Hyvää tarkoittavia ihmisiä ja heidän ongelmiaan

Eräs nimeltämainitsematon henkilö lähetti minulle mainoksen uudesta laihdutusohjelmasta, johon etsitään vapaaehtoisia. En oikein osaa suhtautua asiaan. Tämä kyseinen ihminen selkeästi on sitä mieltä, että painoni on ongelma (kenelle?) ja että minun pitäisi pyrkiä laihtumaan (kenen mielestä, paljonko ja millä keinoin?).

En varmasti ole maailman ainoa lihava nainen, jota lähipiiri kehottaa kokelemaan ties mitä dieettejä ja ravintolisiä ja liikuntalajeja ja kaikkea muuta, minkä avulla painon voisi saada ”hallintaan”. Itse vierastan tuota fraasia. Sen käyttäminen antaa jo itsessään ymmärtää, että minun painoni ei ole hallinnassa. Mutta mitä se tarkoittaa? Ei minun painoni minua hallitse, ei sen enempää kuin pituuteni tai muut fyysiset ominaisuuteni. Ei minun painoni estä minua tekemästä asioita, joita haluan tehdä.

Nämä ihmiset tarkoittavat hyvää, ja sen takia minun on usein vaikea sanoa heille, että heidän toimintatapansa ovat ei-toivottuja. Yhdestä pidän kuitenkin kiinni: ongelma on heidän mielipiteissään, ei minun kehossani.

Luulot pois

Haluaisin pitää ruokaohjelmista. Itse asiassa luulin jo löytäneeni ruokaohjelman, josta voisin pitää. Luulisi, että niiden kaikkien joukkoon mahtuisi edes yksi minua miellyttävä, mutta ei. Enkä minä mielestäni edes vaadi kohtuuttomia. Vaikka olen vegaani, tiedostan, että minua ympäröivä maailma ei ole, enkä odota, että ruokaohjelmissa käisteltäisiin yksinomaan vegaaniruokaa. En minä muutenkaan odota kuin lähinnä erilaisuuden hyväksymistä ja tervettä järkeä.

Viimeisin minut pettänyt ohjelma on maikkarilla pyörivä ”Kaappaus keittiössä”. Pari ensimmäistä jaksoa olivat oikein lupaavia, mutta kolmas jakso teki minut suoraan sanoen surulliseksi. Jaksossa ”keittiökaappauksen” kohteena on pariskunta, jonka toinen osapuoli on pesco-vegetaristi, joka ei syö punaista lihaa eettisistä syistä. Tähän keittiön kaappaaja toteaa seuraavaa:

 Yksi ongelma on se, että Laura vierastaa punaista lihaa. — — katsotaan, saadaanko Lauran pää käännettyä.

Niin siis mikä on ongelma? Sekö, ettei halua aiheuttaa kärsimystä? (Tosin pesco-vegetaristit eivät minusta ole kovin loogisia valinnoissaan, mutta kukin tyylillään, enkä minä ole mikään sanomaan, mikä on absoluuttinen totuus ruokavalioiden suhteen.)

Pariskunta viedään lihatiskille ja siellä he saavat kuulla, kuinka satumaisen ihanaa elämää teuraseläimet ovat saaneet elää. Ja kyllä, lopulta Laurakin syö punaista lihaa ja sekasyöjävaltakunnassa kaikki on hyvin.

Muru, olet LÄSKI!

Sub-TV:llä on alkanut sarja nimeltä ”Rakas, sinusta on tullut pullukka!” Olen nyt katsonut sitä kahden jakson verran, enkä tiedä, kumpi on pahempi, tämä vai ”Suurin pudottaja”. Molemmat ovat ihan kauheita, ja yhtäläisyyksiä on paljon. Tässä joitakin ajatuksia ohjelmien ongelmista:

1. Rääkkitreenit. Osallistujat näyttävät käyttävän lähes kaiken aikansa treenaamiseen. Ongelmallista tästä tekee se, että kun paluu arkeen tapahtuu, samanlaista treenaustahtia on vaikea pitää yllä, joten pudotetut kilot usein palaavat.
2. Kärsimys. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että liikunta ei saisi olla pelkkää kärsimystä ja rangaistuksia. En tietenkään tiedä, mitä tapahtuu kameroiden ollessa poissa, mutta ainakaan niissä pätkissä, jotka päätyivät televisioon, ei ole aavistustakaan liikkumisen ilosta.
3. Syöminen. Suora sitaatti ohjelmasta puhukoon puolestaan: ”Mä oon valmis lopettamaan vaikka niinku syömisen sen eteen, että tippuu. Kyllä ihminen pärjää ilman ruokaakin — jonkin aikaa.”
4. Riittämättömyyden tunteen luominen. Uskoisin, että moni laihdutusohjelmien katsoja on itsekin lihava. Ohjelmat on suunniteltu luomaan riittämättömyyden tunteita ja mainoskatkoilla tietenkin tarjotaan ratkaisuja siihen, kuinka sinäkin voit muuttua. Ei pidä unohtaa myöskään tuotesijoittelua. Laihduttaminen ja laihdutuskuurit ovat iso bisnes. (Ja ne ovat sitä pitkälti siksi, että painon pudottaminen on vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta uudessa painossa pysyminen on äärimmäisen vaikeaa.)

”Ei ole enää kivaa olla minä.”

Toinen tähänastisista ”pullukoista” kertoi, kuinka hän ei ylipainonsa takia voi käydä juhlimassa tai kylpylöissä. Minusta tuntuu, että tämä ”en voi mennä minnekään tällaisena” -ajatus koskee enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ovat joskus olleet laihoja (tai ainakin laihempia). Ainakin se tuntuu minusta vieraalta. On toki asioita, joita en voi tehdä, koska olen lihava. On myös asioita, joita en voi tehdä, koska en ole pitkä. Ja niin edelleen. Mutta mitä kylpylöihin ja juhliin tulee, en ole toistaiseksi törmännyt koko- tai painorajoihin.

Tähän loppuun vielä yksi lainaus, joka minusta summaa hyvin ohjelman perimmäisen sanoman:

”Miltä tuntuu?”

”Pahalta.”

”Hyvä, niin pitääkin.”