”Oletko sä laihtunut?”

Tänään sitä taas kysyttiin: ”Oletko sä laihtunut?” Omasta mielestäni en ole laihtunut, vaa’alta en ole edes kysynyt. Voi toki olla, että olen ”salaa” laihtunut, tai sitten kyse on niistä iänikuisista hoikentavista vaatteista.

En edelleenkään tiedä, miten tuohon kysymykseen pitäisi vastata. Ihmiset selkeästi tarkoittavat hyvää. Luultavasti he ajattelevat, että lihava ihminen luonnollisesti haluaa laihtua.

Koko kehojenkommentoimiskuvio on minulle vaikea. Myönnän kyllä, että itsekin joskus kommentoin muiden kehoja tarkoittaen hyvää, mutta yritän opetella siitä tavasta eroon. Jos haluan sanoa jotain positiivista jonkun ulkonäöstä, kehun mieluummin esimerkiksi kampausta tai vaatteita, tai ihan vain henkilön aurinkoista hymyä.

Tunnustan myös tämän: Pieni osa minua ilahtuu laihtumiskommenteista. Se osa, jonka mielestä olen vastenmielinen tällaisena kuin olen ja jonka mielestä minun pitäisi olla kaikin puolin erilainen, mutta ennen kaikkea huomattavasti laihempi. Minusta on ikävää, että minussa on tällainen osa. Vielä ikävämpää minusta on se, että monien mielestä juuri tätä osaa pitäisi kuunnella. ”Aloita liikuntaharrastus, niin laihdut.” ”Syö terveellisemmin, niin laihdut.” Ja mitä sitten, jos laihtuisin? Ihan kuin treenattu vartalo olisi varma reitti onnellisuuteen. (Tiedän, liikunnan lisääminen kohtuuden rajoissa ja terveellisesti syöminen voi tuottaa parempaa henkistä hyvinvointia, mutta todellisen onnellisuuden löytämiseen tarvitaan paljon muutakin.)

Minusta on ikävää, että monien ihmisten mielestä parasta, mitä lihavalle ihmiselle voi tapahtua, on että hän laihtuu, usein keinolla millä hyvänsä. Ja kun laihtuminen tapahtuu keinolla millä hyvänsä, kilot myös yleensä tulevat takaisin, mahdollisesti korkojen kera. Ja sitten pitää taas laihduttaa uudestaan. Kun sanon, etten halua laihduttaa, minua katsotaan yleensä joko hämmentyneenä tai vähän säälivästi. En tietenkään tiedä, mitä minua katselevat ihmiset ajattelevat, mutta tuntuu kuin heistä olisi surullista, että olen ”alistunut lihavuuteeni” sen sijaan, että taistelisin sitä vastaan.

Minä olen lihava. Lihavuuteni on minua. En tahdo sotia itseäni vastaan, minusta ei ole siihen.

Mainokset

Posted on elokuu 9, 2013, in yleinen and tagged , , . Bookmark the permalink. 2 kommenttia.

  1. Hyvin kirjoitettu.

    Luulisi ihmisten oppineen, ettei treenattu vartalo ole reitti onnellisuuteen, mutta ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: