Blogiarkistot

Sata kiloa

Tuntuu, että useimmilla ihmisillä ei ole mitään aavistusta siitä, mitä minkäkin kokoiset ihmiset painavat. Muistan lukeneeni erästä nuortenkirjaa, jossa tehtiin suuri numero siitä, että yksi kirjan henkilöistä painoi sata kiloa. Kirjassa korostettiin sitä, kuinka ihminen, joka painaa sata kiloa, ei voi löytää mistään itselleen sopivia vaatteita. Tämä hämmentää minua suuresti, sillä painan itse tosiaan reippaasti yli sata kiloa, ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, voin ostaa vaatteita ihan tavallisista kaupoista.

(Pyydän anteeksi lihavoinnin liikakäyttöä. En voi itselleni mitään.)

Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, miltä tietyn painoiset ja pituiset ihmiset näyttävät, netissä on useita käteviä sivuja, joista yksi on tämä. Minusta tällaisten olemassaolo on hienoa. Maailmassa, jossa paino ja painoindeksi ovat suunnilleen ihmisyyden mittana, oman painonsa paljastaminen julkisesti on lähestulkoon vallankumouksellista.

Advertisement