Category Archives: meemit ja haasteet

Mikä lihavuudessa on haitallista ja mikä hyvää?

Minulta kysyttiin Ask.fm:n puolella tuo otsikon kysymys. Lihavuuden hyviä ja huonoja puolia löytyisi paljonkin, mutta tässä nyt muutama heti mieleen pomppaava miete. Osa mietteistä on aika pinnallisia, mutta ehkä minulla vain on osittain pinnallinen mieli. Ja kyse tosiaan on minun subjektiivisesta kokemuksestani (mikä pätee toki suunnilleen kaikkiin tässä blogissa esitettyihin mielipiteisiin ja näkökantoihin). Tietääkseni ei ole olemassa minkäänlaista Kansainvälistä Lihavuuskomissiota, joka määrittelisi lihavien ihmisten kokemusmaailman meidän puolestamme. Haluan korostaa tätä seikkaa tässä yhteydessä siksi, että tiedän monia lihavia, jotka eivät todellakaan viihdy kehoissaan tai koe lihavuudella olevan muutenkaan minkäänlaisia hyviä puolia. Kyse on enemmän tai vähemmän mielipiteistä, asenteista ja muista asioista, joiden kohdalla ei ole olemassa yksiselitteistä totuutta. Mutta asiaan.

Mikä lihavuudessa on haitallista:

  • On joitakin sairauksia, joille lihavuus altistaa (tosin paljon enemmän on sairauksia, joille altistavat tekijät altistavat myös lihavuudelle, eli sairaus ja lihavuus johtuvat jostain kolmannesta muuttujasta).
  • Nättejä vaatteita on vaikeampi löytää. (Minusta ainakin tuntuu, että) Mitä lihavampia ihmiset ovat, sitä enemmän heidän kehojensa erimuotoisuudet korostuvat. Jotkut vaatteet näyttävät parhailta omenavartaloisen yllä, toiset tiimalasi- tai päärynävartaloisen yllä. Laihemmillakin on toki erimuotoisia vartaloita, mutta kehojen ollessa kaiken kaikkiaan pienempiä, myös erot eri vartalotyyppien välillä ovat pienempiä.
  • Ihmiset kohtelevat minua kuin lihavuuteni oikeuttaisi heidät syytämään ties mitä lokaa niskaani.

Mikä lihavuudessa on hyvää:

  • Se karsii pinnallisimmat ihmiset pois kuvioista varsin kätevästi.
  • Koen olevani laihoja ihmisiä vastustuskykyisempi taistelussa median kauneusihanteita vastaan, ajatuksena se, että kun en kuitenkaan tule ikinä kenenkään kuvitelmissakaan näyttämään supermallilta X, niin ei minun tarvitse edes yrittää. Se on vapauttavaa.
  • Viihdyn kehossani. Olen tottunut sen mittoihin, mittasuhteisiin ja fyysisiin ulottuvaisuuksiin ylipäänsä. Se on tuttu, se on turvallinen ja se on myös ainoani. Näistä viimeisen takia olen tehnyt kovasti työtä itseni hyväksymisen eteen, ja se työ on mielestäni kantanut hedelmää.
Mainokset

Joka päivä karkkipäivä

Tämä teksti on osa Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivän blogikampanjaa. Päivää vietetään 6.5. ja linkit blogikampanjan teksteihin löytyvät SALT-hankkeen blogista. Syömishäiriöliiton sivuilta voit lukea painorauhan julistuksen (PDF).

Kerran, kun olin pieni, olimme kioskilla ostamassa nallekarkkeja. Kioskin myyjä sanoi, että kiltellä tytöillä on joka päivä karkkipäivä. Minä katsoin myyjää ja vastasin: ”Minulla on lauantaina.” Voisin lähteä spekuloimaan, mitä tuo pieni minä ajatteli itsestään, mutta rehellisyyden nimissä tunnustan, etten enää muista. Oletan, että ajatus joka päivä olevasta karkkipäivästä oli minulle vieras ja (ainakin lähes) mahdoton.

