Tunteiden syöminen

Tänään olen syönyt paljon. Todella paljon. Moni voisi sanoa jopa, että liikaa. Olen oikein ahminut. En varsinaisesti ole syönyt mitään, mitä pitäisin ”tyypillisinä” ahmimisruokina, vaan ihan normaaleja ruokia, kuten aamulla puuroa ja lounaalla perunoita ja valkokastiketta. Ongelma ei ole pelkästään vääränlaisissa ruoissa, vaan myös siinä määrässä, jonka lapan suuhuni.

Tiedän ja tiedostan olevani tunnesyöjä. Tänään olen ollut poikkeuksellisen ahdistunut. Syiden löytäminen on vaikeaa. Niiden tunnistaminen vaatisi rehellisyyttä itseä kohtaan ja valmiutta kohdata itseä ja todellisuutta. Syöminen ei vaadi mitään sellaista. Se vaatii vain ruokaa.

Ahdistus ei toki ole ainoa tunne, jota yritän hallita syömisellä. Syön pelkoon, syön suruun, syön turvattomuuteen, syön moneen negatiiviseen tunteeseen. Toisaalta syön myös tyytyväisyyteen, iloon, onnellisuuteen ja moniin positiivisiinkin tunteisiin. Toisin sanoen syön aina, kun jokin tunne tuntuu (liian) suurelta. Kun syön (tai ollaksemme rehellisiä, ahmin) tunne menee hetkeksi vähän kauemmas minusta ja tulee helpommaksi käsitellä.

Prosessi ei tietenkään ole tietoinen. Syön, koska ihmisen pitää syödä. Sitten vain huomaan yhtäkkiä, että hups, olenpa taas syönyt enemmän kuin riittävästi. Syönyt niin paljon, että olo on tukala. Olen todella nopea syömään, ja tämän takia en huomaa olevani kylläinen ennen kuin olen suorastaan yltäkylläinen. Olen kyllä yrittänyt opetella syömään hitaammin, mutta se ei ole oikein onnistunut.

Yksi ongelma, joka vaikeuttaa ”tietoista syömistä” on, etten osaa syödä ilman jotain muuta samanaikaista tekemistä. Kun syön, minulla pitää olla vähintään musiikkia taustalla, mieluummin kirja ja vielä mieluummin jokin TV-ohjelma, jota katsella. Syöminen ilman jotain muuta samanaikaista tekemistä tuntuu ajanhukalta, vaikka tiedän ihan hyvin, että syömiseen keskittyminen vähentäisi ahmimista ja auttaisi myös syömään hitaammin. Ahmimisen väheneminen ja hitaammin syöminen puolestaan voisi johtaa siihen, että nauttisin syömisestä enemmän. Ainakaan olo ei olisi niin tukala.

Yksi osa ongelmaa on, että tunnen usein syyllisyyttä syömisestä. Mielessä jyskyttävät kaikki kommentit siitä, miten noin lihavan ihmisen ei todellakaan pitäisi syödä mitään tuollaista. Kun sellaisia kommentteja on saanut kuulla koko ikänsä, niitä alkaa toistaa itsekin. Syöminen aiheuttaa syyllisyyttä, syyllisyys ahdistusta ja ahdistus ahmintaa. Eikä se, että tämän ymmärtää tiedon tasolla, valitettavasti juurikaan vaikuta käytökseeni.

Voisin kuitenkin ottaa itselleni tavoitteen. Yritän seuraavan viikon ajan syödä joka päivä edes jonkin aterian ilman musiikkia, kirjaa, TV:tä tai muuta oheistoimintoa. Kerron sitten, oliko kokeilusta mitään hyötyä ja mitä se opetti, jos opetti.

Mainokset

Posted on maaliskuu 29, 2013, in yleinen and tagged , , , . Bookmark the permalink. 1 kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: