Linkkejä

Tänään tarjoan teille sekalaisia, minusta mielenkiintoisia linkkejä. Kattauksessa on toivottavasti jokaiselle jotakin.

Niille, jotka kaipaavat kokeilukeskiviikkoa, suosittelen Vegaani.us-blogia. Kirjoittaja kuvailee blogia seuraavasti:

Tämä blogi käsittelee veganismia. Blogista löydät kuvia vegaanisista ruoista, meikkiarvosteluita, jonkin verran reseptejä, ohjeita aloittelijoille ja yleistä höpinää veganismista.

Blogin kirjoittajana toimii parikymppinen noin viisi vuotta vegaanina elänyt nuori nainen.

Cityn sivuilta bongasin artikkelin Kauneusihanne ja läskiviha.

Doven sivuillla on varsinaisten kauneudenhoitovinkkien lisäksi juttuja kauneusihanteista ja itsetunnosta. Videokin löytyy. (Onhan tämä vähän tekopyhää Dovelta, mutta osa artikkeleista on oikeasti hyviä.)

Videoista pitäville löysin myös seuraavaa:

• En itse välitä hirveästi pukeutumisblogeista, mutta selailen niitä silloin tällöin. Plusmimmin blogista bongasin Lihavuusmakasiini-postauksen.
• Areenasta voi katsoa Inhimillisen tekijän lihavuutta ja laihuutta käsittelevän jakson.
• Golda Poretskyn olen maininnut aikaisemminkin, mutta tähän videoon en vielä ole linkittänyt.
• Googlailemalla löysin myös hämmentävän klipin Ruudusta. Sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta luonnollisesti klipin naiset olivat sitä mieltä, että mitä laihemmalta näyttää, sen parempi.

En nyt laita linkkejä niihin miljoonaan löytämääni artikkeliin ja videoon, joissa kerrotaan kuinka lihavien pitäisi huolehtia itsestään paremmin, kuinka lihavuus on rumaa, sairasta ja ällöttävää ja kuinka lihavat sitä ja lihavat tätä. Emmeköhän ole kuulleet ne jutut jo ihan riittävän monta kertaa.

Loppukevennykseksi vielä Saturday Morning Breakfast Cereal -sarjakuva.

Advertisement

Miksi olen vegaani?

Muistaakseni en ole vielä kirjoittanut paljoakaan vegaaniuteni syistä tai vegaanihistoriastani tänne, mutta nyt ajattelin, että aika on sille kypsä, sillä blogiin on tultu toistuvasti vegaaniaiheisilla hakutermeillä.

Vegaaniuteni tarkoittaa siis, että pyrin välttämään kaikkia eläinperäisiä tuotteita, kuten lihaa, kanaa, kalaa, maitoa ja munia. Näiden sijaan käytän muun muassa kasviksia, juureksia, hedelmiä, marjoja, viljoja, papuja ja palkokasveja.Vegaaniuteen kuuluu ruokavalion lisäksi muitakin valintoja, esimerkiksi nahkaisten tai eläinkokeilla testattujen tuotteiden välttäminen. Omalla kohdallani ja omassa arjessani vegaanius ei ole sitä, että olisi aina oltava puhdas ja aatteellinen, vaan sitä, että teen parhaani kohtuuden rajoissa. Esimerkiksi autojen renkaissa on eläinperäisiä aineksia, mutta ajan siitä huolimatta bussilla. Syön eläinkokein testattuja lääkkeitä. Muita vastaavia esimerkkejä on useita.