Loikkaamme ajassa eteenpäin, kuvitteelliseen kahvipöytään, jonka ääressä istun ystävän kanssa. Minulla on edessäni berliininmunkki (tässä kuvitteellisessa kahvilassa saa vegaanisia berliininmunkkeja), ystävälläni vain kivennäisvesipullo. Haluaisin mieluusti jakaa munkin tuoman nautinnon ystäväni kanssa, mutta hän on laihdutuskuurilla. ”Munkeista pitävillä ihmisillä on joka päivä Älä laihduta -päivä”, sanon. Ystävä katsoo minua ja vastaa: ”Minulla on 6.5.” Tämä kuvitteellinen ystävä lienee yhtä kyvytön kuvittelemaan laihduttamattomuutta joka päivään kuuluvana asiana kuin itse olin pienenä kuvittelemaan kaikkia päiviä karkkipäiviksi.

Kummassakin kohtaamisessa on kyse jostain sellaisesta, mikä ravistelee maailmankuvaamme. Voiko joku todella saada tehdä mitä ja milloin itse haluaa? En tarkoita sanoa, että meidän tulee syödä berliininmunkkeja joka päivä, jotta voimme vastustaa laidutuskuurikulttuuria. Sen sijaan yritän sanoa, että se, minkä verran arvostamme itseämme, vaikuttaa siihen, minkälaisia asioita miellämme ”ansaitsevamme”.

Ehkä mielsin itseni vähemmän kiltiksi ja siksi sanoin karkkipäiväni olevan lauantai. Ehkä tartuin faktaan; karkkipäiväni on lauantai, ja koska kilteillä tytöillä on karkkipäivä joka päivä, pidin itseäni vähemmän kilttinä muihin tyttöihin verrattuna. Itsensä mieltäminen väärän kokoiseksi vaikuttaa käytökseen (tällä kertaa kuvitteellisesta munkista kieltäytymiseen) ja käytöksemme vaikuttaa siihen, mitä mieltä me itse olemme itsestämme. En tiedä, kumpi oli ensin, muna vai kana.

Aikuisena saan itse päättää, onko minulla karkkipäivä lauantaisin vai joka päivä. Aikuisena saan itse päättää, onko minulla Älä laihduta -päivä kerran vuodessa vai joka päivä. Aikuisena olen myös oppinut sen, että oma itse on se ihminen, jonka kanssa joutuu viettämään enemmän aikaa kuin kenenkään muun kanssa.  Itsestään huolehtiminen voi saada monia muotoja. Jonain päivänä se tarkoittaa sitä ihanaa vegaanista berliininmunkkia (kyllä, olen tätä kirjoittaessani nälkäinen), jonain toisena päivänä se voi olla kävelylle lähtemistä ystävän kanssa. Minun maailmassani itsestään huolehtiminen ei tarkoita grammojen pakkomielteistä punnitsemista ja kaloritaulukkojen ulkoa opettelua. Pikemminkin pyrin etsimään lempeitä ja hyvältä tuntuvia tapoja hoitaa itseäni ja opetella arvostamaan sitä, mihin tämä yksi, ainoa ja ainutkertainen kehoni pystyy.

Itseään saa rakastaa,
ei syytä häpeään!
Elämä on parempaa,
kun pitää itsestään.

Haastan teidät kaikki!

Sain blogiin tällaisen kommentin:

Sinut on haastettu!

Älä laihduta -päivä 6.5. lähestyy. Syömishäiriöliiton bloggaajat haastavat sinut kirjoittamaan ajatuksiaan päivästä ja sen ideasta sekä julkaisemaan painorauhan julistuksen ja/tai Älä laihduta -päivän logon blogissaan. Linkit näihin löytyvät blogistamme: http://www.syomishairioliitto.fi/salt-hanke/

Toivomme että jaat myös haastetta eteenpäin! Blogikampanjaa vietetään sunnuntaihin 11.5. asti.

Jotta voisimme seurata, kuinka laajalle Syömishäiriöliiton historian ensimmäinen blogikampanja leviää, ilmoitathan blogimme kommenttilaatikkoon, jos otat haasteen vastaan!

Nyt on minun vuoroni haastaa ja haastan jok’ikisen lukijani kirjoittamaan Älä laihduta -päivästä. Haate on suunnattu kaikille, ei vain lihavuudesta/kehollisuudesta tai näitä läheltä liippaavista aiheista kirjoittaville. Jos ette itse kirjoita, nakittakaa joku muu kirjoittamaan, sillä asia on hyvä ja tärkeä.

