Blogiarkistot

Ajatuksia vaaoista ja kapinoista

Törmäsin Facessa (kai?) linkkiin Ylen Vaakakapinasta. Alaotsikkona on ”Lopeta laihdutus, aloita elämä – mitä ihmettä?!” Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Tiedän, että on paljon ihmisiä, joille tämä ajatus tulee ihan puskista. On varmasti paljon ihmisiä, joiden voi jopa olla vaikea hyväksyä ajatusta siitä, että laihduttaminen, varsinkin jojottelu, on terveydelle haitallista.

Jotenkin minulle vain tulee sitä lannistuneempi olo, mitä enemmän tutustun asiaan. Tuntuu, että lihavana ihmisenä minun pitäisi olla tietoinen tällaisista mediassa tapahtuvista asioista ja että minulla pitäisi olla niistä selkeästi muotoiltu ja monin lähtein perusteltu mielipide. Ilman tätä ajatusta mielipiteeni välttämättömyydestä antaisin varmaan koko vaakakapinan olla, niin kuin tein Jennylle ja läskimyytinmurtajille aikoinaan. Tällä hetkellä, tässä ja nyt, minusta kuitenkin tuntuu vahvasti siltä, että juuri minä olen niitä ihmisiä, joiden kuuluu muodostaa tästä mielipide. Tässä kampanjassa puhutaan minusta. Tässä kampanjassa puhutaan meistä. Lihavista ihmisistä, joiden elämän suurin tavoite ei ole laihtuminen, jotka viihtyvät kehoissaan enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi, ja joista tuntuu usein siltä kuin he hakkaisivat päätä seinään, sillä heidän tietonsa ja mielipiteensä eivät käy yksiin yleisesti hyväksyttyjen ajatusten ja näkemysten kanssa, mitä kehoihin ja niiden erilaisuuteen tulee.

Alkaa väkisinkin käydä mielenterveyden päälle, kun luulee, että nyt oikeasti on tulossa jotain erilaista, mutta se onkin sitä ainaista samaa vähän eri näkökulmasta. Minulle on ihan yksi ja sama, puhutaanko laihduttamisesta, remontista vai elämänmuutoksesta, kyse on aina samasta asiasta: Syökää terveellisesti, liikkukaa, ”pitäkää itsestänne huolta”, ja jos te teette kaiken tämän, me hyväksymme teidät, sillä te edes yritätte. (Jos termeillä laihduttaminen, remontti ja elämänmuutos on jotain eroa, minua saa mielellään oikaista. Tunnustan, etten ole kovin syvällisesti tutustunut aiheeseen.)

Minun ihmisarvoani ei mitata painoindeksillä eikä sillä, montako kertaa viikossa käyn vesijuoksemassa.

Pikaisesti Inhimillisestä tekijästä

Inhimillisen tekijän viime viikon jakso on katsomisen arvoinen.

Yksi asia minua kuitenkin jäi vaivaamaan. Vaikka puheenvuoroissa sivuttiinkin sitä, ettei ihmisen tarvitse olla fyysisesti hyväkuntoinen ollakseen ihmisoikeuksien arvoinen, loppumauksi jäi — ainakin minulle — ajatus siitä, että kyllä se pystyvä ja toiminnallinen keho on kuitenkin se, mitä meidän tulisi tavoitella. Ihmisarvon ei pitäisi ikinä olla kiinni siitä, jaksammeko nousta portaat puuskuttamatta vai emme. Myös me huonommin jaksavat lihavat olemme ihmisiä ja meitä tulee kohdella asiallisesti. Me emme ole kesken olevia projekteja (tai ehkä olemme, sillä ei pitäisi olla merkitystä), jotka ovat siirtymässä vähemmän toivotusta tilasta toivotumpaan.

Tämmöinen huudan tuuleen -tyyppinen blogiteksti tällä kertaa.

Laihat naiset ovat ihailtavia, mutta kumppaniksi heistä ei ole

Löysinpä itseni jälleen yllättävästä ja monella tavalla hämmentävästä tilanteesta. Olin minulle uudessa ryhmässä ja kävimme esittelykierrosta. Eräs ryhmäläinen kertoi laihtuneensa X kuukauden aikana Y kiloa ja sai aplodit. Ei siinä sinänsä mitään, mutta eräs toinen ryhmäläinen oli aiemmin kierroksen aikana kertonut olleensa Z vuotta raittiina — eikä saanut aplodeja. Ehkä arvomaailmani on jotenkin nyrjähtänyt, mutta minusta vuosien raittiina pysyminen on painonpudotusta suurempi saavutus ja ihailtavampi asia.