Tuntemani vegaanit voi luokitella karkeasti kolmeen kategoriaan: eläinoikeusvegaaneihin, ympäristövegaaneihin ja terveysvegaaneihin. Yksittäinen vegaani voi toki kuulua useampaan kuin yhteen kategoriaan. Itse olen lähinnä eläinoikeusvegaani, hitusen ympäristövegaani ja todella vähän terveysvegaani. Eläinoikeuksilla tarkoitan sitä, että mielestäni  eläimiä ei pitäisi kohdella omaisuutena, vaan olentoina, joille ei pitäisi esimerkiksi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. (Olen aikoinaan käynyt joitakin kertoja puhumassa vegaaniudesta ja siihen liittyvistä asioista yläkoululaisille, mutta siitä on kauan, eikä filosofia ole oikeasti koskaan ollut minun leipälajini. Jos eläinten oikeudet kiinnostavat, voin suositella tutustumaan esimerkiksi Gary L. Francioneen ja hänen teoksiinsa.)

Ennen vegaaniksi ryhtymistäni olin lakto-ovo-vegetaristi (kasvissyöjä, joka käyttää myös maitoa ja munia). Minusta tuntui yksinkertaisesti loogiselta, että jos ihmisen ei tarvitse tappaa eläimiä ravinnokseen, niin silloin tällainen tarpeeton tappaminen ei ole (minun mielestäni ja minun kohdallani*) oikein. Kesti kuitenkin monia vuosia tajuta se, ettei esimerkiksi lypsykarjan elämä ole sen hohdokkaampaa kuin lihakarjankaan. En muista, mikä kaikki vaikutti siihen, että aloin arvioida periaatteitani ja toimintatapojani uudelleen. Joka tapauksessa rupesin vegaaniksi vuoden 2006 alussa eikä ole kaduttanut.

Minulta kysellään silloin tällöin, enkö kaipaa jotakin makua, mutta nykyään vegaanielämään on tottunut niin, että harvoin kaipaan mitään ei-vegaanista (tai ainakaan mitään sellaista, mistä ei voisi valmistaa vegaanista versiota). Ainoa mieleen tuleva poikkeus on juusto, jota sitäkin kyllä saa vegaanisena ja jopa juuston makuisena**, mutta se on niin kallista, etten yleensä viitsi ostaa sitä. Onnekseni en asu kovin syrjäisellä seudulla, siellä vegaanituotteiden saatavuus on ainakin minun kuvitelmissani hankalampaa.

 

* Todellisuudessa toivoisin tietysti, että kaikki rupeaisivat vegaaneiksi, mutta tiedostan, että se ei tule tapahtumaan ainakaan sen kautta, että tyrkytän vegaaniuttani kaikille kaikissa tilanteissa.

** Useimmat vegaaniset ”juustot” maistuvat ihan ihmeellisiltä.

Tilannetajua ja tajuttomia tilanteita

Tuntuu, että viime aikoina olen herkistynyt tietynlaisille keskustelunavauksille, tai sitten niitä vain on viime aikoina ollut todella paljon. Nämä keskustelunavaukset ajoittuvat yleensä lounaan tai kahvin aikaan ja niiden tekijät ovat tähän asti olleet poikkeuksetta naisia. Osaatte jo varmaan arvata, että kyse on laihduttamispuheesta.

• ”Ei minun pitäisi syödä tätä mokkapalaa, mutta se näyttää niin hyvältä.” (Miksei pitäisi, jos se kerran näyttää — ja maistuu — hyvältä?)
• ”Kai minä tämän kerran voin ottaa palan omenapiirakkaa, kunhan teen illalla pidemmän lenkin.” (Miksi liikkuminen pitää nähdä rangaistuksena tai pakkona?)
• ”Tänään on kyllä ollut niin rankka päivä, että olen ansainnut tämän korvapuustin.” (Eikö vähemmän rankkoina päivinä voi syödä korvapuusteja?)

Jos joku tietää fiksuja vastauksia tällaisiin avauksiin, niin jakakaa ihmeessä tietämystänne. En varmasti ole ainoa laihduttamaton lihava, joka kokee nämä tilanteet vaivaannuttaviksi, vastenmielisiksi ja hämmentäviksi. On kuin minä olisin vieraalta planeetalta (tai vähintäänkin vieraasta kulttuurista) Maahan laskeutunut muukalainen, joka ei osaa (eikä kyllä suoraan sanottuna edes halua) nähdä maailmaa niin kuin muut sen näkevät.