Haaste

Bamiella haastoi minut seuraavanlaiseen haasteeseen:

  • Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
  • Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
  • Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  • Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa.
  • Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat. 
  • Ei takaisin haastamista.

Minä sain seuraavat kysymykset:

1. Miksi aloitit bloggaamaan?
Mielestäni maailmassa ei ollut tarpeeksi suomenkielisiä läskiblogeja.

2. Mitä et tekisi, vaikka siitä maksettaisiin?
Tappaisi.

3. Mikä saa sukat pyörimään jaloissasi?
Vegaaniset leivonnaiset.

4. Ketä ihailet?
Yleisesti ottaen ihmisiä, jotka ovat rohkeasti omia itsejään.

5. Mihin/kehen uskot?
Uskon Jumalaan. Yritän uskoa myös itseeni.

6. Mitä inhoat?
Haisevia viemäreitä.

7. Mikä ihastuttaa sinua?
Kauneus.

8. Onko sinulla lemmikkieläin/-eläimiä? Mikä eläin/eläimiä?
Ei ole, ei tule.

9. Masentaako sinua koskaan? Mikä masentaa?
Masentaa. Yleensä elämä, joskus jokin pienempi asia.

En haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan, tässä on sellaista henkilöä varten yksitoista kysymystä:

  1. Mikä on parasta maailmassa?
  2. Mikä saa sinut itkemään?
  3. Mistä ominaisuudestasi olet ylpein?
  4. Kuka on lempikirjailijasi? Miksi?
  5. Onko jotain asiaa, jota teet vain ollessasi ihan yksin?
  6. Mitä haluat tulevaisuudelta?
  7. Mitä olet oppinut menneisyydeltä?
  8. Mitä et pelkää?
  9. Onko olemassa jotain aatetta tai ideologiaa tms., jonka vuoksi olisit valmis kuolemaan?
  10. Minkälainen on unelmakotisi?
  11. Mikä kysymys minun olisi vielä pitänyt esittää?

Jos vastaat näihin kysymyksiin, linkitäthän vastaukset kommenttiin, jotta saan lukea vastauksesi.

Googlaa, googlaa tyttönen ja muita sekalaisia ajatuksia ja havaintoja

Ajattelin jakaa kanssanne jälleen otteita viimeaikaisista hakutuloksista:

  • hömppä runo: toivottavasti jokin runoista oli riittävän hömppäpitoinen.
  • painaa sata kiloa: kumpi painaa enemmän, sata kiloa rautaa vai sata kiloa höyheniä?
  • todella lyhyt kirja: nyt ei tule yhtäkään todella lyhyttä mieleen. Marenkikeiju oli lyhyehkö.
  • maailman lihavia naisia: tästä haluaisin itsekin lukea lisää!
  • tupakoijan kunnon kohentaminen: tupakoinnin lopettaminen olisi hyvä alku.

Lisäksi tänne on päädytty aikuisviihdeaiheisilla hakusanoilla, mutta niitä en laita tähän. Ymmärtänette.

Testasin muuten Lovicen lakritsijäätelön, kun sain puskaradion kautta kuulla sitä olevan myynnissä lähiseudulla. Laittaisin tähän kuvan tuotteesta tai linkin nettisivulle, mutten löytänyt netistä mitään. (Googlesta ei tällä kertaa ollut apua, se kysyi vain, oliko tarkoitukseni hakea sanoilla ”love lyrics”.) Jäätelö maistui ihan hyvältä, mutta lakritsia olisi saanut olla paljon enemmän. Nyt siitä jäi melkeinpä pettynyt mieli, sillä se lakritsi, jota jäätelössä oli, oli oikein hyvää.

Ihmettelen myös tätä myyntiin tulemisen ajankohtaa; eikö olisi loogisempaa tuoda jäätelö markkinoille keväällä tai alkukesästä? Sisäinen salaliittoteoreetikkoni miettii, onko kyse siitä, että tuodaan tuote myyntiin sille huonona ajankohtana, ja kun se ei silloin mene kaupaksi, voidaan väittää, ettei tuotetta kannata pitää myynnissä, kun sitä ei selvästikään osteta.