Ja heti perään löysin itseni toisesta hämmentävästä tilanteesta: Törmäsin pari päivää sitten Facebookissa artikkeliin, jonka otsikko on: ”Pullukka tyttöystävä on parempi kuin laiha! – tässä kuusi perustelua”. Tämä laatujournalismin elävä esimerkki on epäilemättä kirjoitettu ainakin osittain huumorimielellä, vaikka se ei minusta kovin hauska olekaan. Artikkelin mukaan ”pullukoiden” naisten parhaisiin puoliin kuuluvat mm. seuraavat ominaisuudet:

  1. pullukat tykkäävät syömisestä (eivätkä varmasti tarkkaile lainkaan sitä, mitä he suuhunsa pistävät)
  2. pullukoilla naisilla ei ole vientiä
  3. pullukoiden tulee kompensoida ”vähemmän vetävää” ulkonäköään esimerkiksi opettelemalla olemaan parempia sängyssä
  4. pullukat eivät liiemmin välitä ulkonäöstään.

Laihoja naisia sen sijaan kuvataan mm. seuraavanlaisesti:

  1. laihat naiset suhtautuvat ruokaan neuroottisesti ja kituuttavat pienillä ruoka-annoksilla
  2. laihat naiset ovat ylpeitä ulkonäöstään ja tämän takia he pettävät useammin kuin pullukat
  3. laihat naiset ovat tottuneet saamaan, mitä haluavat
  4. laihat naiset ovat ”hauraita”.

Artikkelin kieli on muutenkin asenteellista. Laihoista naisista käytetään toistuvasti sanaa ”mallikaunotar” ihan niin kuin kaikki laihat naiset olisivat ”malliainesta” ja kaikki kauniit mallit olisivat laihoja. Ja lienee turha sanoakaan, että minusta on absurdia väittää, että kehon koko ja paino olisivat potentiaalisen kumppanin olennaisimmat ominaisuudet.

PS. Minua pyydettiin kirjoittamaan Superdieetti-Jutasta, mutta arvostan omaa mielenterveyttäni sen verran, etten ainakaan nyt aio paneutua aiheeseen.

Parhaat selkäpalat

Mietin pitkään, miten otsikoisin sekalaista sälää sisältävän postauksen ja yllä oleva on tämän kovan ajatustyön tulos. ”Parhaat selkäpalat” ovat siis ajatuksenpätkiä, jotka tahdon jakaa kanssanne, mutta joista minulla ei ole kokonaisen postauksen vertaa sanottavaa. Ottakaa ja nauttikaa.

TV:stä tuttuja

Ihan ensimmäiseksi haluan jakaa pari laihtumisohjelmiin liittyvää sivua:

 

Kuvaamataito

Muistan useitakin tilanteita, joissa tunnen tulleeni nolatuksi kehoni mittasuhteiden takia. Yksi kipeimmistä tapahtui ala-asteen kuvaamataidon tunnilla, kun opettelimme piirtämään ihmisiä. Opettaja selitti, miten ylävartalo kapenee kainaloista alaspäin mentäessä vyötärön kohdalle. Tämän selitettyään hän katsoi suoraan minuun ja sanoi: ”Toisaalta nykyään näin ei välttämättä ole, kun on kaikenlaisia ylipainoja.” Ei siis edes ylipainoisia ihmisiä, vaan ylipainoja, aivan kuin ihminen ei olisi muuta kuin painonsa.

Umpireitisyys

Tähän väliin sopii ehkä laittaa välikevennys. Erästä lihavuuteen liittyvää projektia tehdessäni opin uuden sanan: umpireitinen. Siltä varalta, että sana on muillekin vieras, valaisen. Umpireitinen ihminen on sellainen, jonka reidet koskettavat toisiaan, kun hän kävelee. Ymmärtääkseni reidet, jotka eivät kosketa toisiaan, ovat halutumpia kuin reidet, jotka koskettavat toisiaan. Tässä videossa on muutama pilke silmäkulmassa annettu vinkki umpireitisyydestä vapautumiseksi.