Vaikka blogin kautta voi saada vaikutelman, että olen totaalisen sinut itseni kanssa (aina ja kaikissa tilanteissa) ja että vaadin oikeuksia ja vastustan patriarkaattia (aina ja kaikissa tilanteissa), niin eihän kukaan voi, jaksa tai edes halua olla sotatantereella vallitsevia käsityksiä vastaan aina ja kaikissa tilanteissa. Niinpä on tilanteita, joissa valitsen mieluummin poistumisen kuin suuni avaamisen, sillä se on helpompaa, enkä näissä tilanteissa koe pystyväni muuttamaan mitään sillä, että puhun suuni puhtaaksi. Päinvastoin pelkään, että minut leimataan hulluksi itsepetoksessa eläväksi tyhmäksi ja hankalaksi ämmäksi. (Tiedän, että pelkoni mittasuhteet ovat vähintäänkin absurdit.)

Haluaisin kovasti jakaa itsensä arvostamisen ilosanomaa. En kuitenkaan tiedä, miten voisin lähestyä aihetta niin, etten vaikuttaisi saarnaavalta, ylemmyydentuntoiselta tai jollain muulla tavalla ikävältä. Tämänkin suhteen otan vinkkejä vastaan.

Ajatuksia kehosta

Olen mukana ryhmässä, jossa puhutaan mm. kehollisuudesta, omasta kehosta ja siihen suhtautumisesta sekä muista kehoon liittyvistä asioista. Asioiden pohtiminen ryhmässä on herättänyt minut pohtimaan niitä myös ryhmän ulkopuolella ja ajattelin laajentaa tätä pohdintaa myös tänne blogin puolelle. Erityisesti minua on mietityttänyt se, miten suhtaudun oman kehoni osiin ja miksi.

Omassa kehossani pidän eniten käsistäni, sillä miellän itseni käsillä tekeväksi ihmiseksi ja olen ainakin omissa kuvitelmissani näppärä ja taitava. Pidän käsistäni, vaikka niiden iho on huono, sillä kun mietin käsiäni, niiden toimivuus on kauneutta tärkeämpää.

Vähiten pidän jaloistani, ja erityisen vähän pidän jalkateristäni. Jalat ovat noin yleisestikin ottaen minusta hyvin vastenmielinen ruumiinosa, mutten oikein osaa sanoa, miksi näin on. Haluaisin oppia pitämään jaloistani enemmän.

Ruumiinosista se, johon suhtaudun ristiriitaisimmin, on ehdottomasti mahani. Toisaalta se on iso ja minua on kiusattu sen takia, mutta toisaalta pidän siitä. On vaikea eritellä, miksi, varsinkin kun iso maha on vallitsevien kauneusihanteiden mukaan suunnilleen kauheinta, mitä naisella voi olla. (Poislukien raskaana olevat naiset.)

Ruumiinosistani se, joita tahtoisin muuttaa, on lantionseutuni. Olen ruumiinrakenteeltani jotain omenan ja päärynän väliltä, ja niistä lähempänä päärynää, joten mekot, jotka ovat sopivia ylävartalolleni, ovat pieniä lanteilleni ja lanteilleni sopivat mekot taas ovat liian isoja ylävartalolleni. (Tätä kirjoittaessa mieleen nousee ajatus, että en varsinaisesti halua muuttaa itseäni, vaan saatavilla olevien vaatteiden tarjonnan monipuolisuutta niin, ettei minun tarvitsisi muuttua itse, sillä sinällään lantiossani ei ole mielestäni vikaa.)

Toivottavasti ryhmän herättämä pohdinta jatkuu, ainakin tähän asti siellä esiin nousseet ajatukset ja oivallukset ovat olleet arvokkaita.