Lopuksi vielä luultavasti viimeinen MSM-raportti: Kätteni iho alkoi oireilla MSM:n käytön myötä. Ajattelin ensin, että kyse on vain yhteensattumasta, mutta nyt, kun jätin MSM:n kokeeksi pois, kätten iho on taas paljon paremmassa kunnossa. Minulle tämä tuote ei siis sopinut (mikä ei tietenkään tarkoita, ettei se ikinä ja missään tilanteessa sopisi kenellekään).

Perun puheeni

Mietin pitkään ja hartaasti, mikä olisi paras tapa toimia tilanteessa, josta löysin itseni. Pohdintani perusteella poistin edellisen tekstini valokuvineen ja perun puheeni ruokakuvaprojektin suhteen. Tälle päätökselle on muutama syy, joista tärkein on se, että en halua tästä blogista tulevan mitään Tosi Lihava nainen mässää — Katso kuvat! -blogia. Toinen tärkeä syy on, että haluan suhtautua ruokaan neutraalisti, ja jotta voisin tehdä niin, minun on opeteltava suhtautumaan syömiseenikin neutraalisti. Sitä tavoitetta taas en voi saavuttaa, jos miellän syömiseni uutisoimisen arvoiseksi.

Voin kenties joskus kirjoittaa jotain syömisistäni. Voin kenties joskus jopa laittaa blogiin kuvia syömisistäni. Voin kenties jopa tehdä sen tyyliin ”viime aikojen ykkösherkku” tai ”viime aikojen paras löytö”, sillä haluan jakaa vegaaniuden ja vegaaniherkkujen ilosanomaa myös tämän blogin kautta. Tunnollisesti pidettävää ruokapäiväkirjaa blogista ei kuitenkaan tule.

Ehkä vielä yksi, se jääköön viimeiseksi

Nyt tämä syömiskuvio ei oikein toimi. Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta kirjoitan uudestaan, sillä tilanteet eivät koskaan ole samanlaiset ja asia on jälleen(/yhä?) ajankohtainen.

Ruoka on hyvää. Tykkään syödä. Näitä kahta tosiasiaa en pysty muuttamaan enkä totta puhuen haluakaan muuttaa niitä. Silti olen sitä mieltä, että minun pitäisi muuttaa ruokailutottumuksiani.

Teoriassa tiedän, että pitäisi syödä kunnollinen aamupala ja pieniä aterioita pitkin päivää. Käytännössä syön kuitenkin riittämättömän aamiaisen, jotain sekalaista päivän aikana ja illalla olen valmis syömään nälkääni vaikka lentotukialuksen. Tämä korostuu varsinkin tilanteissa, joissa yritän dokumentoida sitä, mitä todellisuudessa syön.

Minun piti aloittaa syötyjen ruokien kuvaaminen ja julkaiseminen tänään. Itse asiassa aloitin kuvaamisen jo (yhden sämpylän tosin unohdin kuvata), mutta nyt, kun mietin mitä kaikkea olen tänään lappanut suuhuni, alan epäröidä, uskallanko sittenkään jakaa kanssanne sitä ruoan määrää. Näin siitä huolimatta, että blogin nimi on ”Oikein tosi lihava” ja jostainhan sen lihavuuden täytyy johtua. Uskon, että omalla kohdallani lihavuus johtuu ihan rehellisesti siitä, että ruoka on hyvää ja tykkään syödä. (Perintötekijöillä ja kasvuympäristöllä on toki varmasti ollut myös osuutensa.)

Kuvaamisen ja dokumentoimisen ideahan olisi nimen omaan juuri se, että ihmiset (minä itse mukaan luettuna) saisivat jonkinlaisen esimerkin siitä, mitä oikein tosi lihava ihminen syö. Lihavuus on toki monimuotoista ja moni muu lihava ihminen varmasti syö eri tavoin, erilaisia ruokia ja eri määriä kuin minä.

Mutta otsikkoon. Kuvaamisen ja kirjaamisen keskellä huomaan jatkuvasti ajattelevani milloin mistäkin epäterveellisestä ruoasta, että otan ehkä vielä yhden, mutta se saa luvan olla viimeinen, ja sitten aloitan kuvausprojektin oikein tosissani. Toimin siis täysin päin vastoin kuin pyrkimykseni ja aikomukseni on. Siitä, mitä todella syön, saa realistisen kuvan vain kuvaamalla ensimmäisen pienen, viho viimeiseksi jäävän ja kaikki ne, mitkä niiden välillä olen ehtinyt nauttia.