Oikein tosi vegaani

Olin eräänä aamuna torilla, jonka kahvilassa kävin kauan sitten kesäisin aamupalalla. Edellisen kerran olin käynyt ennen vegaaniksi ryhtymistäni, joten siitä on aikaa. Kysyin sitten kahvilan työntekijältä, onko heillä mitään, mitä vegaani voisi syödä ja sain myöntävän vastauksen. Myyjä alkoi esitellä valmiita sämpylöitä, ensimmäisessä oli kasviksia ja kananmunaa. Toisessa oli juustoa. Kolmas olisi ollut levitettä lukuun ottamatta vegaaninen, mutta levitteettömänä, kananmunattomana ja maitotuotteettomana leipä alkoi olla aika onneton, joten kieltäydyin. Kun avasin vegaani-käsitettä myyjälle, hän totesi vain, että hänellä on käynyt vegaaniasiakkaita, mutta että nämä eivät olleet niin ”tiukkoja vegaaneja” kuin minä.

Tällaisia mietin tänä perjantaina. Hyvää viikonloppua!

Viisi kiloa

Voi kuulostaa kummalta, mutta välillä jokin ympäristössäni muistuttaa minua siitä, että olen muuten aika valtava. Normaalisti en pahemmin pohdi asiaa. Tällä kertaa asiasta minua muistutti löytämäni blogi, jota pitää lihavuusleikkauksessa ollut nainen. Hänen aloituspainonsa oli viisi (5!) kiloa enemmän kuin mitä itse painan nyt. Viisi kiloa, sehän ei ole paljon mitään. Olen painavimmillani painanut enemmän kuin kyseinen henkilö. En hurjan paljon enemmän, mutta kuitenkin.

TV-dokumentit ja muu media ovat luoneet minulle tietynlaisen kuvan lihavuusleikkaukseen menevistä ihmisistä. Dokumenttien ihmiset pystyvät hädin tuskin liikkumaan ja usein he ovat kotiensa vankeja. En koe samaistuvani näihin ihmisiin enkä ajattele dokumentteja katsellessa, että tuo voisin jonain päivänä olla minä (niin liikuntakyvyttömyyden kuin leikkauksenkaan osalta). Tähän viisi kiloa minua enemmän painaneeseen naiseen sen sijaan voin hyvinkin samaistua, ainakin mitä lihavuuden fyysisiin ulottuvuuksiin tulee. On tosin sanomattakin selvää, että hän on lihavuudesta(an) varsin voimakkaasti eri mieltä kuin minä olen lihavuudesta(ni).

Totta, painoindeksini on suunnilleen 40, eli se vaihtelee ”vaikean” ja ”sairaalloisen” lihavuuden välillä. Kenties on olemassa joku lääkäri, joka olisi valmis suosittelemaan minulle lihavuusleikkausta. (Maallikon taholtahan sitä on jo suositeltukin minulle, mutta se jääköön omaan arvoonsa.) Kenties saavuttaisin leikkkauksella pysyviä tuloksia (siitä huolimatta, että olen saanut lukea paljon leikatuista ihmisistä, jotka ovat vuosien mittaan lihoneet laihtumansa kilot takaisin). Kenties minulle ei tulisi vakavia komplikaatioita (vaikka monelle tulee). Kenties olisi asioita, jotka sujuisivat helpommin, jos painaisin vähemmän ja olisin fyyysisesti pienempikokoinen (vaikka ainoat tässä na nyt mieleen tulevat ovatkin portaiden kiipeäminen ja vaatteiden ostaminen). Kenties olisin siis hoikempi, ja jonkun mielestä jopa kauniimpi.

Mutta olisinko onnellisempi?

Shakespeare

Elämään mahtuuu kaikenlaista kummallista. Tällä kertaa kummastuksen lähteenä on mies, jonka käytöksestä en vieläkään osaa sanoa, miten minun pitäisi tulkita sitä. Kyseisellä miehellä on hyvä yleissivistys ja hän tuntuu muutenkin tietävän paljon asioita.

Mutta tämän tekstin kannalta olennaisinta on, etttä tämä mies on ottanut tavakseen siteerata minulle Shakespearen näytelmästä Julius Caesar pätkää, joka menee näin:

Ma seurahani lihavia tahdon,
Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.
Nälkäinen, ontto Cassion on katse:
Hän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks.

En löytänyt netistä sitä nimenomaista käännöstä, jota mies siteeraa. Se ei juuri eroa ylläolevasta, paitsi että Cassiota kutsutaan siinä kiilusilmäksi. Siteerattuaan mies sanoo usein jotain sensuuntaista, että hän itse — kiilusilmänä — miettii liikaa.

En ikinä tiedä, miten vastata. Minun korvissani sitaatti on kuin Shakespearen ajan versio sanonnasta ”lihavat on lepposia”. Ensikuulemalta voi vaikuttaa, että sitaatti sanoisi lihavuudesta ja lihavista ihmisistä jotain positiivista. Minulta meni muutama kuuntelukerta tajuta, että näin ei tosiaankaan ole. Sitaatin lihavat sileäpäät, jotka nukkuvat yönsä, ovat vaarattomia ja helposti vietävissä eivätkä juuri mieti asioita. Minun korviini nämä ominaisuudet eivät ole kovin imartelevia tai arvostettuja.

Täytyykö minun ottaa nämä ominaisuudet kantaakseni vain siksi, että satun olemaan lihava? Onko oikein, että minusta tehdään kokoni perusteella mollaamisen kohde? Ei tietenkään. Miten minun sitten pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa? Ei aavistustakaan. En halua aiheuttaa tarpeettomia konflikteja, mutta minun ei myöskään tarvitse ruveta kynnysmatoksi, johon jokainen halukas voi pyyhkiä jalkansa. Kunpa löytäisinkin sen kultaisen keskitien, kunpa oppisin olemaan jämäkämpi. Ja kunpa lakkaisin ajattelemasta liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Linkkejä

Tänään tarjoan teille sekalaisia, minusta mielenkiintoisia linkkejä. Kattauksessa on toivottavasti jokaiselle jotakin.

Niille, jotka kaipaavat kokeilukeskiviikkoa, suosittelen Vegaani.us-blogia. Kirjoittaja kuvailee blogia seuraavasti:

Tämä blogi käsittelee veganismia. Blogista löydät kuvia vegaanisista ruoista, meikkiarvosteluita, jonkin verran reseptejä, ohjeita aloittelijoille ja yleistä höpinää veganismista.

Blogin kirjoittajana toimii parikymppinen noin viisi vuotta vegaanina elänyt nuori nainen.

Cityn sivuilta bongasin artikkelin Kauneusihanne ja läskiviha.

Doven sivuillla on varsinaisten kauneudenhoitovinkkien lisäksi juttuja kauneusihanteista ja itsetunnosta. Videokin löytyy. (Onhan tämä vähän tekopyhää Dovelta, mutta osa artikkeleista on oikeasti hyviä.)

Videoista pitäville löysin myös seuraavaa:

En nyt laita linkkejä niihin miljoonaan löytämääni artikkeliin ja videoon, joissa kerrotaan kuinka lihavien pitäisi huolehtia itsestään paremmin, kuinka lihavuus on rumaa, sairasta ja ällöttävää ja kuinka lihavat sitä ja lihavat tätä. Emmeköhän ole kuulleet ne jutut jo ihan riittävän monta kertaa.

Loppukevennykseksi vielä Saturday Morning Breakfast Cereal -sarjakuva.

Pekka ja Pätkä ja muuttuvat ajat

Ajat muuttuvat ja me niiden mukana. Muistan, kuinka lapsena katsoin Pekka ja Pätkä -elokuvia ja yhdessä niistä Pekka ja Pätkä toimivat ravintolan kävelevinä mainoksina. Ravintolan omistaja antoi Pätkälle kyltin, jossa luki ”Tällaiseksi tulet, kun syöt [ravintolassamme]” ja Pekalle kyltin, jossa luki ”Tällaiseksi tulet, kun syöt [kilpailevassa ravintolassa]”. Kilpailevan ravintolan pitäjä oli juonikas ja sai Pekan ja Pätkän vaihtamaan kylttejä keskenään.

