Blogiarkistot

Viisi kiloa

Voi kuulostaa kummalta, mutta välillä jokin ympäristössäni muistuttaa minua siitä, että olen muuten aika valtava. Normaalisti en pahemmin pohdi asiaa. Tällä kertaa asiasta minua muistutti löytämäni blogi, jota pitää lihavuusleikkauksessa ollut nainen. Hänen aloituspainonsa oli viisi (5!) kiloa enemmän kuin mitä itse painan nyt. Viisi kiloa, sehän ei ole paljon mitään. Olen painavimmillani painanut enemmän kuin kyseinen henkilö. En hurjan paljon enemmän, mutta kuitenkin.

TV-dokumentit ja muu media ovat luoneet minulle tietynlaisen kuvan lihavuusleikkaukseen menevistä ihmisistä. Dokumenttien ihmiset pystyvät hädin tuskin liikkumaan ja usein he ovat kotiensa vankeja. En koe samaistuvani näihin ihmisiin enkä ajattele dokumentteja katsellessa, että tuo voisin jonain päivänä olla minä (niin liikuntakyvyttömyyden kuin leikkauksenkaan osalta). Tähän viisi kiloa minua enemmän painaneeseen naiseen sen sijaan voin hyvinkin samaistua, ainakin mitä lihavuuden fyysisiin ulottuvuuksiin tulee. On tosin sanomattakin selvää, että hän on lihavuudesta(an) varsin voimakkaasti eri mieltä kuin minä olen lihavuudesta(ni).

Totta, painoindeksini on suunnilleen 40, eli se vaihtelee ”vaikean” ja ”sairaalloisen” lihavuuden välillä. Kenties on olemassa joku lääkäri, joka olisi valmis suosittelemaan minulle lihavuusleikkausta. (Maallikon taholtahan sitä on jo suositeltukin minulle, mutta se jääköön omaan arvoonsa.) Kenties saavuttaisin leikkkauksella pysyviä tuloksia (siitä huolimatta, että olen saanut lukea paljon leikatuista ihmisistä, jotka ovat vuosien mittaan lihoneet laihtumansa kilot takaisin). Kenties minulle ei tulisi vakavia komplikaatioita (vaikka monelle tulee). Kenties olisi asioita, jotka sujuisivat helpommin, jos painaisin vähemmän ja olisin fyyysisesti pienempikokoinen (vaikka ainoat tässä na nyt mieleen tulevat ovatkin portaiden kiipeäminen ja vaatteiden ostaminen). Kenties olisin siis hoikempi, ja jonkun mielestä jopa kauniimpi.

Mutta olisinko onnellisempi?

Mainokset

Kohtaaminen kauan sitten

Päiväkirjan uumenista kaivettua:

9.7.2012

Eilen tulin ajatelleeksi, että olen oikeasti varmaan tosi lihava. Tuntematon nainen tuli kertomaan lihavuusleikkauksestaan ja siitä, miten hän oli laihtunut 50 kiloa sen avulla. Keskustelun sävy oli ystävällinen ja kunnioittava, mutta en oikein tiedä vieläkään, miten asiaan pitäisi suhtautua. Leikkaukseen en halua.

Elämäntapani voisivat olla terveellisemmät. (Health at Every Size on ostoslistalla.) Elämässä vain tuntuu olevan aina jotain, mikä tuntuu olennaisemmalta ja kiireellisemmältä. En juuri arvosta itseäni tai kehoani.

Plääh..

Tästä kohtaamisesta ja tekstistä on aikaa, mutta olen viime aikoina miettinyt asiaa paljon. Olen ehkä oppinut arvostamaan itseäni (ja kehoani) vähän enemmän kuin tuon tekstin kirjoitushetkellä. Toisaalta en kyllä vieläkään tiedä, miten suhtautua lihavuusleikkausasiaan ja sen esille tuomiseen tuolla tavalla. Noin suora lähestyminen saa minut tuntemaan riittämättömyyttä, vaikka se ei varmastikaan ollut tuntemattoman naisen tavoite. Epäilemättä leikkaus on ollut hänelle hieno asia, jonka hän haluaa saada jakaa muiden kanssa. Minusta olisi silti ollut kivempaa, jos hän olisi jakanut sen jonkun muun kanssa kuin minun.