Mitä sitten pelkään? Jos joku nyt sattuisi näkemään, paljonko syön päivässä/viikossa/jne. ja haluaisi avautua minulle ruokailutottumusteni epäterveellisyydestä/epäekologisuudesta/jne. niin mitä sitten? Kaikille en voi kelvata, ja jos en jollekulle internet-ihmiselle kelpaa, niin maailma ei ehkä lopu siihen. Ja jos joku sattuu kommentoimaan, että eipä ole ihme, että olet noin lihava, kun tuolla lailla syöt, niin mitä sitten? Jos joku sanoo minua lihavaksi, se ei itsessään tee minusta lihavampaa, eikä kyllä laihempaakaan.

Ehkä yritän rohkaista itseäni ja jakaa huomenna kuvat siitä, mitä tänään söin ja minkälaisia tuntemuksia (muutakin kuin nälkää ja kylläisyyttä) se herätti. Katsotaan.

Mielipiteeni koulujen kasvisruoasta ja kasvisruokapäivästä

Koulujen kasvisruokapäivä on mielestäni periaatteessa hyvä idea. Käytännössä se ei kuitenkaan (ainakaan minun kokemukseni mukaan) välttämättä ole sitä. On puuropäivää, epämääräistä kasvissosekeittopäivää ja muuta ”tämän aterian ravitsemuksellinen arvo on huono” -päivää. En tietenkään tiedä, minkälaista kasvisruokaa kouluissa nykyään tarjotaan, mutta omina yläaste- ja lukioaikoinani tuollaisia ruokia tarjottiin usein.

Yläasteella oli tavallista, että kasvisruoka oli samaa kuin muillakin, paitsi että siitä oli jätetty eläimet pois ja korvattu ne esimerkiksi keitetyllä kukkakaalilla tai jollain muulla yhtä herkullisella ja ravitsevalla. Se ei siis ollut ihan sitä, mitä kasvava nuori tarvitsee. Lukiossa tilanne oli jonkin verran parempi, mutta sielläkin ruoka oli melkoisen yksitoikkoista, eikä todellakaan kuvastanut sitä, mitä kasvisruoka voi parhaimmillaan olla.

Kun kasvisruoka kouluissa on mitä on, ymmärrän hyvin, jos se ei maistu. Siitä huolimatta en ymmärrä niitä ihmisiä, jotka sanovat oikeudekseen saada lihaa kasvisruokapäivinä ja jotka perustelevat vaatimustaan sillä, että kasvissyöjät saavat kasvisruokaa sekaruokapäivinä. Miellän kasvissyöjyyden vakaumukseksi, joka tulee huomioida, mutten vielä ole tavannut sekasyöjää, jolla olisi eettinen, uskonnollinen tai muu vakaumus, jonka takia hänen olisi saatava lihaa joka ikisellä aterialla.

Kasvisruokapäivä voi jo ihan sanana aiheuttaa vastustusta, ja tämän takia minusta ei pitäisi erikseen korostaa, että tänään on tarjolla kasvisruokaa. Useimmille syöjille ruoka on ruokaa.

Pelastakaa söpöt ja älykkäät eläimet!

Aloitin Animalian haasteen katsomalla The Cove -dokumentin. (Earthlingsin ja Our Daily Breadin olen nähnyt jo aiemmin.) Dokumentti käsittelee delfiinejä, lähinnä niiden pyytämistä Japanissa. Yksi toisensa jälkeen ”hyvikset” puhuivat siitä, kuinka älykkäitä delfiinit ovat, kuinka niiden kanssa voi kokea yhteyden tunnetta ja kuinka niitä pitäisi suojella.

Ei siinä sinänsä mitään. En yritä kiistää sitä, että delfiinit varmasti ovat älykkäitä ja niitä pitäisi kohdella hyvin (lue: jättää ne rauhaan). Minua kuitenkin nyppii se, miten delfiinien suojelua perustellaan sillä, että ne ovat älykkäitä ja herkkiä eläimiä. Minusta delfiinit pitäisi jättää rauhaan, vaikka ne olisivat kuinka tyhmiä ja vastenmielisiä.