Kohtaus jäi mieleen, luultavasti lähinnä siksi, että se on melkoisen kaukana siitä, mitä media nykyään meille tuputtaa. En tähän hätään keksi yhtäkään ravintolaa, joka mainostaisi, että heidän ruokaansa syömällä tulee lihavaksi. Ylipäänsä ajatus siitä, että lihava vartalo olisi toivottavampi, tavoiteltavampi ja halutumpi kuin pitkä ja hoikka vartalo, tuntuu vieraalta ja suorastaan hämmentävältä. Sehän on vastoin kaikkea sitä, mitä kuulen jatkuvasti, niin median kautta kuin arjessa tapaamieni ihmistenkin suista.

Median mainostulvan keskellä unohtaa helposti, että kauneusihanteemme ovat ajan kuluessa muuttuneet eivätkä siis ole kiveen kirjoitettuja. Kyse on loppujen lopuksi makuasioista ja muodista. Uskoisin (ja tämä on todellakin vain oletus, ei mihinkään faktaan perustuva tieto), että kauneusihanteet ovat ainakin osittain määräytyneet sen mukaan, mitä on milloinkin ollut vaikea saavuttaa. Kun ruoasta on ollut pulaa, lihavuus on ollut tavoiteltua. Kun suurin osa kansasta on raatanut kesät pihalla, ruskettuminen on ollut ei-toivottua. Ja nyt, länsimaissa ruoan yltäkylläisyyden aikana tavoitellaan laihuutta. (Jos joku tietää asiasta enemmän, tai tietää, missä tätä aihetta käsitellään syvällisemmin, olisin kiitollinen vinkeistä.)

Onko minulle sitten vain käynyt niin huonosti, että olen syntynyt väärälle vuosisadalle?

 

PS: Jos joku osaa sanoa, miten näen ne kommentit, jotka Akismet on merkannut roskapostiksi, olisin kiitollinen neuvoista.

Vaatteiden etsintää

Tähän blogiin tullaan usein pukeutumista sivuavilla hakusanoilla, joten ajattelin koota tähän epätäydellisen listan vaatteidenhankkimislähteistä. Jouduin kuitenkin tässä välissä kirjoittamaan lyhyen avautumisen sanoista ja sanavalinnoista, jälleen kerran sanasta ”lihava”. Seuraavassa poimintoja hakutuloksista:

  • ”älä sano lihava! sano pullea”
  • ”itse olen Iso tyttö, vihaan sanaa lihava”
  • ”XL-tytöt”
  • ”kurvikkaat kanssasiskot”
  • ”isot ihmiset” (Tämä ei ärsytä ihan niin paljon kuin yllä olevat, mutta on omalla tavallaan ongelmallinen. Ovatko esimerkiksi lyhyet ja lihavat myös isoja ihmisiä? Entä laihat ja pitkät?)

Googlaaminen tuotti onneksi jonkin verran toivottujakin tuloksia. Tässä Me Naisten jutussa on aika kattava lista nettikaupoista. Henkilökohtaisesti en osaa sanoa kaupoista juuri mitään, koska ainoat vaatteet, joita olen tilannut ulkomailta, ovat kengät. Jos jollakulla on suosituksia tai varoituksia, mitä nettikauppoihin tulee, kuulisin ne mielelläni.

Löysin myös Isotkoot.com-foorumin, joka ei pikaisen vilkauksen perusteella näyttänyt olevan kovin aktiivinen, mutta tyhjää parempi sekin.

Pienet kädet

Juttelin kerran erään naisen kanssa lihavuudesta(mme) ja hän totesi, että minä voisin varmaan ihan oikeastikin laihtua, koska käteni ovat pienet. En ymmärtänyt toteamuksen logiikkaa (jos siinä edes oli sitä), mutta juttelun jälkeen olen salavihkaa katsellut erikokoisten ihmisten käsiä. Vielä en ole huomannut käsien ja kehojen koossa yhteyttä, eli — yllätys, yllätys — ihmisiä on monen kokoisia ja eri ihmisillä kehon mittasuhteet ovat erilaiset.

Linkitän tähän vielä Cherry Healeyn TV-sarjan Itsetunto-jakson. Se ei varsinaisesti kerro lihavuudesta, mutta ulkonäköpaineista ja niihin reagoimesta kuitenkin.