistäjää
  • taukoa.

Savuke on siis paljon enemmän kuin pelkkä savuke. Se on lohduttaja, kannustaja, ystävä ja vaikka mitä muuta. Toisaalta asiaa voi katsoa myös toisesta suunnasta; en kaipaa tupakkaa sinänsä, vaan kaipaan sitä, mitä tupakka minulle edustaa. Minun ei siis tarvitse tupakoida, vaan voin etsiä näitä asioita tupakoinnin ulkopuolelta. Jos esimerkiksi pitkästyn tietokoneen äärellä, voin nousta tuoliltani ja laittaa 20 väärässä paikassa olevaa tavaraa oikeille paikoilleen. Se antaa minulle pienen tauon koneella istumisesta, antaa jotain tekemistä käsille ja, toisin kuin tupakoinnista, siitä on oikeasti jotain hyötyä.

Laskin, että kun tupakka-aski maksaa vajaan viisi euroa, säästän viikossa reilut 30 euroa. Se on paljon rahaa minun budjetissani. Tässä tapauksessa ahneudesta on hyötyä, haluan itse pitää rahani ja käyttää ne johonkin kivaan, en polttaa niitä savuna ilmaan.

PS. Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu lihavuudesta ja terveydestä. Se on pitkähkö, mutta lukemisen arvoinen.

”Juuri ennen” -hetket

Harrastan kirjoittamista. Suurin ilo on luonnollisesti jonkin projektin loppuun saattaminen, mutta melkein yhtä suurta iloa tunnen ”juuri ennen” -hetkinä, siis silloin kun koko projekti on vielä pääkopassa muhimassa ja hakemassa muotoaan. Se on hetki, jolloin usko onnistumiseeni on rautainen, samoin kuin usko siihen, että tästä tekstistä tulee paljon parempi kuin mikään tähänastisista teksteistäni. Kun kirjoittaminen alkaa, muistanjälleen kuinka työlästä on saada teksti kokoon ja paperille ja todellisuus vyöryy niskaan niin voimakkaana, että välillä itse kirjoittamisesta ei tule mitään ilman voimakasta psyykkausta tai häämöttävää deadlinea.

”Juuri ennen” -hetkiä ja niiden nautintoa voi totta kai kokea myös muun kuin kirjoittamisen parissa. Siivoaminen on yksi näistä asioista. Ennen kuin alan siivota, suorastaan hekumoin, kuinka kodistani tulee puhtaampi ja järjestyksellisempi kuin se on ikinä ollut. Paisuttelen ajatusta siitä, kuinka tämän siivousurakan jälkeen minusta tulee varsinainen kotihengetär, joka myös pitää kotinsa siistinä ja järjestyksellisenä. Sama ilmiö pätee tiskaamiseen. (Minulla on hirveästi likaisia astioita.)

”Juuri ennen” -hetket ovat petollisia. Niiden aikana itsevarmuus ja varmuus onnistumisesta ovat poskettoman yliampuvia, niiden aikana ei vielä tarvitse kohdata sitä todellisuutta, että kaiken merkittävän aikaansaamiseksi pitää ponnistella, ei ainonastaan suunnitella ja kuvitella lopputulosta. Lopputuloksen ajattelu on toki hyödyllistä, sillä minä ainakin tarvitsen jonkinlaisen tavoitteen, johon tähdätä. Onnistumisen kannalta olennaisia ovat kuitenkin myös ne kaikki pienet teot ja päätökset, joista kokonaisuus muodostuu. ”Juuri ennen” -hetkissä ei ole tilaa realismille.

Mutta miksi kirjoitan tästä tänne? Lähinnä siksi, että tällä hetkellä elän aivan uudenlaisessa ”juuri ennen” -hetkessä. Ostin tupakoinnin lopettamista käsittelevän kirjan ja olen kahlannut sen melkein loppuun. Ettekä ikinä usko, kuinka hekumoinkaan terveyden kohenemisella, rahojen säästymisellä, vähemmän haisemisella ja vaikka millä. Tässä hetkessä, kun hekumointi ei vielä vaadi tupakattomana oloa, se tuntuu uskomattoman hienolta ja suloiselta. Totuus voi olla toinen, mutta kuten ylempänä sanoin, kaiken merkittävän aikaansaamiseksi pitää ponnistella.

Jos kirjan lupaukset pitävät paikkansa, minusta(kin) voi tulla entinen tupakoija. Niin isoa ja lopullista tavoitetta en vielä ota itselleni, vaan sen sijaan ajattelin, että pyrin antamaan itselleni lahjaksi nikotiinittoman viikon tässä lähiaikoina, kunhan nyt saan kirjan luetuksi. Teen sitten säästyneillä rahoilla jotain oikein kivaa ja hömppäpitoista.