 

(Kyllä, otsikko on tarkoituksella provosoiva. Joskus täytyy olla.)

Pohdittua ja bongattua

Olen miettinyt tämän blogin suuntaa aika paljon. Toisaalta mieli tekisi pysyä anonyymina, sillä se kokemukseni mukaan edistää avoimuutta, mutta toisaalta mietin,  onko anonyymina pysyminen merkki siitä, että ei, en sittenkään uskalla olla ”julkisesti lihava”. Pyöritän erilaisia tapahtumaketjuja päässäni, mietin, miten reagoisin, jos joku tuttu vaikka löytäisi tämän blogin ja tunnistaisi minut sen kautta. Osa tutuistani kyllä tietääkin jo tästä blogista, enkä ole heidän suunnaltaan saanut kuulla mitään negatiivista. Voi siis olla, että olen huolissani turhaan.

Tuntuu, että juuri nyt luonnollinen etenemissuunta olisi kohti tunnistettavuutta. Aion nimittäin tarttua Animalian Facebook-sivulta (muistaakseni) löytämääni haasteeseen, ja se sisältää valokuvien ottamista ja julkaisemista blogissa. En jaksa ”naamioida” itseäni kirjoittamalla asioista niin, ettei esim. kotikaupunkiani voisi päätellä, sillä jokin tuntuu siinä väärältä. Ehkä laitan omakuvia varten vaikka sitten naamarin…

Mutta se haaste!

JOS LUET TÄMÄN, SINUT ON HAASTETTU! Kymmenen tehtävää bloggaajille:

  1. Etsi kaupasta vegaaninen tuote, kuvaa ja kerro mielipiteesi. Jos olet jo vegaani, kokeile jotain uutta. Jos tuntuu että etsintä käy liian hankalaksi, kurkista sivustolle vegaanituotteet.net.
  2. Bongaa eläinoikeusaktivisti – kulje avoimin silmin päivä kaupungilla ja koita saada kuva kaikista löytämistäsi eläinoikeusaiheisista kohteista: printtipaidoista, pinsseistä, mainoksista, tarroista ja niin poispäin.
  3. Tutustu löytöeläintaloon. Käy rapsuttamassa koditonta kissaa ja kysele yhdistyksen toiminnasta. Osta toimintaa tukeva heijastin tai muu pieni tuote ja esittele kokemuksesi blogissasi. Jos paikkakuntasi löytöeläintalo on liian kaukana tai suljettu vierailijoilta, vietä päivä lemmikin –omasi tai ystävän – kanssa.
  4. Käy syömässä ulkona ja tilaa kokonaan vegaaninen annos.
  5. Kehittele kolme asukokonaisuutta, joihin ei kuulu ollenkaan turkissomisteita (edes tekoturkista) tai nahkaa. Jos kaipaat lisähaastetta, jätä myös villatuotteet pois.
  6. Valitse muutama eläinoikeusaiheinen dokumentti ja vietä elokuvailta. Hyviä ovat esimerkiksi Earthlings ja The Cove, mutta vähemmän itkeskelyä aiheuttanee esimerkiksi hyvin neutraali dokumentti Our daily bread. Kirjoita blogiisi ajatuksista, joita ne herättivät.
  7. Kutsu ystäväsi tai perheesi kylään ja tarjoa heille (tai kokatkaa yhdessä) vegaaninen illallinen. Kirjaa blogia varten mieleenpainuvimmat kommentit!
  8.  Kerro mitä mieltä olet kasvisruokapäivästä kouluissa ja kouluruoan kasvisvaihtoehdoista.
  9.  Vieraile sivustolla turkistarhatonsuomi.fi ja kirjoita ylös tuntojasi ja ajatelmiasi aiheesta.
  10.  Vapautavalinnoilla.fi -sivustolta löytyy eläinkokeettoman kosmetiikan lista. Tutustu jonkin valmistajan tuotteeseen ja kerro siitä mielipiteesi.

Tarkoitus olisi edetä tämän kanssa omaan tahtiin, pikku hiljaa ja luultavasti epäjärjestyksessä. Luonnollisesti haastan tähän mukaan myös kaikki lukijat.