Miten hyväksyä oma lihavuus?

Kuten edellisenkin tekstin aihe, myös tämä on tullut Google-haun kautta. Aihe on mielestäni oman postauksensa arvoinen. En tosin tiedä, paljonko minulla on aiheesta annettavaa, mutta annan nyt ainakin sen verran, kuin voin. Olen kirjoittanut aiheesta jonkin verran aiemminkin, mutta kysymys ei missään nimessä ole vielä loppuunkäsitelty.

Hyväksymistä ei tarvitse (ja tuskin edes voi) oppia yhdessä yössä. Olisi toki kiva, jos jonain aamuna vain voisi herätä ja huomata, että hei, minähän olen kaikin puolin mahtava, mutta harvalle käy näin. Ainakin omalla kohdallani oman lihavuuden hyväksymisen tie oli/on mutkikas ja kuljin — kuten kuljen edelleenkin — hyvin pieniltä tuntuvin askelin.

Muun muassa seuraavat asiat ovat auttaneet minua hyväksymään oman lihavuuteni:

  1. Muiden lihavien vartaloiden näkeminen. Minun on monessa suhteessa ollut helpompi hyväksyä muiden vartalot. Niitä on ollut helpompi pitää kauniina kuin omaa vartaloani, vaikka katselisin jotakuta, joka on suunnilleen minun kokoiseni ja jonka ruumiinrakenne on samantapainen kuin minun. Kauneuden huomaaminen muissa on askel hyvään suuntaan, ja siitä toivottavasti seuraa kauneuden huomaaminen itsessä, kun aika on sille kypsä.
  2. Liikuntaharrastuksen etsiminen ja löytäminen. On ollut hienoa huomata, että kehoni pystyy tekemään muutakin kuin nyhjöttämään kumarassa istuma-asennossa ensin töissä ja töiden jälkeen tietokoneella. Pystyn tanssimaan, tai vähintäänkin hetkumaan rytmikkäästi musiikin mukana ja se on hauskaa.
  3. Kauniisiin vaatteisiin pukeutuminen. Kauniiden vaatteiden käyttäminen antaa ainakin minulle viestin siitä, että kehoni on kauneuden arvoinen. Kuulostanee pinnalliselta, mutta minusta kauniit vaatteet tekevät päivästä aina pikkuriikkisen paremman.
  4. Kaikkinainen itsestä huolehtiminen. Tämä on jatkoa edelliselle kohdalle, ja kyse on tässäkin siitä, että itsestä huolehtiminen antaa itselle (ja muille!) sen viestin, että ”on ansainnut” tämän huolenpidon.
  5. Lukeminen, sekä tietokirjojen että kaunokirjallisuuden. Tietokirjat ovat auttaneet ymmärtämään lihavuuden syitä ja vaikutuksia, kun taas kaunokirjallisuuden rooleina on ollut esim. toimia vertaistukena ja silmien avaajana, vaikka kaunokirjallisuuden hahmot ovatkin fiktiivisiä. Joku ne hahmot on kuitenkin keksinyt, joku on ajatellut, että tällaisiakin ihmisiä voi olla.

Toivottavasti tästä on jollekulle jotain hyötyä. Jos jollakulla on sanottavaa aiheesta, kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Mainokset

Posted on lokakuu 13, 2013, in yleinen and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink. 4 kommenttia.

  1. Minusta tuntuu, että oman kropan hyväksyminen vikoineen ja puutteineen on naisille yllättävän vaikeaa koosta riippumatta. Joten nuo listaamasi asiat auttavat varmasti muitakin. Minua ilahduttaa katsoa eri kokoisia ja mallisia kroppia ja totta puhut, niissä on helpompi nähdä se kauneus kuin omassa. Ja sitä kautta voi tosiaan oppia armollisuutta itselleenkin.

    • Voit hyvinkin olla oikeassa. Itse puhun vain tästä lihavuuden perspektiivistä, koska muut perspektiivit ovat minulle vieraita.

      Armollisuus on hyvä sana ja asia 🙂 Pyrkikäämme siihen!

  2. Hei blogikaveri, sinulle on HAASTE blogissani NÄIN SE MENEE
    http://bamiella.blogspot.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: